Susijengi selviytyi Ukrainan hermopaineesta, avasi voittotilinsä MM-kisoissa

31.8.2014 19:00 Suomen Susijengin historian ensimmäinen MM-kisavoitto irtosi sunnuntaina Bilbaossa, kun viime kesän EM-kisoissa kuudenneksi sijoittunut Ukraina kaatui Susijengin kynsiin 81–76 (35–37). Ukraina kiri toisella puoliajalla kahdesti Susijengin runsaan johdon miltei umpeen, mutta Suomi osoitti tahtonsa lujuuden sekuntien kiertyessä kellosta vähiin.

#HUHVI oli liekeissä Susijengin ensimmäisessä MM-voitto-ottelussa Ukrainaa vastaan.

Erik Murphy säikytteli Ukrainan kivikovaa sentterikalustoa.

Sasu Salin puolusti Ukrainan pelinrakentaja Pooh Jeterin ratkaisuhetkillä ahtaalle.

Hanno Möttölä antoi ilmakitaran raikaa, kun voitto viimein varmistui. Kuvat: Ville Vuorinen.

Valmentajansa Mike Fratellon näköistä, kovaa ja fyysistä koripalloa pelannut Ukraina nousi toisella puoliajalla kahdesti kanveesista – ensiksi kirimällä 57–39-tappioasemasta viiden pisteen päähän (57–52) ja vielä päätösjaksolla 75–58-takaa-ajomatkalta neljän pisteen tuntumaan (80–76).

Tunteella omiaan kannustanut yli 8,000-päinen suomalaisyleisö pääsi osoittamaan 26 sekuntia ennen loppua suosiotaan Teemu Rannikon upottaessa jälkimmäisen vapaaheittonsa sisään. Hieman myöhemmin Maksym Pustozonov epäonnistui kolmosessaan, ja yleisön meteli alkoi vavisuttaa Bilbaon Areenan kattoa Sasu Salinin kalastaessa puolustuslevypallon.

Susifanien pyöritellessä sinivalkohuivejaan ja hyppiessä yläpystyä piirtyi tulostaululle Suomen maajoukkueiden historian kaikkien aikojen ensimmäinen voitto MM-kisoissa.

– Olimme eilen säikkyjä. Uusi areena, tuhansia faneja, vastassa Amerikan Yhdysvallat ensimmäistä kertaa historiamme aikana. Tänään keskityimme pelaamaan ikiomaa koripalloamme kuten parhaiten osaamme, tyytyväinen Susijengi-komentaja Henrik Dettmann tunnelmoi.

– Lisäksi osoitimme tänään, että me kuulumme tälle tasolle. Monet ovat kyseenalaistaneet villiä korttiamme näihin kisoihin, ja nyt voitimme Ukrainan; laadukkaan, hienon joukkueen. Keskittynyt puolustuksemme ja joukkuepelimme mahdollistivat tämän.

Kolmas jakso petasi voiton

Ukraina jäätyi pelin alussa susifanien ja susipuolustuksen yhteispuristuksessa, kun taas Susijengi tuli peliin sykkien. Shawn Huff naulasi kolme lähes perättäistä kaukoheittoa ja Suomi karkasi 16-7-johtoon.

Ensimmäisen jakson lopulla Ukraina sai heittopelinsä kulkemaan, mutta koki kirjaimellisesti kovan kolauksen, kun heittokone Sergii Gladyr väänsi nilkkansa ja joutui loppupeliksi syrjään.

Pelin toinen neljännes muuttui pystypainiksi, jonka päätteeksi Petteri Koponen räjäytti yleisön säkittämällä vaikean hyppyheiton summerin soidessa. Koposen heiton synnyttämä energiapuuska kantoi pitkälle kolmannelle neljännekselle, jonka aikana Suomi antoi palaa säästelemättä: Susijengi rynni katsomoa villinneen 19-0-jaksonsa turvin 18 pisteen johtoon.

Ukraina onnistui vielä Suomen hyökkäyspelin hyydyttämisessä kolmannen jakson lopussa, mutta päätösjaksolla Suomi tuli taas lujaa. Mikko Koiviston ja Teemu Rannikon kolmoset sekä Sasu Salinin edesottamukset joukkueen ”yleismies Jantusena” petasivat joukkueelle uuden suurinumeroisen johdon, jonka umpeen kuromiseen ei Ukrainalla riittänyt aika.

