Sandra Karsten tehtaili Hofstralle 15 pistettä

11.2.2019 08:31 Sandra Karsten laittoi NCAA:n piste-ennätyksensä uusiksi, mutta huippuilta ei riittänyt Hofstran voittoon. Nina Augustin johdatti joukkonsa jo kymmenenteen peräkkäiseen voittoon pussittamalla 12 pistettä.

Sandra Karsten on noussut jo kahteen otteeseen Hofstran tehokkaimmaksi viimeistelijäksi. Kuva: Ville Vuorinen.

Sandra Karstenin ennätyksellinen 15 pisteen ilta ei riittänyt siivittämään Hofstraa voittoon Towsonin varastaessa vierasvoiton lukemin 68-56 (34-27). Karsten urakoi viisikossa 27 minuuttia korottaen NCAA-uransa piste-ennätystä yhdellä ja napsien kolme levypalloa. Aloitusviisikon suomalaisedustusta täydentänyt Marianne Kalin nosti 22 minuutissa kahdeksan pistettä, repi kolme levypalloa, jakoi kaksi syöttöä ja torjui kertaalleen. 

Hofstra-Towson

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Hofstra joutui pettymään myös viikonlopun toisessa kotiottelussaan, kun James Madison osoittautui toistamiseen liian kovaksi palaksi ja vei veiton luvuin 59-44 (25-18). Karstenin 35 minuutin uurastus tuotti Hofstralle kolme pistettä, neljä levypalloa ja kaksi syöttöä. Kalin puolestaan ylsi 28 minuutissa seitsemään pisteeseen, kahdeksaan levypalloon ja yhteen torjuntaan. Tappio oli Hofstralle jo neljäs peräkkäinen CAA-konferenssissa. 

Hofstra-James Madison

Nina Augustin johdatti tappiottoman Robert Morrisin NEC-konferenssissa jo kymmenenteen peräkkäiseen voittoonsa Bryantin kaatuessa kotikentällä lukemin 56-59 (29-21). Augustin pussitti joukkueensa tehokkaimpana 12 pistettä, joista kaksi hän viimeisteli kylmähermoisesti vapaaheittoviivalta ottelun ratkaisuhetkillä. Augustin hääri 26 peliminuuttia tehokkaasti hakien pisteiden lisäksi yhden levypallon sekä riistäen ja syöttäen kolmesti. 

Ottelutilastot

Lahtinen ja Koskimies voittoihin

Lotta-Maj Lahtisen Georgia Techin peli käynnistyi jähmeästi Atlantic Coast-konferenssin ottelussa Wake Forestia vastaan, mutta alkukankeuden jälkeen vierasjoukkue aloitti dominointinsa ja paineli johtoasemassa 60-46 (25-18)-voittoon. Lahtinen pääsi vaihdosta irti 28 minuutiksi, viimeisteli neljä vapaaheittoaan puhtaasti sisään ja kirjautti tilastoriviinsä lisäksi kolme riistoa, yhden levypallon sekä yhden syötön. 

Ottelutilastot

Patriot League-konferenssissa Elina Koskimiehen tähdittämän Americanin ja Army West Pointin vaiherikas kohtaaminen päättyi Americanin makeaan 75-62 (32-36)-vierasvoittoon, joka oli samalla Americanin kymmenes peräkkäinen voitto. Koskimiehelle kertyi 26 minuutissa yhdeksän pistettä, neljä levypalloa, riisto sekä torjunta. 

Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

NEC-konferenssissa Ella Väätäsen Long Island sai mahdollisuuden nopeaan revanssiin kohdatessaan uudestaan viikko sitten kymmenen pisteen voiton napanneen Wagnerin. Tasainen vääntö kääntyi kuitenkin harmittavalla neljän pisteen erolla Wagnerin 66-62 (32-28)-voittoon ja tarkoitti Long Islandille tappioputken venymistä kymmenen ottelun mittaiseksi. Väätänen pelasi aloitusviisikossa 35 minuuttia urakoiden viisi pistettä, seitsemän levypalloa, kaksi torjuntaa sekä yhden syötön. 

