Viimeistä NCAA-kauttaan pelaava Elina Koskimies: ”Isompaa roolia ei saa ilmaiseksi”

30.1.2019 19:52 American Universityä edustava Elina Koskimies on noussut neljässä vuodessa joukkueensa avainpelaajaksi. Tällä kaudella tähtäimessä on konferenssivoitto sekä NCAA-turnaus, sen jälkeen Euroopan ammattilaiskentät.

Elina Koskimies on saanut kuluvalla kaudella entistä enemmän vastuuta. Kuva: American University.

Helsingin Wartti Basketista Yhdysvaltojen kovimpaan yliopistosarjaan ponnistanut 22-vuotias Elina Koskimies on yksi tämän hetken lupaavimmista suomalaispelaajista. Takamies on urakoinut kuluvalla kaudella Americanin paidassa 12,7 pisteen sekä 3,8 levypallon keskiarvolla ja parantanut otteitaan entisestään konferenssipelien alkaessa. 

Koskimiehen neljään NCAA-kauteen on mahtunut sekä voitonriemua että pohjamudissa rämpimistä. 

- Freshman-vuotenani meillä oli todella nuori joukkue ja voitimme vain kahdeksan peliä ja hävisimme 23. Kausi oli kaikin puolin todella rankka, mutta opettavainen ja suunta oli siitä vain ylöspäin. 

Ja ylöspäin joukkue on tosiaan mennyt. Viime kaudella American pääsi juhlimaan tavoittelemaansa konferenssivoittoa ja eteni valtakunnalliseen NCAA-turnaukseen, jonka muistot ovat edelleen tuoreena mielessä.

- Koko yliopistouran huippuhetki on ehdottomasti ollut viime vuoden konferenssivoitto ja NCAA-turnauksessa UCLA:ta vastaan pelaaminen. Pääsimme pelaamaan legendaariseen UCLA:n kotihalliin ja siitä reissusta vielä paremman olisi tehnyt vain voitettu peli, mikä sekään ei ollut hirveän kaukana.

Tavoitteena konferenssimestaruuden uusiminen

Kuluvan kauden konferenssiottelut käynnistyivät perinteisesti vuodenvaihteessa ja American on jälleen jahtaamassa Patriot Leaguen mestaruutta. Joukkue on aloittanut konferenssiurakkansa vakuuttavasti ja etenee tällä hetkellä vakaassa seitsemän ottelun voittoputkessa. Kausi ei kuitenkaan ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. 

- Alkukausi oli hankala, koska joukkueeseemme tuli viisi uutta freshmania ja heidän totuttaminen joukkueen konseptiin vei aikaa. Ennen konferenssipelien alkamista meillä oli myös aika kovia vastustajia vastassa. Nämä pelit antoivat kuitenkin hyvää kokemusta ja pelikovuutta, joten kun konferenssipelit alkoivat, olimme joukkueena valmiina ja palaset alkoivat loksahtaa paikoilleen. 

Washingtonilaisjoukkueen tähtäimessä on tänäkin vuonna konferenssivoitto sekä NCAA-turnaukseen eteneminen. Koskimiehen mukaan joukkue on valmis haastamaan koviakin joukkueita. 

- Omana tavoitteenani on auttaa joukkuetta parhaani mukaan saavuttamaan tämä tavoite ja tehdä kaikkeni sen eteen. Samalla yritän nauttia viimeisestä vuodestani täällä vielä, kun aikaa on jäljellä!

Koskimiehelle on tähän mennessä kertynyt 16 esiintymistä naisten maajoukkueessa. Kuva: Ville Vuorinen. 

Peliminuutit pitää ansaita

Joukkueen konkareihin kuuluva Koskimies on vakiinnuttanut paikkansa Americanin aloitusviisikossa ja valmennusjohdon luottamus näkyy myös ansaitussa peliajassa: Koskimies on ahkeroinut kentällä keskimäärin 33 minuuttia ottelua kohden. 

