16-vuotiaille pojille ei löydy pysäyttäjää, Antikainen heitti Kroatian kumoon

10.8.2015 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi Balkanin koripallojättien kaatamista, kun Suomi voitti A-divisioonan EM-kisojen jatkolohko F:n ensimmäisessä ottelussaan Kroatian 75-84 (35-45). Suomen salama-alun jälkeen kroatialaiset kirivät kiinni, mutta Tuomo Antikainen rikkoi vastustajien paikkapuolustuksen heittämällä viisi kolmosta säkkiin päätösneljänneksellä.

Tuomo Antikainen oli jäätävässä heitossa, kun Suomen 16-vuotiaat pojat pieksivät Kroatian. Kuva: Oma Design.


Suomen aggressiivinen puolustus ja siitä poikineet vastahyökkäykset olivat ensimmäisellä puoliajalla silkkaa myrkkyä Kroatialle, joka ei löytänyt aseita suomalaisten pysäyttämiseksi. Puoliajan jälkeen Kroatia sai paremmin pelin juonesta kiinni ja runnoi eron alle kymmenen pisteen.

Päätösneljänneksellä Suomella oli ongelmia Kroatian paikkapuolustuksen kanssa, mutta sankariksi nousi viisi kolmosta viimeiseen kymmeneen minuuttiin heittänyt Antikainen (21/3/4 syöttöä/4 riistoa).

Kroatia ei pystynyt tekemään muuta, kun levittämään kädet hämmästyksestä, kun joukkuekaverit löysivät Antikaisen jatkuvasti täysin vapaana kaaren takaa. Lopullisena piikkinä kroatialaisten lihaan Antikainen heitti and-one-kolmosen viisi minuuttia ennen loppua, mikä vei Suomen seitsemän pisteen johtoon.

- Kovan alun jälkeen loppupeli oli aikamoista vuoristorataa. Välillä hyviä hetkiä, välillä heikkoja heitonvalintoja ja puolustuksessa virheitä aivan perusasioissa. Antikaiselta todella kylmäpäisiä heittoja. Heittäjän pitää heittää, se on selvä, päävalmentaja Antti Koskelainen kommentoi.

Antikaisen lisäksi Suomelta onnistui jälleen kerran monipuolinen Elias Valtonen (23/3). Valtosen lisäksi sentteri Tuukka Jaakkola (10/6) ylsi kaksinumeroisiin pistelukemiin. Urho Saarinen (2/1) ja Tomas Pihlajamäki (0/1) toivat lopussa tärkeitä stoppeja lepuuttaessaan Suomen virhevaikeuksista kärsineitä Valtosta ja Ricky Waxlaxia (9/4).

 

Lisätietoja: Ottelutilastot
 
20.8.2017 Maaottelu

16-vuotiaat tytöt kahdeksan parhaan joukkoon EM-kisoissa, 16-vuotiaiden poikien EM-kisat päätökseen

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue varmisti paikkansa B-divisioonan EM-kisojen kahdeksan parhaan joukkoon selättämällä Norjan selkeästi 23-58 (11-42). Suomen 16-vuotiaat pojat voittivat EM-kisojen viimeisessä ottelussaan Venäjän.

18.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaat tytöt puolustivat Viron kumoon

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi hyökkäysongelmista B-divisioonan EM-kisoissa, mutta onnistu kaikesta huolimatta kaatamaan Viron selkein numeroin 54-28 (34-14). Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas hävisi Saksalle EM-kisoissa.

17.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiailla pojilla korintekovaikeuksia, Italia voittoon EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi EM-kisoissa Italialle loppunumeroin 49-65 (19-35). Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisojen sijoista 13.-16.

15.8.2017 Maaottelu

Suomen 16-vuotiaille pojille tappio Liettuaa vastaan EM-pudotuspeleissä

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue antoi erinomaisen vastuksen Liettualle A-divisioonan EM-kisojen pudotuspeleissä, mutta liettualaiset karkasivat viiden viimeisen minuutin aikana 70-58 (34-24) -voittoon. Tappion vuoksi Suomi pelaa EM-kisoissa sijoista 9.-16.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisat päätökseen, 16-vuotiaille pojille tappio Saksaa vastaan

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sijoittui kymmenenneksi B-divisioonan EM-kisoissa Dublinissa, kun Suomi hävisi päätöspelissään Bulgarialle. 16-vuotiaat pojat hävisivät alkulohkonsa viimeisen pelin A-divisioonan EM-kisoissa Saksalle ja kohtaa tiistaina pudotuspeleissä Liettuan.

13.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt puolustivat Hollannin kumoon

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue selätti alkukangertelun jälkeen kohenneella puolustuspelillään Hollannin B-divisioonan EM-kisoissa. Suomen 16-vuotiaat pojat hävisivät A-divisioonan EM-kisoissa Turkille.

12.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat tytöt selättivät Itävallan, 16-vuotiat pojat tappioon EM-avauksessa

Suomen 18-vuotiaat tytöt päihittivät B-divisioonan EM-kisojen ensimmäisessä jatko-ottelussaan Itävallan. Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue taas taipui A-divisioonan EM-kisojen avausottelussaan Slovenialle.

7.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat kymmenennelle sijalle EM-kisoissa, 18-vuotiaat tytöt löylyttivät Viron

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-urakka sai päätöksensä Slovakiassa, kun Sudenpennut hävisi Venäjälle päätöspelissään 69-75 (29-34). 18-vuotiaat tytöt taas palasivat voittokantaan B-divisioonan EM-kisoissa murskaamalla Viron ylivoimaisesti.

6.8.2017 Maaottelu

18-vuotiaat pojat EM-voittoon Ukrainasta, Sudenpennuille kaksi kotivoittoa Kisakalliossa

Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue pelaa huomenna EM-kisojen päätöspäivänä Venäjää vastaan yhdeksännestä sijasta, kun Suomi voitti lauantaina Ukrainan 56-70 (31-31). Suomen 16-vuotiaiden maajoukkueet taas nappasivat kotivoitot Kisakallion Susi Training Centerissä.

29.7.2017 Maaottelu

16-vuotiaille pojille EYOF-pronssia, 18-vuotiaat peittosivat Liettuan

Sudenpennuilla oli maukas lauantai, kun Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue nappasi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen historian ensimmäisen palloilumitalin päihittämällä Kroatian pronssiottelussa. 18-vuotiaat pojat taas voittivat EM-avauksessaan Liettuan.

Näytä lisää vastaavia