Ottelutilastot

Manhattan jälleen voittojen tiellä

Alkukaudella vaikeuksista kärsinyt Manhattan kohensi asemiaan nappaamalla viidennen voittonsa MAAC-konferenssissa nujertamalla Saint Peter’sin vieraissa numeroin 62-44 (30-26). Tuuli Menna toi vaihdosta Manhattanille 12 minuutissa kaksi pistettä, taisteli kolme levypalloa sekä jakoi yhden syötön. Mennan joukkuekaveri Sini Mäkelä jäi seitsemässä minuutissa pisteittä, mutta kirjautti yhden pallonriiston. 

Ottelutilastot

Sara Rokkasen Toledo tarjosi kotiyleisölleen jälleen aihetta riemuun, kun Eastern Michigan kaatui Savage Arenalla lukemin 43-63 (18-27). Vaihdosta aloittanut Rokkanen viimeisteli ottelussa kuusi pistettä ja yhden levypallon, syötön sekä riiston 17 minuutin aikana. 

Ottelutilastot

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ninni Salmen Northern Illinois rynni Mid-American- konferenssissa kolmanteen peräkkäiseen voittoonsa kaatamalla Ball Staten vieraissa lukemin 93-83 (49-40). Salmi käytti neljä peliminuuttiaan tehokkaasti pussittaen kolme pistettä. 

Ottelutilastot

Variksen Grand Canyon heikossa heittovireessä

Venla Variksen Grand Canyon kärsi heikosta heittoprosentista ja joutui taipumaan WAC-konferenssissa kolmanteen peräkkäiseen tappioonsa, kun sisuuntunut New Mexico State otti kotonaan suvereenin revanssivoiton lukemin 52-81 (18-39) edellisen kohtaamisen päätyttyä Grand Canyonin kolmen pisteen voittoon. Varis upotti joukkueensa ainoat kolmen pisteen heitot osuessaan kahdesti kahdeksalla yrityksellä. Lisäksi tulokas merkkautti yhden levypallon, syötön sekä torjunnan 23 minuutissa. 

Ottelutilastot

Vahvasta levypallopelistään huolimatta Kia Vaalavirran San Francisco ei onnistunut kirimään voittoon West Coast- konferenssin ottelussa Loyola Marymountia vastaan, vaan vierasjoukkue varasti pisteet toisestakin kohtaamisesta loppunumeroin 73-66 (36-24). Vaalavirta heitti neljässä minuutissa kolme pistettä kaaren takaa ja kirjautti lisäksi yhden pallonriiston. 

Ottelutilastot

A-10-konferenssissa Marika Korpisen George Mason ei pystynyt vastaamaan Fordhamin paineeseen, vaan taipui vierastappioon lukemin 53-64 (27-38). Viisikkopelaaja Korpisen tilastosaldoksi ottelussa jäi yksi koriinjohtanut syöttö 18 peliminuutin aikana. 

Ottelutilastot

 
22.4.2023 08:32 Susijengi

Mustapha Amzil siirtyy New Mexicoon

Viime vuodet Dayton Flyersia Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti Mustapha Amzil, 21, vaihtaa joukkuetta. Susijengin tulevaisuuden nimiin lukeutuva 208-senttinen Amzil siirtyy tulevaksi kaudeksi New Mexicon riveihin.

12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

4.5.2021 09:19 Susijengi

Susijengissä debytoinut Touko Tainamo sitoutui Denverin yliopistoon

Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Touko Tainamo, 20, on sitoutunut Denverin yliopistoon. Kuluneen kauden Tainamo on pelannut Prep School -tasolla Yhdysvalloissa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

6.3.2020 09:02 NCAA

Mikael Jantunen ensimmäistä kertaa Utahin aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen väänsi viisikkopelaajana seitsemän pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Utah hävisi jatkoajan jälkeen Californialle.

Näytä lisää vastaavia