Huff: ”Annoimme kaikkemme”

Dettmannin esittämät kiitokset Suomen keskittyneestä joukkuetyöskentelystä menivät täysin oikeaan osoitteeseen, sillä kentällä nähdyistä pelaajista ei heikkoa lenkkiä löytynyt.

Shawn Huffin vahva heittoilta (23/8) sekä Petteri Koposen (14/2/9 syöttöä) ja Teemu Rannikon (6/1/4 syöttöä) horjumaton pelinrakennus valoivat Ukraina-voiton kivijalan yhdessä kovalla itseluottamuksella korien alla pelanneen Erik Murphyn (12/8) kanssa.

Kolmannen ja neljännen jaksojen irtiottovaiheissa Sasu Salin (9/5/4 syöttöä) ui ukrainalaisten ihon alle pelin kaikilla osa-alueilla. Mikko Koivisto (6/1/3 riistoa) upotti ratkaisuhetkillä pari tärkeää koria ja laittoi joukkuehyökkäykseen eloa ekstrasyötöillään.

Korin alla Gerald Lee jr (7/3), Hanno Möttölä (4/0), Kimmo Muurinen (0/1) ja Tuukka Kotti (0/1) pitivät puolustuksessa tonttinsa puhtaana pitämällä huolen siitä, etteivät Ukrainan härät Kyryl Natyazhko (6/1) ja Vjatsheslav Kravtsov (0/8/3 syöttöä) päässeet juhlimaan.

– Tämä oli hyvin tärkeä voitto meille. Pystyimme saamaan ajatuksemme nopeasti pois eilisestä USA-pelistä. Pelasimme keskittyneesti, annoimme kaikkemme ja ensimmäinen MM-kisavoittomme tuntuu hyvältä, Susijengin pistekuningas Huff tuumi.

Susijengi viettää maanantaina välipäivää ja palaa tositoimiin tiistaina Dominikaanista Tasavaltaa vastaan.

– Meillä on vielä töitä tehtävänä. Tällaisissa kisoissa niin tappion kuin voitonkin jälkeen tilanne on sama: emme voi jäädä juhlimaan, vaan meidän on jo ajateltava seuraavaa haastetta. Välipäivän aikana valmistaudumme henkisesti ja fyysisesti kohtaamaan tiistain vastustajamme.

Suomi – Ukraina 81–76 (20–22, 35–37, 57–52), miesten maaottelu, MM-kisat, alkusarjaa, Bilbao (Espanja) 31.8.2014

Suomi: Shawn Huff 23/8, Petteri Koponen 14/2/9 syöttöä, Erik Murphy 12/8, Sasu Salin 9/5/4 syöttöä, Gerald Lee jr 7/3, Teemu Rannikko 6/1/4 syöttöä, Mikko Koivisto 6/1/3 riistoa, Hanno Möttölä 4/0, Kimmo Muurinen 0/1, Tuukka Kotti 0/1, Antero Lehto 0/0, Matti Nuutinen.

Ukraina: Pooh Jeter 24/5/9 syöttöä, Maksym Pustozvonov 15/2.

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
8.5.2017 Maaottelu

Susijengi aloittaa MM-karsinnat vieraskentällä marraskuussa

MM-karsintojen alkulohko F:ssä pelaava Susijengi aloittaa karsintaurakkansa 24. marraskuuta, kun se kohtaa vieraskentällä myöhemmin selviävän MM-esikarsintojen lohkovoittajan. Karsinnat jatkuvat Suomen osalta 27. marraskuuta kotiottelulla Tshekkiä vastaan.

4.9.2014 17:40 Maaottelu

Uupunut Susijengi taisteli lopussa, Uuden-Seelannin etumatka liikaa

Keskiviikon myöhäisillan Turkki-tappion jälkeen Susijengillä oli suuria vaikeuksia saada peliään käyntiin Bilbaon alkulohkon päätöspelissä Uutta-Seelantia vastaan. Teemu Rannikon ja Gerald Lee juniorin herättämä Suomi nousi huutomyrskyssä 20 pisteen takaa pisteen päähän ja sai lopussa potentiaaliset voitto- ja tasoitusheitot ilmaan, mutta Uusi-Seelanti piti pintansa.

