Sara Rokkasen Toledo kahteen voittoon naisten NCAA:ssa

30.11.2018 08:56 Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:n alkuviikon suomalaisonnistujiin lukeutuivat kaksinumeroisille luvuille heittäneet Sara Rokkanen, Elina Koskimies, Marianne Kalin ja Kia Vaalavirta.

Sara Rokkanen on aloittanut kolmannen kautensa Toledossa vakuuttavasti. Kuva: Ville Vuorinen.

Sara Rokkasen Toledo palasi voittojen tielle kaatamalla Valparaison luvuin 65-59 (28-21). Kolmatta kauttaan ”Rocketsin” paidassa pelaava Rokkanen tehtaili pelaamassaan 27 minuutissa kahdeksan pistettä, kuusi levypalloa, yhden syötön sekä yhden torjunnan. 

Toledo-Valparaiso

Viikon toisessa kamppailussaan Toledo jatkoi voittokulkuaan nujertamalla Belmontin vieraissa 78-69 (30-25). Rokkasen heittokäsi kävi entistä kuumempana hänen viimeistellessään 23 peliminuutissa 12 pistettä ja napaten toistamiseen kuusi levypalloa. 

Toledo-Belmont

Myös Elina Koskimiehen American pääsi kahden tappion jälkeen jälleen voitonmakuun, kun se nujersi UMBC:n kotihallissaan Washingtonissa numeroin 42-64 (15-40). Rankka neljän ottelun viikko ei näyttänyt painavan jaloissa, vaan American määräsi ottelun tahdin alusta lähtien vahvan heittopelinsä ansiosta ja Koskimies oli toinen kotijoukkueen kapellimestareista upottaen puoliaikaan mennessä neljä kolmen pisteen heittoa. Kaikkiaan Koskimies pelasi 24 minuuttia, heitti 16 pistettä ja napsi kaksi levypalloa. 

Ottelutilastot

Lahtisen Georgia Techin voittoputki katki

Lotta-Maj Lahtisen ja Georgia Techin voittoputki sai päätöksensä, kun vastaan asettui kivenkova Maryland, joka otti kauden seitsemännen voittonsa numeroin 54-67 (18-28). Lahtinen ansaitsi 28 minuuttia peliaikaa ja merkkautti itselleen tyylikkäät kahdeksan pistettä, kaksi levypalloa, neljä syöttöä ja kuusi riistoa. 

Ottelutilastot

George Masonin Marika Korpinen on saanut toisella kaudellaan paljon vastuuta. Kuva: Ville Vuorinen. 

George Mason kärsi tappion vieraissa, kun kotijoukkue Howard oli parempi luvuin 59-73 (25-30). Marika Korpinen uurasti ottelussa 28 minuuttia, viimeisteli vierasjoukkueelle yhdeksän pistettä, nappasi kolme levypalloa sekä tarjoili yhden syötön. 

Ottelutilastot

Ninni Salmen Northern Illinois otti selkeän voiton kukistaen North Dakota Staten lukemin 63-81 (28-43). Salmi jäi 10 peliminuutissaan pisteittä, mutta taisteli joukkueelleen neljä levypalloa ja taiteili kaksi syöttöä.

Ottelutilastot

Kalin ja Vaalavirta kaksinumeroisille lukemille

Suomalaiskaksikko Marianne Kalinin ja Sandra Karstenin tähdittämän Hofstran paukut eivät riittäneet loppuun saakka, kun vastaan asettui Sacred Heart, joka vei keskinäisen kamppailun nimiinsä lukemin 70-64 (35-40).

Kalin uurasti kauden isoimmat minuuttinsa ja sivusi samalla kauden piste-ennätystään tehoillen 33 minuutissa 14 pistettä, kuusi levypalloa, kolme syöttöä sekä yhden riiston. Karsten kirjautti yhden syötön pelaamassaan viidessä minuutissa. 

Ottelutilastot

Kia Vaalavirran San Francisco sai kylmää kyytiä kohdatessaan Washington Staten, joka merkkautti taululle voittolukemat 91-61 (61-26). Ottelussa 34 minuuttia huhkinut Vaalavirta oli 11 pisteellään joukkueensa kolmanneksi tehokkain pistenainen.

Tulokaskauttaan pelaava Vaalavirta nappasi lisäksi kuusi levypalloa, jakoi neljä syöttöä ja torjui kertaalleen. 

