Tuomas ja Joonas Iisalo päävalmentajina Bundesliigassa – ”Onhan tämä aika harvinaista”

1.10.2022 18:26 Saksan Bundesliigassa nähdään tällä kaudella mielenkiintoinen suomalaisvalmentajien kohtaaminen, kun veljekset Tuomas ja Joonas Iisalo ovat vastakkaisilla puolilla. Tuomas jatkaa Bonnin päävalmentajana, kun taas Joonas sai pestin MLP Academics Heidelbergin käskijänä.

Tuomas ja Joonas (takana) Iisalo ovat tällä kaudella vastakkaisilla puolilla. (Kuva: Jörn Wolter)

Kaksikko teki erinomaista työtä yhdessä ensin nostamalla Merlins Crailsheimin Bundesliigan kärkijoukkueiden joukkoon ja viime kaudella he palauttivat Bonnin mukaan kärkitaisteluun. Viime kauden jälkeen tiet kuitenkin erkanivat, kun Joonas sai tarjouksen Heidelbergistä.

- Olin melko pitkään kahden vaiheilla jatkanko Saksassa valmentamista vaiko palaan Suomeen. Olin jo kieltäytynyt muista tarjouksista, mutta kun Heidelberg etsi uutta päävalmentajaa ja kontaktoi agenttiani keväällä, niin melko nopeasti löytyi yhteinen sävel sopimusneuvotteluissa, Joonas kertoo siirtonsa taustoista.

Tuomas menetti samalla tärkeän palan omasta valmennusryhmästään, mutta oli onnellinen nuoremman veljensä puolesta.

- Ensimmäisenä asiana on tietenkin se, että olen iloinen Joonaksen puolesta. Olen ylpeä meidän yhteisestä duunistamme ja hän sai siitä ansaitun palkinnon. Olen varma, että hän tekee erinomaista duunia Heidelbergissä ja hän oli täysin oikea valinta heidän päävalmentajakseen, Tuomas kertoo.

Jooonas Iisalo toimi viimeksi päävalmentajana kaudella 2018-19, kun hän luotsasi Salon Vilpasta Korisliigassa. Paluu pääkäskijän rooliin on sujunut hyvin.

- On tuntunut melko luontevalta. Kuten sanottu, niin tämä ei ole ensimmäinen rodeoni päävalmentajana. Kolmen apuvalmentajavuoden jälkeen tunnen Bundesliigan joukkueet, pelaajat ja valmentajat hyvin, joten siltäkään kantilta katsottuna tunnen olevani valmiina tähän pestiin ihan eri tavalla kuin vaikkapa aloitettuani Vilppaan päävalmentajana.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Veljesten yhteistyö Crailsheimissa ja Bonnissa tuotti erinomaisia tuloksia, mutta Joonaksen mukaan heissä on eroja, jotka näkyvät myös Heidelbergissä.

- Me olemme pohjimmiltaan hyvin erilaisia ihmisiä, joten väkisinkin se näkyy tavassa miten valmennamme ja kommunikoimme päivittäin, ja siinä mitä asioita painotamme joukkueelle. Myöskin jokainen joukkue on omansa kemian suhteen, joten aina täytyy olla valmis mukauttamaan pelitapaa sekä harjoittelua siihen mitä joukkue vaatii.

Yhtäläisyyksiäkin toki löytyy ja Joonas on ottanut omat oppinsa myös Heidelbergiin mukaan.

- Olemme molemmat erittäin vaativia, kurinalaisia ja kunnianhimoisia valmentajia. Saavutimme kolmen yhdessä vietetyn kauden aikana paljon enemmän kuin kukaan, me mukaan lukien, olisi voinut kuvitellakaan. Olisi siis melko hölmöä, jos muuttaisin kaiken nyt, kun olen toisen seuran päävalmentaja. Pelimme nojaa vahvasti kollektiivisuuteen sekä työmäärän maksimointiin, kuten aiempienkin joukkueiden kanssa.

Heidelberg on yhdeksänkertainen Bundesliigan mestari, mutta sen kultavuodet olivat vuosikymmeniä sitten. Viime kaudella Heidelberg pelasi ensimmäisen kautensa Bundesliigassa 37 vuoteen ja säilytti sarjapaikkansa sijoittuen sijalle 14.