3.9.2014 20:45 Maaottelu

Turkki jatkoajalla voittoon Susijengistä, jatkopaikka vielä mahdollinen

Susijengin keskiviikon MM-kisaottelu päättyi pettymykseen, kun Susijengin vahva ote Turkista lipesi ja taistelevat turkkilaiset rynnistivät tuhansien suomalaiskannattajien harmiksi 77–73 (27–41, 68–68)-jatkoaikavoittoon. Tappiosta huolimatta Susijengin paikka Barcelonan jatkopeleissä on vielä voitolla mahdollinen saavuttaa.

3.9.2014 00:45 Maaottelu

Dominikaaninen Tasavalta kaivoi Susijengille sudenkuopan

Susijengin kolmas MM-kisaottelu päättyi huokauksiin, kun korinalustaa hallinnut Dominikaaninen Tasavalta vei suomalaisilta pelihuumorin. Petteri Koponen ja Mikko Koivisto toivat loppuhetkillä Susijengin 16 pisteen takaa heiton päähän, mutta karibialaiset jäädyttivät pelin hyökkäyslevypalloillaan ja jäivät juhlimaan 68–74 (32–41)-voittoa.

31.8.2014 Maaottelu

Maailmanmestari USA juoksi Susijengiltä tassut alta

Historiansa ensimmäisissä MM-kisoissa pelaava Susijengi pysyi hallitsevan maailmanmestarin ja olympiakultamitalistin USA:n kyydissä kuutisen minuuttia täyteen ammutun Bilbao Areenan todistaessa. Saatuaan nopean vastahyökkäyspelinsä kulkemaan USA painoi kaasun pohjaan ja imi toisella neljänneksellä energian ja itseluottamuksen Suomen pelistä. USA kuittasi voiton pistein 114–54 (60–18).

14.7.2014 Maaottelu

Susijengin valmistautuminen MM-kisoihin alkaa

Suomen miesten Susijengi huhki viime viikolla preseason -harjoitusten merkeissä Helsingin Pasilassa ja aloittaa virallisen yhteisharjoituskautensa tänään maanantaina. Kahdenkymmenen miehen kokoonpanolla leireilevän Susijengin kesä huipentuu elo-syyskuussa Espanjassa pelattaviin MM-kisoihin.

1.9.2023 09:29 Susijengi

Olympiakävijä Venezuela Susijengin koetinkivenä MM-huipennuksessa

Susijengin MM-kisat huipentuvat lauantaina aamupäivällä Suomen aikaa otteluun Venezuelaa vastaan. Vaikka Venezuela onkin edennyt Okinawalla tappiosta toiseen, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä korostaa, että vastustajan kokemus niin olympiakisa- kuin MM-näyttämöiltäkin on kovaa valuuttaa.

31.8.2023 13:46 Susijengi

Fanien energisoima Susijengi juoksi Kap Verdeltä jalat alta

Susijengin fanit kunnostautuivat jälleen kerran kuudennen pelaajan ominaisuudessa, kun Suomi haki MM-kisojen avausvoittonsa nujertamalla Kap Verden 77-100 (39-54). Susifanit löivät voiton alkutahdit tiistai-illan fanitapaamisella ja antoivat Susijengille virtaa läpi intensiivisen 40-minuuttisen.

29.8.2023 13:23 Susijengi

Saksa rankaisi Susijengin virheistä MM-alkulohkon päätöspelissä

Susijengi sai kokea Saksa-ottelussa perjantain Australia-pelin toisinnon. Susijengin toteuttaminen ja pelikuri riittivät viidentoista minuutin ajan, kunnes tappioton Saksa alkoi rankaista suomalaisvirheistä isolla kädellä ja purki susipuolustuksen kirurgintarkasti Dennis Schröderin johdolla. Saksa takoi tauluun 101–75 (47-39) -voittolukemat.

27.8.2023 19:05 Susijengi

Japani hurmosvoittoon Susijengistä päätösjakson heittomyllyllä

Susijengi johti Japania kahdeksallatoista pisteellä sunnuntain MM-kisaottelun kolmannen jakson lopussa ja pystyi jo maistamaan MM-avausvoittonsa. Keisei Tominaga herätti kuitenkin kotijoukkueen onnistumisillaan ja viitoitti tien villiin päätösjaksoon, jonka aikana Japani latoi kuin liukuhihnalta heittoa susisukkaan ja karkasi 98–88 (36-46) -voittoon.

Näytä lisää vastaavia