Tom Johnsonista Tarmon valmentaja

14.4.2003 Kaksi viime kautta SM-Koriksessa BC Jyväskylää valmentanut Thomas ”Tom” Johnson siirtyy porvoolaisen Tarmon päävalmentajaksi. Johnsonin ja Tarmon sopimus on mallia 2+1. Tarmo on solminut myös pelaajasopimuksia.

Tarmon tuoreet pelaajasopimukset on allekirjoitettu pelintekijä Petri Urosen ja laituri Petter Lahtisen kanssa. Urosen sopimus on kaksivuotinen. Petri Uronen tehtaili SM-runkosarjassa kuluneella kaudella keskimäärin 12,3 pistettä ja antoi 3,69 koriinjohtanutta syöttöä. Ennestään Tarmolla oli voimassaoleva sopimus Mikael Holmeen kanssa.  

35-vuotias Johnson siirtyy Tarmon valmennustehtäviin konkari Leon Huffin suosituksesta. Huff oli nostamassa Tarmoa mestaruussarjaan kaudella 2001-02 ja valmensi joukkuetta myös kuluneen kauden. Huffin, 52, on määrä jatkaa edelleen Tarmon organisaatiossa, mutta päävalmentajan tehtävät hän jättää Johnsonille.  

Menneellä kaudella Johnsonin ja hänen apunaan toimivan Ensio Helimäen opastuksella BC Jyväskylä sijoittui SM-Koriksessa viidenneksi. Helimäki hoiteli otteluvalmentajan hommia, kun Johnsonin palveluita kaivattiin pelikentällä. Pelaajana eurokenttiä kolunnut Johnson pelasi SM-runkosarjassa 19 ottelua 12,4 pisteen keskiarvolla. Johnsonilla on sekä Kanadan että Irlannin passit.

 

Henkilöt

Asiat

 
10.5.2024 14:25 Seura tiedottaa

PuHun päävalmentajat kaudella 2024–2025

PuHu Juniorit on yksi Suomen suurimmista seuroista lähes 700 lisenssipelaajan joukollaan. PuHu oli kaudella 2023–202424 ainoa seura Suomessa, jolla oli kaikissa ikäluokissa nuorten SM-sarjajoukkueet. Alkavan kauden ikäluokkien päävalmentajissa on jälleen paljon kokeneita ja koulutettuja oman toimen ohella valmentavia tai päätoimisia valmentajia.

10.5.2024 13:03 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 15 valmentajaa, Grönberg valittiin kurssin priimukseksi

Huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Entinen naisten maajoukkuepelaaja Camilla Grönberg valittiin kurssin priimukseksi ensimmäisenä naisvalmentajana.

6.5.2024 08:23 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 24–25 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan sekä Kuortaneen urheiluopistoissa.

26.4.2024 14:48 Seura tiedottaa

Tule Raholan Pyrkivään valmentajaksi!

Raholan Pyrkivä etsii valmentajia juniorijoukkueisiinsa

26.4.2024 14:41 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY hakee valmentajia

Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura noin 1500 lisenssipelaajalla. Toimintaa on päiväkoti-ikäisestä aikuisten kilpatoimintaan.

25.4.2024 14:44 Koulutus

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Kisakalliossa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia apuvalmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kaksi viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä. Koulutukseen ilmoittautuminen on auki 31.5. saakka ja mukaan otetaan 20 ensimmäiseksi ilmoittautunutta valmentajaa.

24.4.2024 14:21 Seura tiedottaa

YMCA Tampere koripallon valmentajat kaudella 2024-2025

Anssi Niemi ja Patrik von Weissenberg täydentävät YMCA Tampere koripallon työntekijöiden tiimin tulevalla kaudella.

23.4.2024 14:39 Seura tiedottaa

Jussi Laakso ToPoLan päävalmentajaksi

Jussi Laakso aloittaa ToPoLassa päävalmentajana 17.5.2024.

15.4.2024 15:50 Seura tiedottaa

Tampereen Pyrintö nimennyt päävalmentajat kaudelle 2024–2025

Tampereen Pyrintö valmistautuu kauteen 2024-25 ja valmennustiimit alkavat pikkuhiljaa muotoutua. Seura on tunnettu kokonaisvaltaisista pelaajapoluista niin tytöissä kuin pojissa ja eteneminen aikuisten korkeimmalle sarjatasolle asti on Pyrinnön ympäristössä mahdollista.

8.4.2024 12:50 Seura tiedottaa

Taneli Tuokko YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi

Taneli Tuokko on valittu YMCA Tampere koripallon nuoruusvaiheen vastuuvalmentajaksi. Tuokko vastaa U13–U19 -kokonaisuudesta yhdessä valmennuspäällikkö Sami Toiviaisen kanssa. Lisäksi hän osallistuu YMCA Tampere koripallon toiminnan kehittämiseen yhdessä muiden työntekijöiden kanssa.

Näytä lisää vastaavia