- Ainoa realistinen tavoite joukkueellamme on säilyttää sarjapaikka Bundesliigassa. Operoimme yhdellä pienimmistä pelaaja- ja kokonaisbudjeteista, ja kilpailu on erittäin kovaa pelkästään sarjassa säilymisen kannalta.

Joonas Iisalo palaa päävalmentajaksi Academics Heidelbergin riveissä. (Kuva: Jörn Wolter)

Yksi kauden mielenkiinnon kohteista ovat luonnollisesti veljesten väliset kohtaamiset. He ovat kertoneet ottaneensa kovaakin yhteen nuorempana, mutta molemmat muistuttavat, että vastakkain ovat kaksi joukkuetta – ei kaksi veljestä.

- En odota oikeastaan minkäänlaista yhteenottoa. Ne ajat ovat takanapäin, kun heilutellaan nyrkeillä. Eiköhän molemmat halua voittaa, kuten jokaisen pelin, mutta siihen se jääköön, Joonas miettii.

- Se on varmasti erityinen peli Iisalon perheelle ja medialle, kun on hauska tilanne veljesten kohdatessa. Pääasia on kuitenkin, että kaksi joukkuetta kohtaavat toisensa ja meidän välinen kohtaaminen on siinä vain pienenä kuriositeettina, Tuomas komppaa.

- Emme varmasti ole ensimmäisiä veljeksiä valmentamassa samassa sarjassa, mutta olemme ainakin ensimmäiset suomalaiset veljekset valmentamassa Bundesliigassa. Onhan tämä aika harvinaista ihan eurooppalaisessa ja maailmankin mittakaavassa, Tuomas jatkaa.

Bonn jälleen haastamaan kahta suurta

Bonnin viime kausi oli hurja menestys, kun se sijoittui runkosarjassa toiseksi ja pakotti välierissä Bayern Münchenin viiteen peliin. Viime kaudella Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo on tyytyväinen joukkueensa kauteen valmistautumiseen.

- Positiiviset fiilikset. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen joukkueessani on jatkuvuutta, kun puolet viime kauden joukkueesta jatkaa. Preseason oli ehjä ja meni hyvin.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Viime kausi palautti Bonnin takaisin Bundesliigan kärkitaisteluun, mutta Tuomas pitää jalat tiukasti maassa. Keskittyminen on jokapäiväisessä laadukkaassa tekemisessä ja tulos tulee sen mukaan.

- Ei meillä ole sijoitukseen liittyviä tavoitteita ja Bundesliigassa tilanne on sellainen, että ALBAa ja Bayernia on vaikea suistaa kärjestä, kun he operoivat aivan erilaisilla taloudellisilla resursseilla kuin muut. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemmekö lähtisi voittamaan jokaista peliä. Jokaisen pelin voittaminen on tietenkin epärealistista, mutta se on se mihin tähdätään.

- Kaikki lähtee siitä miten hyvin teemme päivittäisen työn ja toinen asia on se, että voimme olla ylpeitä siitä millaista koripalloa pelaamme ja peli-identiteetistämme. Pelaajissa, staffissa ja seurassa on positiiviset vibat ja myös tuntuu, että kaupungissa on myös jatkunut sama positiivinen tunnelma joukkueen ympärillä, Tuomas korostaa.

 
26.3.2024 10:38 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball aloittaa välierät EuroCupissa

Mikael Jantusen edustama ja Tuomas Iisalon valmentama Paris Basketball kohtaa EuroCupin välierissä englantilaisjoukkue London Lionsin. Jantunen uskoo vahvasti joukkueen mahdollisuuksiin edetä finaaliin.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

20.3.2024 10:56 Suomalaiset ulkomailla

Severi Kaukiainen saavutti jo yhden pokaalin - kaksi vielä kiikarissa

Kauden 2023-24 loppuratkaisut ovat vasta käsillä, mutta Severi Kaukiaisen kauteen on mahtunut jo seuravaihto ja cup-voitto sekä MVP-palkinto. Kaukiainen on ollut ensimmäiseen ulkomaan kauteensa tyytyväinen.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

Näytä lisää vastaavia