- Oma rooli joukkueessa on kasvanut joka vuosi, mutta sitä ei saa ilmaiseksi vain vanhenemisen myötä. Töitä pitää tehdä joka päivä harjoituksissa ja minuutit pitää ansaita. Kilpailu täällä on todella kovaa ja joskus uusi freshman saattaa viedä vanhemman pelaajan peliajan.

Yliopistojoukkueissa kokoonpanot muuttuvat vuosittain pelaajien valmistuessa ja uusien tullessa tilalle. Pelkästään viime vuonna joukkueesta valmistui kuusi pelaajaa, mikä vaikutti jälleen joukkueen dynamiikkaan ja muutti samalla Koskimiehen roolia. 

- Pelikonsepti ja valmentajat ovat pysyneet kuitenkin samoina, mikä tuo jatkuvuutta ja helpottaa pelaamista. Tällä kaudella olen saanut paljon vastuuta ja ottanut enemmän johtajan roolia aikaisempiin kausiin verrattuna. Seniorina on mielestäni helpompaa ja vapautuneempaa pelata, sillä tietää, mitä valmentajat odottavat ja systeemi on tuttu. Tietää, että kovaa työtä on tehty ja pystyy nauttimaan pelaamisesta eri tavalla, vaikka työntekoa silti jatketaan ja kehittymisen varaa aina on.

Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kehitystä fyysisellä ja henkisellä puolella

Koskimies kokee kehittyneensä neljän vuoden aikana erityisesti kolmen pisteen heitoissa ja tämä kehitys on nähtävissä myös tilastoissa. Kolmoset ovat tällä kaudella uponneet komealla 40 prosentin tarkkuudella (36/90). Takamies on päässyt kehittämään myös pelillistä monipuolisuutta pelaamalla vaihtelevasti eri pelipaikoilla.

- Myös puolustukseen olen kiinnittänyt enemmän huomiota ja tuntuu, että siinä pärjään nykyään paremmin.

NCAA-uran aikana kehitys ei kuitenkaan ole ulottunut vain fyysiseen puoleen.  

- Henkisellä puolella tämä koko kokemus on kasvattanut todella paljon ja olen oppinut itsestäni paljon uusia asioita. Jo sen takia olen tyytyväinen, että reilu neljä vuotta sitten päätin tarttua mahdollisuuteen ja tulla tänne pelaamaan ja opiskelemaan. Itseluottamusta on tullut kentällä lisää ja on oppinut käsittelemään elämän sekä urheilun tuomia ylä- ja alamäkiä paljon paremmin. 

Kauppatieteitä opiskelevan suomalaisen valmistuminen häämöttää toukokuussa ja tulevaisuuden tavoitteissa siintävät Euroopan ammattilaiskentät. Yliopistokoripalloilijan urasta jää päällimmäisenä mieleen loistavat olosuhteet, ammattimainen valmennus sekä hyvä huolenpito pelaajista. 

- Eniten tulen kaipaamaan täältä kaikkia kavereita ja ns. "perheen" tuntua, jonka valmentajamme ovat onnistuneet luomaan koko joukkueen ja tukijoukkojen ympärille. Tiivis porukka, jonka kanssa viettää todella paljon aikaa, ehtii tulemaan tärkeäksi neljän vuoden aikana, vaikka osa pelaajista vaihtuukin vuosittain.

Elina Koskimiehen pelaajaprofiili American Universityn sivuilla

Henkilöt

 
19.12.2018 14:36 Haastattelu

Tulokaskauttaan NCAA:ssa pelaava Lotta-Maj Lahtinen: ”Itsevarmuus on avain”

HBA:n peliasu vaihtui kesän aikana Georgia Techin paitaan, kun Lotta-Maj Lahtinen lähti Atlantaan tavoittelemaan unelmaansa ja keräämään kokemusta kansainvälisiltä koripallokentiltä. Nyt 19-vuotiaalla Lahtisella on takanaan kymmenen ottelua Yhdysvaltojen arvostetuimmassa yliopistosarjassa NCAA:ssa.

