Sara Rokkaselle kauden paras pistepotti

12.1.2017 Toledon paidassa naisten yliopistosarjaa Yhdysvalloissa pelaava Sara Rokkanen iski kauden parhaat 9 pistettä kun Toledo päihitti Buffalon. Heidi Byrd oli joukkueensa tehokkain pistenainen Houston Baptistin kaatuessa Central Arkansasille.

Sara Rokkasella on käynnissä nousujohteinen tulokaskausi. Kuva: Oma Design.

Tulokaskauttaan rapakon takana uurastava PuHu Juniorien kasvatti Sara Rokkanen iski uransa parhaan pistesaaliin NCAA-parketeilla kun Toledo otti vakuuttavan 73–64 (40–30) -voiton Buffalosta. Voitolla Toledo venytti voittoputkensa jo kolmeen. Rokkanen pelasi hyvät 20 minuuttia tilastoiden 9 pistettä, 2 levypalloa ja yhden syötön. Hän lisäsi tilastoihinsa puolustuspäässä yhden torjunnan sekä pallonriiston. Toledo on voittanut kahdeksan kymmenestä viimeisimmästä ottelustaan.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Houston Baptist kärsi NCAA-parketeilla keskiviikkona jo kolmannen tappionsa putkeen, kun se kaatui Central Arkansasin käsittelyssä karuin lukemin 49–80 (18–43). Heidi Byrd iski Houstonille joukkueen suurimman saaliin 12 pistettä. Lisäksi hän keräsi kolme levypalloa. Byrd pelasi jättimäiset 40 minuuttia.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

 

Elina Koskimiehen edustama American University nappasi toisen voittonsa putkeen, kun se kaatoi Boston Universityn kotonaan 73–62 (34–33). Koskimies avusti voitossa pelaamalla 11 minuuttia säkittämällä yhden kolmen pisteen heiton ja vapaaheiton. Lisäksi hän tilastoi 2 syöttöä ja yhden pallonriiston.

 

Lisätietoja: Ottelutilastot

Henkilöt

 
18.4.2024 08:58 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin johdatti Teneriffan Mestarien liigan Final Fouriin

Sasu Salin pääsee taas jahtaamaan Mestarien liigan voittoa Teneriffan raivattua tiensä Final Four -lopputurnaukseen. Severi Kaukiainen pääsee puolestaan kokemaan Viron ja Latvian yhteisliigan finaalitunnelman.

15.4.2024 11:24 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelen Belgian liigan finaaliin

Elina Aarnisalo pääsee taistelemaan Belgian mestaruudesta, kun Kangoeroes Mechelen lunasti itselleen finaalipaikan. Saksassa ja Ruotsissa suomalaisten joukkueet käyvät kovaa taistelua välierissä.

15.4.2024 11:00 Suomalaiset ulkomailla

Susijengin takamiehet tehokkaina

Susijengin takamiehet osoittivat heittotaitojaan viikonlopun otteluissa. Sasu Salin kiitti vastuusta tehokkaasti auttaessaan Teneriffan voittoon Espanjassa, Ilari Seppälä paukutti 21 pistettä Ranskassa ja Ville Tahvanainen saman määrän Islannissa. Myös Aatu Kivimäki ylsi kaksinumeroisiin.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

12.4.2024 23:53 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusesta ja Tuomas Iisalosta EuroCupin mestareita

Mikael Jantunen ja Tuomas Iisalo pääsivät tuulettamaan EuroCupin voittoa, kun Paris Basketball kaatoi finaalisarjassa Bourg-en-Bressen suoraan kahdessa ottelussa. Jantunen tehtaili finaalissa upeasti 15 pistettä.

10.4.2024 09:13 Suomalaiset ulkomailla

Jantusen ja Iisalon Paris Basketball aloitti EuroCupin finaalit voitolla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball otti ensimmäisen kiinnityksen EuroCupin mestaruuteen, kun se nappasi avausfinaalista voiton.

8.4.2024 10:36 Suomalaiset ulkomailla

Aarnisalon Kangoeroes ja Pelander Norrköping jyräsivät välieriin

Elina Aarnisalon Kangoeroes Mechelelen eteni välieriin Belgiassa ja Sofia Pelanderin Norrköping teki saman Ruotsissa. Saksassa Keltern on voiton päässä finaalipaikasta.

8.4.2024 10:19 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni vahvassa iskussa tärkeässä voitossa

Edon Maxhuni oli johdattamassa Le Portelia tärkeään voittoon joukkueen taistellessa pudotuspelipaikasta Ranskassa ja Mikael Jantunen oli niin ikään vahvassa iskussa Paris Basketballin voitossa.

8.4.2024 10:02 Suomalaiset ulkomailla

Tuomas Iisalo palkittiin EuroCupin vuoden valmentajana

Tuomas Iisalon, 41, nousukiito Euroopan koripallovalmentajien eliittiin jatkuu jatkumistaan. Paris Basketballin tuoreeltaan EuroCupin finaaleihin luotsannut loviisalaislähtöinen Iisalo on nimetty EuroCupin vuoden valmentajaksi. Viime kaudella Iisalo vei nimiinsä FIBA:n Mestareiden liigan vuoden valmentajan palkinnon.

6.4.2024 08:13 Suomalaiset ulkomailla

Saksassa välierät käyntiin - Pelanderin kausi pysyi elossa

Saksassa saatiin välierät vauhtiin ja Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern aloitti vakuuttavasti. Ruotsissa Sofia Pelanderin Norrköping on voiton päässä välieristä.

Näytä lisää vastaavia