Ottelutilastot

Ella Väätäsen Long Island tappiollinen kausi sai jatkoa, kun Massachusetts Lowell vei voiton niukasti 69-64 (32-21). Kentältä ottelun aloittanut Väätänen pelasi neljä minuuttia ja kirjautti tilastoihinsa kaksi levypalloa ja yhden syötön. 

Ottelutilastot

 
22.4.2023 08:32 Susijengi

Mustapha Amzil siirtyy New Mexicoon

Viime vuodet Dayton Flyersia Yhdysvaltain NCAA-liigassa edustanut Kotkan Työväen Palloilijoiden kasvatti Mustapha Amzil, 21, vaihtaa joukkuetta. Susijengin tulevaisuuden nimiin lukeutuva 208-senttinen Amzil siirtyy tulevaksi kaudeksi New Mexicon riveihin.

12.6.2022 10:34 Susijengi

Jacob Grandison optiovuodeksi Duken yliopistoon

Viimeiset kaksi kautta vahvaa jälkeä Yhdysvaltain NCAA-liigan Illinoisissa tehnyt ja Susijengissä viime kesänä debytoinut Jacob Grandison, 24, lunastaa ”koronaoptiovuotensa” ja siirtyy tulevaksi kaudeksi Duken yliopistoon.

22.4.2022 12:11 Susijengi

Fede Federiko Pittsburghin yliopistoon

Jo aiemmin West Virginian yliopistoon sitoutunut Rekolan Urheilijoiden kasvatti Fede Federiko, 20, siirtyykin tulevaksi kaudeksi Pittsburghin yliopistoon. Viime kesänä Susijengissä debytoinut 211-senttinen Federiko pelasi viime kaudella junior college -tasolla ja vaihtaa nyt kirjansa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:han.

18.1.2022 10:51 Susijengi

Illinoisin susitähti Jacob Grandison: ”Odotan ekaa tilaisuutta pelata susifanien edessä”

Susijengi esitteli viime kesänä lauman uutena tulokkaana 198-senttisen ja 23-vuotiaan suomalaistaustaisen yhdysvaltalaislaiturin Jacob Grandisonin. Seniorikauttaan NCAA-liigassa pelaava Grandison on noussut viime kuukausina valokeilaan yliopistosarjan parhaimmistoon kuuluvan Illinoisin joukkueen paidassa.

4.5.2021 09:19 Susijengi

Susijengissä debytoinut Touko Tainamo sitoutui Denverin yliopistoon

Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo Touko Tainamo, 20, on sitoutunut Denverin yliopistoon. Kuluneen kauden Tainamo on pelannut Prep School -tasolla Yhdysvalloissa.

20.4.2021 08:11 Susijengi

Mikael Jantunen lähtee ammattilaisuralle

Viimeiset kaksi kautta Utahin yliopistoa Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut Mikael Jantunen, 20, palaa Atlantin takaa Eurooppaan. Wartti Basketissa ja Panttereissa juniorivuotensa pelanneen 205-senttisen Jantusen tähtäimessä on ammattilaissopimus Euroopassa.

22.3.2020 11:16 NCAA

Tomas Murphy vaihtaa Vermontin yliopistoon

Tomas Murphy, 21, on löytänyt NCAA-uralleen uuden osoitteen, kun Murphyn veljeskatraan nuorin ilmoitti siirtymisestään Vermontin yliopistoon.

18.3.2020 08:54 NCAA

Valtonen jättää Arizona Staten, Murphy vaihtaa koulua

Susijengiä myöten kannuksiaan kerännyt Elias Valtonen, 20, jättää Arizona Staten ja on palaamassa Suomeen pohtimaan koripallouransa seuraavaa askelta. Tomas Murphy, 21, taas vaihtaa yliopistoa Yhdysvalloissa.

9.3.2020 08:44 NCAA

Ville Tahvanainen ja Bradley konferenssin mestaruuteen

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa viikonloppuna Ville Tahvanainen ja Bradley voittivat Missouri Valley -konferenssin lopputurnauksen ja ansaitsivat täten paikkansa NCAA:n lopputurnaukseen.

6.3.2020 09:02 NCAA

Mikael Jantunen ensimmäistä kertaa Utahin aloitusviisikossa

Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa Mikael Jantunen väänsi viisikkopelaajana seitsemän pistettä ja kahdeksan levypalloa, kun Utah hävisi jatkoajan jälkeen Californialle.

Näytä lisää vastaavia