22.3.2024 12:27 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalin ja Anniina Äijänen taistelemassa Espanjan cupin voitosta

Espanjan cup-mestaruus ratkaistaan viikonloppuna, kun arvostetun Copa de la Reinan finaaliturnaus on edessä. Cup-pokaalista on taistelemassa myös Anniina Äijäsen ja Marianne Kalinin Ferrol.

22.3.2024 11:23 Suomalaiset ulkomailla

Naisten Bundesliigassa pudotuspelit käyntiin – mukana neljä Susiladies-pelaajaa

Naisten Saksan Bundesliigassa alkavat pudotuspelit tulevana viikonloppuna. Mestaruustaistelussa nähdään Stars Kelternin Linda-Lotta Lehtoranta ja Elina Koskimies, Lions Hallen Anissa Pounds sekä Angels Nördlingenin Roosa Lehtoranta.

15.3.2024 18:54 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta taistelee Saksan cupin mestaruudesta – ”Tähtäin on, että voitamme”

Saksan cupin neljän joukkueen lopputurnaus pelataan viikonloppuna ja suomalaispelaajista mukana nähdään Angels Nördlingenin joukkuetta edustava Roosa Lehtoranta. Lehtoranta lähtee viikonloppuun toiveikkain mielin.

2.2.2024 18:37 Suomalaiset ulkomailla

Elina Koskimiehen tähtäimessä Saksan mestaruus ja EM-kisat

Elina Koskimies mietti viime kesänä, että jättäisi Saksan kahden siellä vietetyn kauden jälkeen. Hallitsevan mestarin ja EuroCup-joukkue Kelternin tarjous käänsi kuitenkin Koskimiehen pään ja nyt hän taistelee Saksan mestaruudesta.

14.12.2023 16:50 Suomalaiset ulkomailla

Elina Aarnisalo ammentanut oppia ammattilaiskentillä

Elina Aarnisalo pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla, kun hän koripalloilee Kangoeroes Mechelenin riveissä ennen siirtymistään USA:n yliopistoon. Aarnisalo on saanut arvokasta oppia Euroopan huipulta.

9.12.2023 07:45 Suomalaiset ulkomailla

Lotta-Maj Lahtinen palasi loukkaantumisen jälkeen vahvempana takaisin

Lotta-Maj Lahtisen oli määrä tehdä debyyttinsä ammattilaiskentillä jo viime kaudella, mutta paha loukkaantuminen juuri kauden alkua siirsi suunnitelmia vuodella. Täksi kaudeksi Lahtinen palasi tositoimiin täydessä kunnossa ja teki sopimuksen espanjalaisen EuroCup-joukkue AE Sedis Basquetin kanssa.

29.9.2023 20:00 Suomalaiset ulkomailla

Helmi Tulonen valmiina toiseen kauteensa Italian Serie A1:ssä – ”Tiedän nyt mitä tässä liigassa pelaaminen vaatii”

Helmi Tulonen pelasi ensimmäisen kautensa Italian Serie A1:ssä Le Mura Luccan riveissä, mutta täksi vuodeksi seuraksi vaihtui Sanga Milano. Tulonen uskoo pystyvänsä tällä kaudella entistä parempaan.

14.6.2023 14:05 Suomalaiset ulkomailla

Marianne Kalinilla positiivinen vuosi Ferrolissa – ”Kausi oli onnistunut”

Marianne Kalin, 26, pääsi juhlimaan sarjanousua, kun Universitario de Ferrol teki ranskalaisen visiitin Espanjan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle LF Challengeen ja nousi ensi kaudeksi LF Endesaan. Kausi oli Kalinille onnistunut myös henkilökohtaisesti.

5.6.2023 15:14 Suomalaiset ulkomailla

Veera Pirttisellä positiivinen kausi Espanjassa – ”Jäi paljon reppuun tulevaa ajatellen”

Veera Pirttinen, 26, pelasi menneen kauden Espanjan liigassa, LF Endesassa, Bembibren joukkueessa. Pirttiselle jäi kaudesta positiivinen tunne niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen osalta.

Näytä lisää vastaavia