Roosa Lehtoranta aloittaa kautensa lauantaina – ”Vastuuta tulee paljon ja rooli on iso”

14.9.2019 09:55 Kesällä belgialaisen Antwerp Giantsin kanssa sopimuksen tehnyt Roosa Lehtoranta, 22, aloittaa kautensa uudessa seurassaan lauantaina. Loukkaantumisista uransa aikana kärsinyt Lehtoranta toivoo ehjää kautta.

Roosa Lehtoranta aloittaa ensimmäisen kautensa ulkomailla. (Kuva: Ville Vuorinen)

Nuoresta iästään huolimatta Peli-Karhujen kasvatti oli jo kuuden kauden konkari Korisliigassa. Nyt oli hänen mielestään sopivat hetki lähteä ulkomaille.

- Vaikka minulla oli rikkonainen kausi, niin kauden jälkeen oli sellainen fiilis, että voisi kokeilla jotain uutta. Suomi ja Korisliiga alkoi olla hieman liian tuttu ja turvallinen, Lehtoranta kertoo siirtonsa taustoja.

Lehtoranta on ehtinyt ottaa tuntumaa uuteen joukkueeseensa jo kuukauden ajan ja on saanut positiivisen kuvan seurasta. Giants sijoittui viime kaudella sarjassa toiseksi viimeiseksi 12 joukkueen sarjassa, mutta Lehtoranta luottaa joukkueen potentiaaliin.

- Olemme pelanneet kuukauden aikana yhdeksän harjoitusottelua, joten pelikunnon pitäisi olla hyvä ja joukkue on tullut tutuksi. Meillä on todella nuori joukkue, mutta siinä on potentiaalia ja paljon intoa. Viime kausi oli joukkueelta heikko, mutta tällä kaudella tavoittelemme pudotuspelipaikkaa ja se on ihan realistinen tavoite harjoitusotteluiden perusteella. Voitimme muun muassa harjoitusottelussa joukkueen, jolle he hävisivät viime kaudella 40 pistettä. Siinä mielessä kehitystä on tapahtunut.

Lehtorannalla on odotettavissa iso rooli. (Kuva: Ville Vuorinen)

Lehtoranta on ottanut heti paikkansa joukkueessa ja hän tulee kantamaan myös ison vastuun joukkueen pelinrakentelusta.

- Vastuuta tulee paljon ja rooli on iso. Valmentajalta on tullut luottoa ja siten on ollut helppo pelata. Viime kaudella pelasin pääsääntöisesti pointtina ja sillä paikalla pelaan täällä myös ennen kuin pelin vaihtoruletti alkaa, jolloin siirryn enemmän omalle mielipaikalleni kakkoseksi. Epämukavuusalueella olo kuitenkin kehittää minua paremmaksi ja monipuolisemmaksi pelaajaksi, Lehtoranta kuvailee.

Belgian liigassa nähdään myös Euroliiga- ja EuroCup-joukkueita, joten Lehtoranta pääsee mittauttamaan tasonsa aivan maanosan huippuja vastaan.

- Pelasimme viime viikolla kärkinelikkoon kuuluvaa joukkuetta vastaan ja heillä oli seitsemän ulkomaalaista monesta eri maasta ja Belgian maajoukkueen pointti. Kärkijoukkueet ovat todella kovia joukkueita ja samalla meille hyvä haaste. Niiden jälkeen taso kuitenkin laskee. Pystymme kuitenkin haastamaan myös kärkijoukkueita.

Lehtoranta on kärsinyt uransa aikana monista loukkaantumisista ja hänen päätavoitteenaan on pysyä terveenä läpi kauden.

- Ensimmäisenä tavoitteena on saada ehjä kausi. Minulla on takana monta rikkonaista kautta ja toivottavasti nyt pääsisin treenaamaan kunnolla ja pelaamaan kaikki pelit. Sitten toivon meneväni eteenpäin pallollisena pelaajana sekä puolustuspäässä saisin aggressiivisuutta enemmän ja pystyisin puolustamaan vastustajan nopeita pointteja. Siinäkin olen vähän epämukavuusalueellani.

Lehtoranta saa Belgiaan tuttua seuraa, kun Saara Wahlgren allekirjoitti hiljattain sopimuksen Sparta Laarnen kanssa.

- Innolla odotan, että pääsen pelaamaan taas häntä vastaan. Saaran kanssa on monta vuotta pelattu vastakkain eikä hänestä päässyt vieläkään eroon. On kiva, kun joku tuttu on tässä lähellä, Lehtoranta lisää naureskellen.

Lehtorannan kausi alkaa lauantaina EuroCup-joukkue Liege Panthersin vieraana.

Henkilöt

 
22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

31.5.2023 11:27 Suomalaiset ulkomailla

Annika Holopainen nautti Espanjassa – ”Yksi parhaista kokemuksista ulkomailla”

Annika Holopainen, 29, pelasi ensimmäisen kautensa Espanjassa. Aiemmin urallaan Saksassa, Puolassa, Islannissa ja Ranskassa pelannut Holopainen nautti ajastaan Espanjassa, vaikka pelikentällä oli välillä haastavaa.

Näytä lisää vastaavia