Suomen 17-vuotiaat pojat moskovalaisopissa

24.10.2003 Suomen 17-vuotiaiden poikien maajoukkue sai torstaina Saksassa pelattavassa Elephant’s clup –turnauksessa venäläisen oppitunnin. Ennakkotiedoista poiketen vastuksena ei ollut Venäjän maajoukkue, vaan moskovalainen Tried-urheilukoulu. Vastuksen tason takasi siitä huolimatta ikäero. Moskovalaisten ryhmä oli alle 20-vuotiaiden joukkue.

Tried iski heti alussa. Moskovalaiset veivät ensimmäiset neljä minuuttia 27-4. Vastus oli pari astetta kovempi ja valmiimpi pelaamaan. Suomen maajoukkueen otteissa näkyi se, ettei ryhmä ole vähään aikaan ollut koossa. Samaa intensiteettiä, jolla Suomi pelasi elokuussa EM-karsinnoissa, ei löytynyt. Tried vei irtopallot ja pisti palloa koriin kovalla prosentilla.

Toisella puoliajalla suomalaiset uskalsivat jo haastaa vanhempia vastustajiaan ja olivat valmiita pistämään itseään likoon. Suomen puolustus tiivistyi ja lopulta se sai Triedille aikaiseksi 22 pallonmenetystä. Suomi vei jopa viimeisen neljänneksen nimiinsä 23-19, mutta Tried korjasi voiton lukemin 103-71.

Suomen positiivinen yllättäjä oli ensimmäistä kertaa ryhmässä mukana ollut ToPo:n Tero Laitinen. Ennakkoluulottomasti pelannut Laitinen teki 12 pistettä ja ihastutti mm. venäläispuolustuksen keskeltä pamauttamalla donkillaan. Helsingin NMKY:n Eero Levä pussitti 15 pistettä. Kaikki kentällä käyneet suomalaiset kirjauttivat tileilleen sekä pisteitä että levypalloja. Tapiolan Hongan Jari Vanttaja ei pelannut nousseen kuumeen vuoksi.

Elephant’s club –turnaus on frankfurtilaisen Opel Skylinersin järjestämä nuorten kutsuturnaus. Turnauksen muut joukkueet ovat Tshekin alle 20-vuotiaiden maajoukkue sekä saksalainen Basketball Academy Rhein-Mainin (BARM) alle 20-vuotiaiden joukkue.

Moskovan Tried -urheilukoulu (alle 20-vuotiaat) – Suomi (17-vuotiaat) 103 – 71 (58-27), harjoitusottelu, Frankfurt 23.11.2003

Ilkka Vuori

 

3/2

Eero Levä

 

15/2

Turo Lehtonen

 

4/3

Panu Vertio

 

7/2

Mikko Koivisto

 

5/7

Ville Liimo

 

6/5

Viljami Vanjoki

 

3/2

Vesa Mäkäläinen

 

4/4

Tero Laitinen

 

12/2

Antti Virta

 

6/5

Joonas Suotamo

 

6/5

Jari Vanttaja

 

ei pelannut (kuume)

Katso myös Koris.netin ennakkojuttu Elephant's club -turnauksesta tästä.



Lisätietoja: /maajoukkueet/poikien_maajoukkueet/17-vuotiaat_pojat/

Asiat

 
26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

31.5.2022 12:17 Susiladies

Susiladiesin leiritys alkaa kesäkuussa – kotiottelut sekä Helsingissä että Tampereella

Susiladies kerääntyy kesäharjoittelemaan maanantaina 6.6. Urhea-halliin, Helsinkiin. Joukkueen kesäohjelmaan kuuluvat vierasottelut Portugalia vastaaan, heinäkuun lopun kotiottelut Helsingissä Viroa ja Latviaa vastaan sekä elokuun alussa kotiottelut Islantia ja Ruotsia vastaan Tampereella.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

29.7.2021 19:02 Susiladies

Susiladies matkustaa tuplamaaotteluihin Riikaan 13 pelaajalla

Suomen naisten maajoukkue, Susiladies pelaa viikonloppuna kaksi maaottelua Latviaa vastaan Riikassa. Susiladies pelaa ensin suljetuin ovin Latviaa vastaan lauantaina 31.7. klo 18:00 ja yleisön kera sunnuntaina 1.8. klo 17:00.

20.2.2020 21:42 Susijengi

Serbia lamaannutti Susijengin vahvuuksillaan karsinta-avauksessa

Susijengin EM-karsintojen ensimmäisessä ottelussa ensiluokkaisesti esiintynyt Serbia ei antanut suomalaisille edes kunnollista tilaisuutta näyttää kynsiään. Serbia kaiversi fyysisyydellä sekä fiksulla pelaamisella molemmissa päissä kenttää selkeän 58-80 (24-37) -voiton Espoo Metro Areenalla.

21.1.2020 11:17 Maajoukkue

MU15-maajoukkueen leirille kutsutut pelaajat

Suomen Koripalloliitto on kutsunut nuoria koripalloilijoita Suomen alle 15-vuotiaiden poikien maajoukkueen leirille Kisakallion Susi Training Centeriin 20.-23.2.2020.

3.9.2019 12:52 Maajoukkue

Oletko kiinnostunut nuorten maajoukkueiden valmennus- tai tukitehtävistä?

Suomen Koripalloliitto hakee asiantuntevia osaajia nuorten maajoukkuetoimintaan. Haku koskee niin valmentaja- kuin tukitehtäviä.

7.3.2019 11:16 Susiladies

Naisten universiadijoukkue, 20-vuotiaiden maajoukkue ja Susiladies yhteistyössä maajoukkuekesänä 2019

Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on laittanut kutsun naisten universiadijoukkueen ehdokkaille, 20-vuotiaiden naisten maajoukkueelle ja Susiladies-pelaajille muodostaakseen yhden ison harjoitusryhmän maajoukkuekesälle 2019.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

14.2.2019 14:17 Susijengi

Susijengi nimetty helmikuun ratkaisevaan MM-karsintaikkunaan

Päävalmentaja Henrik Dettmann on lähettänyt kuudelletoista pelaajalle kutsun osallistua Susijengin viimeisen ja ratkaisevan MM-karsintaikkunan maanantaina käynnistyvään leiritykseen. Susijengin matkalla kohti Kiinan MM-kisoja viimeiset kannot kaskessa ovat lohkokärki Ranska sekä Susijengin kanssa viimeisestä kisapaikasta kisaava Venäjä.

Näytä lisää vastaavia