31.3.2010 Suomen Koripalloliitto on valinnut Korisliigan maaliskuun pelaajaksi Tampereen Pyrinnön konkarilaituri Damon Williamsin. Pyrintö kiihdytti sarjan ikäpresidentti Williamsin johdolla ykkössijalle tiistaina päättyneessä runkosarjassa.

Korisliigan vanhin pelaaja, 36-vuotias Damon Williams oli maaliskuussa vauhdissa, kun Pyrintö kiri runkosarjan voittoon. Kuva: Tytti Nuoramo.
Tampereen Pyrintö voitti maaliskuun kahdeksasta ottelustaan kuusi. Se löi maaliskuisten voittojensa ansiosta runkosarjan ykkössijasta käydyssä loppukirissä Kouvot.
Kolme kertaa urallaan Korisliigan korikuninkuudenkin voittaneella Damon Williamsilla oli näppinsä vahvasti pelissä tamperelaisten voittokulussa. Amerikkalaislaituri heitti maaliskuun aikana keskimäärin 21,4 pistettä ottelua kohden. Kahden pisteen heitoissaan Williams onnistui 58,3 ja vapaaheitoissaan 75,4 prosentin tarkkuudella.
Lisäksi 201-senttinen Williams kauhoi huomaansa 11,6 levypalloa, antoi 2,6 koriin johtanutta syöttöä ja riisti 2,3 kertaa ottelua kohden.
Viidettä kauttaan Suomessa pelaava Williams ylitti maaliskuun aikana myös 2000 levypallon rajapyykin.
Sarjan ikäpresidentin, 36-vuotiaan, Williamsin kovasta kunnosta kertoo jotain sekin, että hän lukeutui runkosarjan kaikissa 44 ottelussa peliminuutteja tililleen kirjanneeseen harvalukuiseen joukkoon. Williamsin lisäksi vain 12 muuta pelaajaa onnistui kyseisessä tempussa.
Damon Williams on valittu Korisliigan parhaaksi ulkomaalaisvahvistukseksi vuonna 2001.
Ennen Williamsia Koripalloliitto palkitsi Korisliigan kuukauden pelaajina tällä kaudella Torpan Poikien Tyray Pearsonin (helmikuu), Kouvojen Ross Neltnerin (tammikuu), Kauhajoen Karhun Jeremiah Woodin (joulukuu), KTP-Basketin Eric Washingtonin (marraskuu) sekä ToPon Obie Trotterin (lokakuu).
Naisten SM-sarjassa kuukauden pelaajaa ei valittu enää maaliskuussa. Koripalloliiton käytännön mukaisesti pudotuspelien käynnistyttyä henkilökohtainen tunnustus jaetaan SM-finaalien arvokkaimmalle pelaajalle (MVP).
Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.
Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.
Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.
Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.
Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.