Petri Virtasen pitkä pelaajaura päättyy tähän kauteen

27.3.2016 Joensuulaisen Kataja Basketin takamiesikoni ja Susijengin historian kaikkien aikojen huippuihin lukeutuva Säynätsalon Riennon kasvatti Petri Virtanen, 35, lyö pelitossut naulaan loppusuoralleen kääntyneen kauden päätteeksi. 183-senttinen Virtanen debytoi Korisliigassa jo kaudella 2000/01.

Petri Virtanen lyö tossut naulaan kauden päätteeksi.

Viime keväänä Virtanen juhli uransa ensimmäistä Suomen mestaruutta.

"Pistooli-Petellä" on takanaan myös hurja ura Susijengi-paidassa. Kuvat: Erkki Hautaviita, Vesa Kuukka/Kuvanmaailma & Ville Vuorinen.

– Viime vuosina on ollut yhä haastavampi pelata, sillä lähes koko ajan on jonkinlaista vaivaa, taustoittaa Virtanen päätöstään Kataja Basketin tiedotteessa.

Urallaan 130 miesten maaottelua ja 548 Korisliigan runkosarjan ottelua pelannut Virtanen on juhlinut kahdesti miesten Suomen Cupin mestaruutta sekä kerran miesten Suomen mestaruutta.

Viime vuosina Virtanen on viettänyt kesänsä nuorisovalmennuksen parissa. Ensi kesänä Virtanen kuuluu tuttuun tapaan Suomen 20-vuotiaiden miesten maajoukkueen valmennusrinkiin. Suomi isännöi ikäluokan EM-kisoja Helsingissä 16.–24. heinäkuuta.

Kaikkien aikojen syöttäjä ja kolmostykki

Korisliigassa Säynätsalon Rientoa, BC Jyväskylää, Porvoon Tarmoa, Lappeenrannan NMKY:ta ja Katajaa edustaneella Virtasella on meneillään 15. pääsarjakausi ja viime keväänä Kataja-paidassa saavutettu mestaruus on eittämättä hänen tähän mennessä arvokkain saavutuksensa. Muita SM-mitaleja Virtasella on yhteensä kahdeksan.

Korisliigan vuoden pelaajaksi Virtanen on nimetty 2003 ja 2006.

Virtasen uran runkosarjaotteluiden lopulliseksi lukumääräksi kirjataan 548, mikä on kautta aikain yhdeksänneksi korkein lukema. Pudotuspelejä Virtanen on ehtinyt pelata ennen viimeistä playoff-kevättään 118.

Mikäli Virtanen pysyy terveenä ja Katajan pelit jatkuvat puolivälieriä pidemmälle, on mahdollista, että hän ohittaa pudotuspelien tilastoykköset Kari-Pekka Klingan ja Sami Lehtorannan, jotka kumpikin ovat pelanneet 126 playoff-ottelua.

Virtanen on ollut Korisliigan kaikkien aikojen syöttötilaston kärki vuodesta 2011. Kaksi vuotta sitten hänestä tuli vastaavasti ykkönen myös onnistuneissa kolmen pisteen heitoissa.

Ulkomailla Virtanen on pelannut yhden kauden ajan. Kaudella 2003/04 hän edusti Virossa BC TTÜ/A. Le Coq Tallinnaa ja sai ensituntuman myös europeleihin. Seuran talousvaikeuksien vuoksi Virtasen työnantaja vaihtui, ja hän pelasi loppukauden Pekka Salmisen valmennuksessa Ruotsin Basketligania Solna Vikingsissä.

Kaudella 2007/08 Virtanen loisti Lappeenrannan riveissä FIBA EuroCupissa (nyk. FIBA Europe Cup) ja tuli valituksi liigan tähdistöotteluun, jossa Virtasen rinnalla pelasivat Euroopan maajoukkuemiehistä mm. Ranskan Nando De Colo, Kroatian Ante Tomic ja Kresimir Loncar sekä Israelin Yaniv Green.

Susijengin ratkaisija

Miesten maajoukkuetasolla Virtanen debytoi marraskuussa 2001 Ruotsia vastaan. Susijengin vakiokaartiin takamies nousi käytännössä seuraavana vuonna ja pysyi avainrotaatiossa vuodesta 2002 aina vuoteen 2011, jolloin hän lopetti maajoukkuetasolla.

