Nuutisen vahva peli ei riittänyt voittoon LEB Oron suomalaiskohtaamisessa

6.10.2019 08:47 Espanjan LEB Orossa nähtiin suomalaiskaverusten kohtaaminen, kun Roope Ahosen Breogan sai Matti Nuutisen Oviedon vieraakseen. Nuutinen oli tehokkaana ollen joukkueensa paras pistemies, mutta Ahonen pääsi juhlimaan voittoa. Suomalaisvoittoja nähtiin myös Ranskassa ja Itävallassa.

Matti Nuutisen 12 pistettä eivät riittäneet voittoon. (Kuva: Ville Vuorinen)

Espanjan liigassa Sasu Salinin Teneriffa pisti tiukasti kampoihin Real Madridille, mutta joutui lopulta taipumaan kotikentällään 71-76 (34-38)-numeroin. Real Madridin sankari oli Espanjan kanssa maailmanmestaruutta juhlinut Sergio Llull, joka upotti viimeisellä minuutilla kaksi kolmen pisteen heittoa sukkaan. Salin merkkautti ottelussa viisi pistettä, yhden levypallon, kaksi syöttöä ja riiston.
Ottelutilastot

Sarjaporrasta alempana nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Ahosen Breogan isännöi Nuutisen Oviedoa. Breogan nappasi kotonaan selvän 72-54 (32-32)-voiton. Ahonen keräsi ottelussa kolme pistettä ja neljä levypalloa, kun taas Nuutinen oli joukkueensa paras pistemies 12 pisteen saldolla ja käsiin tarttui myös viisi levypalloa. Breogan on voittanut molemmat ottelunsa ja Oviedolle tappio oli kauden ensimmäinen.
Ottelutilastot

Ranskan liigassa Jamar Wilson ja Lassi Tuovi pääsivät voittojen makuun.

Wilsonin JL Bourg Basket kirjautti kauden kolmannen voittonsa, kun se voitti vieraskentällä Chalons-Reimsin niukasti 81-79 (44-45). Wilson auttoi joukkuettaan kahdeksalla pisteellä, kolmella levypallolla ja kahdella syötöllä. Bourg on voittanut kaikki kolme otteluaan.
Ottelutilastot

Lassi Tuovi ja Jamar Wilson pääsivät juhlimaan voittoja Ranskassa. (Kuva: Ville Vuorinen)

Tuovin luotsaama Strasbourg nappasi kauden avausvoittonsa voittamalla vieraskentällä Le Portelin 103-72 (56-37).
Ottelutilastot

Saksan Bundesliigassa Daniel Janssonin valmentama Ulm hävisi vieraskentällä Löwen Braunschweigillle 88-94 (46-43). Ulmilla on saldonaan voitto ja tappio.
Ottelutilastot

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen käskyttämä Swans Gmunden jatkaa voittojen tiellä Itävallan liigassa kukistettuaan Gunners Oberwartin 85-75 (41-38). Swans on voittanut molemmat ottelunsa.
Ottelutilastot

 
1.4.2024 09:52 Suomalaiset ulkomailla

Susijengiläiset kovassa iskussa europarketeilla

Susijengin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla viikonlopun otteluissa. Edon Maxhuni oli loistovireessä Ranskassa, Alex Murphy oli joukkueensa ykköstykki Espanjassa ja Perttu Blomgren oli käsi kuumana Sloveniassa.

30.3.2024 09:21 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball EuroCupin finaaliin

Paris Basketball raivasi tiensä EuroCupin finaaliin, kun Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon miehistö kaatoi London Lionsin suoraan kahdessa ottelussa. Ranskassa Ilari Seppälä siivitti Saint-Chamondin tärkeään voittoon.

27.3.2024 09:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball aloitti EuroCupin välierät komeasti

Mikael Jantunen oli jälleen hyvässä iskussa, kun Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin finaalipaikkaan. Saksassa Valtteri Mervola auttoi joukkueensa pitämään sarjapaikkansa.

26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

21.3.2024 07:26 Suomalaiset ulkomailla

Lassi Tuovi teki suomalaista koripallohistoriaa

Lassi Tuovista tuli ensimmäinen suomalaissyntyinen valmentaja, joka on toiminut Euroliigan ottelussa päävalmentajana. Tuovi johdatti Virtus Bolognaa viime hetket italialaisseuran kohdatessa Zalgirisin vieraissa.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

18.3.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin juhli tärkeää voittoa suomalaiskohtaamisessa

Espanjassa nähtiin suomalaiskohtaaminen, kun Sasu Salin matkasi Teneriffasta Alexander Madsenin vieraaksi Andorraan. Remu Raitasen Caceres otti myös tärkeän voiton Espanjassa.

15.3.2024 08:24 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball EuroCupin välieriin

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball eteni EuroCupin välieriin. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti puolivälieräpaikan.

11.3.2024 07:44 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen siivitti Granadan tärkeään voittoon

Elias Valtosen mainiot esitykset Granadan paidassa saivat jatkoa, kun hän pääsi juhlimaan ensimmäistä voittoaan uuden seuransa riveissä.

4.3.2024 10:28 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtosella komea debyytti Granadassa – ”Ihan hyvin se toimi”

Elias Valtonen otti heti paikkansa Granadan joukkueessa, kun hän suoriutui komeasti debyytissään. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät nauttimaan tärkeistä voitoista.

Näytä lisää vastaavia