23.3.2020 14:48 Koripalloseurat ympäri Suomen ovat koronavirusepidemian aikaan alkaneet jakamaan vinkkivideoita omatoimiseen harjoitteluun. Suomen Koripalloliitto kerää päivittäin omalle sivustolleen uusia mielenkiintoisia harjoitteita, joita voi tehdä kotioloissa.
Koronavirustilanne on siirtänyt seuratoiminnan kentiltä koteihin ja kotipihoihin. Seurat ovat tehneet loistavaa työtä kannustaen pelaajiaan omatoimiseen harjoitteluun lukuisilla keinoilla.
– Poikkeustilanne on haastava muiden toimijoiden tavoin urheiluseuroille. Samalla me näemme tässä myös mahdollisuuden. Nyt jos koskaan punnitaan koko yhteisön arvopohjaa ja sitoutumista, BC Nokian toiminnanjohtaja Henri Hirvikoski kertoo.
Monet seurat ovat ryhtyneet luomaan omatoimisia harjoitteita, joita seuran junioripelaajat voivat tehdä kotioloissa joko yksin tai parin kanssa.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.– Vastaanotto on ollut hyvä. Hyvin suunnitellulla ja ohjeistetulla harjoittelulla on mahdollisuus osallistaa ja sitouttaa huoltajia lapsen harrastukseen uudella tavalla. Huoli meillä on se, miten saadaan liikkeelle juuri ne lapset, jotka sitä eniten kaipaavat.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.– Tässä on myös hyvä hetki pysähtyä ja miettiä ydintoiminnan järjestämisestä uudesta perspektiivistä. Me pysähdyimme ja näimme uusia mahdollisuuksia, joita muuten ei ehkä olisi lähdetty toteuttamaan, mutta nyt olosuhteiden pakosta näin toimittiin.
Mikäli upotus ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.BC Nokia on muun muassa päättänyt järjestävänsä kesäkuun alusta lähtien 3x3-pelitapahtumat junioripelaajille mikäli tilanne sen mahdollistaa. Kymmenen viikon ajan nokialaisjuniorit kerääntyvät kahdesti viikossa pelaamaan 3x3-pelejä ja toiseen pelikertaan sisältyy myös fysiikkaharjoitus.
Suomen Koripalloliitto kokoaa päivittäin Korona-sivustolle vinkkejä omatoimiseen harjoitteluun.
Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.
Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.
Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.
Koripalloliitto on yhdessä seurojen kanssa koonnut iltapäiväkerhotoiminnan käynnistämisen oppaan, jonka avulla seura voi halutessaan osallistua Harrastamisen Suomen malliin ja tarjota kerhoja alueensa lapsille ja nuorille.
Suomalaisessa koripallossa on tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun uusi ennätyslukema kirjataan nyt 20 813.
Tapiolan Hongan koripallovalmentaja Eero Neva vastaanotti lauantaina 27.11.2021 Alfred Kordelinin säätiön lasten ja nuorten valmentajapalkinnon. Palkinto myönnettiin hänelle säätiön Urheilun Tuki -rahastosta ja se on suuruudeltaan 2 000 euroa. Tunnustuspalkinto julkaistiin ja stipendi ojennettiin Espoon Tapiolassa Naisten Korisliigan Tapiolan Honka - EBT -ottelussa.
Aluehallintovirastot ovat tehneet tai ovat tekemässä päätöksiä koskien yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä koronapandemian aikana. Tilaisuuden järjestäjä voi ottaa käyttöön koronapassin, jolloin aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia ei tarvitse noudattaa.
Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Koripalloliitto sai historiansa 13. kunniajäsenen, kun Pentti Hilke valittiin kunniajäseneksi mittavasta ja monimuotoisesta päivätyöstään koripallon parissa.
Alkukauden lisenssi- ja katsojatilastot ovat rohkaisevaa luettavaa koripalloperheelle. Lisenssimäärät ovat palanneet samalle tasolle kuin ennen koronapandemiaa, ja yleisö on löytänyt myös takaisin liigakatsomoihin.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.
Koripalloliitto on toteuttanut oman digitaalisen ottelupöytäkirjan, joka korvaa jatkossa paperiset pöytäkirjat. Nettiselaimessa toimiva eSCO on kaikkien Koripalloliiton jäsenseurojen käytössä veloituksetta. Kaikki sarjat siirtyvät digitaaliseen pöytäkirjaan ensi kauden aikana.
Suomen Koripalloliitto tavoittelee kilpailemisen jatkamista nuorten alueellisten sarjojen ja valtakunnallisten 16-19-vuotiaiden sarjojen osalta kevään aikana, mikäli yleinen tilanne sen mahdollistaa ja haluaa samalla myös kiittää seuroja turvallisen harjoitteluympäristön mahdollistamisesta. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on kuitenkin päättänyt, ettei 15-vuotiaiden SM-sarjana toimivaa Robert Petersen Cupia pelata keväällä, koska suurimmassa osassa Suomea ei päästäisi pelaamaan runkosarjaa vielä huhtikuussakaan. Muut nuorten valtakunnalliset sarjat pyritään vielä pelaamaan loppuun.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt vallitsevasta Suomen koronavirusepidemiasta johtuen pysäyttää Koripalloliiton sarjatoiminnan aikuisten alueellisten harrastesarjojen, seniorisarjojen ja Special Olympics -sarjojen osalta kokonaan.
Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt Nuorten pääsarjaryhmän esityksestä, että 14-vuotiaiden SM-sarjaa ja sen otteluita ei enää tänä keväänä pelata. Lisäksi liittohallitus päätti, että 15-vuotiaiden Robert Petersen Cupissa ei pelata lopputurnauksia vaan pyritään pelaamaan kevään sarjan ottelut (Luokitteluvaihe II) sekä Final Four -turnaus. Koripalloliiton kilpailujaos on päättänyt, että Läntisen alueen nuorten aluefinaaleja ei pelata.
Kilpailujaos on tehnyt 23.2.2021 päätöksen, jonka mukaan niiden sairaanhoitopiirien alueilla, joilla harjoittelun ja pelaamisen estävät rajoitukset ovat voimassa, nuorten valtakunnallisten sarjojen joukkueet eivät pelaa koti- tai vierasotteluita 31.3.2021 asti.
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian seuralle aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Hakuaika päättyy 13.2.2021 klo 16:15.
Lasten ja nuorten liikunta ja urheilu on mahdollistettava koronaviruksesta huolimatta. Koripalloliitto lähestyi tiistaina muiden allekirjoittaneiden lajiliittojen ja Suomen Olympiakomitean kanssa tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikkoa avoimella kirjeellä.
Useat sairaanhoitopiirit ovat suositelleet sisäliikuntatilojen sulkemisen jatkamista 10.1.2021 asti. Rajoitukset ja suositukset aiheuttavat joitain muutoksia kevään sarjaohjelmiin nuorten valtakunnallisten sarjojen sekä kaikkien alueiden sarjojen osalta.
Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä tiedotti 27.11.2020, että pääkaupunkiseudun nuorten harrastetoiminta keskeytetään. Olympiakomitea ja lajiliitot ovat sopineet yhdessä, että koronaviruksen leviämisalueilla kaikki sarja- ja harjoittelutoiminta aikuisten harrastetoiminnassa keskeytetään. Lasten ja nuorten harjoittelu sisätiloissa keskeytetään Uudellamaalla sekä jatkossa muiden leviämisvaiheen alueiden kaupunkien mahdollisesti tekemien linjausten mukaisesti.