Kun Henrik Dettmann palasi Saksasta Suomen miesten maajoukkueen peräsimeen 2004, Virtanen oli mm. Hanno Möttölän, Teemu Rannikon, Jukka Matisen ja Antti Nikkilän ohessa yksi niistä pelaajista, joiden ympärille joukkueen uutta nousua alettiin rakentaa.

Virtanen kunnostautui maajoukkuetasolla erityisesti isojen otteluiden miehenä. Virtanen pommitti elintärkeitä koreja mm. vuoden 2006 B-divisioonan EM-karsinnoissa Georgiaa vastaan, A-divisioonapaikan ratkaisseessa syyskuun 2007 ottelussa Romaniaa vastaan sekä EM-karsintojen sensaatiovoitoissa Ranskasta ja Israelista.

Virtanen pelasi käsikirjoituksen mukaan myös uransa ainoissa EM-kisoissa 2011: aiemmin kisoissa vähänlaisesti peliaikaa saanut takamies ratkaisi Suomen jatkopaikan varmistaneen ottelun Montenegroa vastaan kahdella kolmosellaan ja kolmella vapaaheitollaan.

Lisätietoja: Petri Virtanen
 
7.2.2018 08:45 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen loppukaudeksi Kotkaan

Kahtena perättäisenä keväänä Korisliigan pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt perinteinen kotkalaisjoukkue KTP-Basket saa riveihinsä huippuvahvistuksen. Hallitseva Korisliigan MVP ja alkukauden Ruotsin liigaa Jämtlandissa pelannut Susijengi-takamies Antto Nikkarinen, 26, on solminut loppukauden kestävän sopimuksen KTP:n kanssa, uutisoi Kymen Sanomat.

6.2.2018 12:40 Huippu- ja kilpaurheilu

Susijengi-veteraani Mikko Koivisto jatkaa Salon Vilppaassa

Susijengin kanssa viidet kansainväliset arvokisat käynyt Vantaan Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 30, jatkaa Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaassa. 194-senttinen, aiemmin urallaan mm. Loimaa Bisonsia ja Frankfurt Skylinersiä edustaneen tarkkakätisen Koiviston sopimus Vilppaan kanssa on yksivuotinen.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

29.12.2017 14:55 Suomalaiset ulkomailla

Carl Lindbomille pesti Kroatian liigaan

Alkukaudella Liettuan liigassa pelannut ja joulukuussa Helsinki Seagullsia edustanut Susijengi-laituri Carl Lindbom, 26, on solminut sopimuksen Kroatian liigaa pelaavan KK Osijekin kanssa. 206-senttinen Tapiolan Hongan kasvatti tekee ensiesiintymisensä uuden joukkueensa paidassa 6. tammikuuta Kroatian cupin kotiottelussa KK Sibenikiä vastaan.

20.12.2017 09:10 Huippu- ja kilpaurheilu

Teemu Rannikko jatkaa Vilppaassa kaudella 2018-19

Joensuulaisesta Kataja Basketista viime kesänä Saloon siirtynyt pitkäaikainen Susijengi-pelinrakentaja Teemu Rannikko, 37, jatkaa Vilppaassa myös kaudella 2018-19. Valmennuspuolella Vilpas on solminut jatkosopimuksen apuvalmentaja Juuso Konttisen kanssa.

17.12.2017 13:45 Huippu- ja kilpaurheilu

Konkari Juho Nenonen jatkosopimukseen Vilppaan kanssa

Kolmen kauden ajan Salohallia hurmannut Susijengi-laituri ja Tapiolan Hongan kasvatti Juho Nenonen, 30, allekirjoitti lauantaina jatkosopimuksen Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilppaan kanssa. 202-senttinen kolmospyssy ja ikitaistelija nähdään Salossa myös kaudella 2018-19.

Juho Nenoselle vuoden URAteko-tunnustuspalkinto

Urheilijoiden Ammattienedistämissäätiö (URA) on myöntänyt Susijengin ja Salon Vilppaan Juho Nenoselle vuoden 2018 URAteko-tunnustuspalkinnon uudenlaisen ammattiurheilijan työnkuvan luomisesta.

2.12.2017 14:30 Huippu- ja kilpaurheilu

Carl Lindbom palaa Helsinki Seagullsiin

Suomalaisyleisöä viime syyskesän EM-kotikisoissa villinnyt Tapiolan Hongan kasvatti Carl Lindbom, 26, palaa Suomeen ja Helsinki Seagullsiin. Lindbomin ja Seagullsin välinen sopimus kattaa joulukuun. 206-senttinen Susijengi-laituri aloitti kauden Liettuan Juventus Utenosissa, jonka kanssa solmittu sopimus purettiin yhteisymmärryksessä kaksi viikkoa sitten.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

18.9.2017 15:15 Suomalaiset ulkomailla

Korisliigan MVP Antto Nikkarinen Ruotsin Jämtlandiin

Korisliiga-joukkueiden päävalmentajien ja kapteenien viime keväänä liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi äänestämä vantaalaislähtöinen pelinrakentaja Antto Nikkarinen, 26, siirtyy alkavaksi kaudeksi Ruotsin pääsarjaan. 185-senttisen Susijengi-takamiehen uusi työnantaja on Jämtland Basket, joka tähtää Basketliganin mitalipeleihin.

Kuusi uutta legendaa Suomi-koriksen Hall of Fameen

Suomen itsenäisyyden 100-juhlavuonna valintaraati päätti täydentää Hall of Famea kuudella uudella ansioituneella legendalla. Tänä vuonna kunniagalleriaa täydentävät Martti Huhtamäki, Mikko Koskinen, Sakari Pehkonen, Anja Suomalainen, Timo Suviranta ja Veikko Vainio.

13.7.2017 10:20 Huippu- ja kilpaurheilu

Susijengin teräsmies Tuukka Kotti Helsinki Seagullsin leipiin

Saksan Pro A -liigan Crailsheim Merlinsissä viime kaudella pelannut Susijengin korinaluspuolustuksen lukko Tuukka Kotti, 36, palaa Korisliigaan. 205-senttinen FoKoPon kasvatti ja pelattujen miesten A-maaotteluiden listan ykkönen liittyy Seagulls-vahvuuteen kaksivuotisella sopimuksella. Lisäksi Seagulls on vahvistanut valmennusjohtoaan Jussi Immosella.

8.3.2017 Haastattelu

Tiina Sten ja Ville Kaunisto valittiin FIBA:n Time Out -koulutusohjelmaan

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out –koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville eurooppalaisille huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

Tunnelmia ikimuistoisesta koripallovuodesta 2016

Suomi-koripallon nousukiito jatkui tasaisena vuoden 2016 aikana. Basket.fi kokosi koripalloväelle vuoden uutisotsikot yhteen vuodenvaihteessa muisteltavaksi aina kevään mestaruuksista 20-vuotiaiden miesten EM-kisoihin ja suomalaispelaajien kansainvälisillä kentillä niittämään menestykseen.

Salon Vilpas vahvistuu ”La Bomba” Koivistolla

Ensi viikon Korisliigan avaukseen valmistautuva Salon Vilpas on solminut mieluisan pelaajasopimuksen. Susijengin rotaation vakiokasvoihin jo vuosia kuulunut Pussihukkien kasvatti Mikko Koivisto, 29, on solminut salolaisjoukkueen kanssa yhden kauden sopimuksen vuoden loppuun asti voimassa olevalla ulkomaanpykälällä.

27.7.2016 11:50 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen kaksivuotisella sopimuksella USK Prahaan

Viime keväänä Suomen mestaruutta Kouvojen kanssa juhlinut ja Korisliigan parhaana kuudentena pelaajana palkittu Kouvolan Poikien kasvatti Alexander Madsen, 21, on allekirjoittanut sopimuksen Tshekin liigan USK Prahan kanssa. Toista kesäänsä Susijengiä edustavan 207-senttisen Madsenin sopimus on kaksivuotinen.

Juho Nenonen palaa Argentiinan pääsarjaan

Susijengin tämän kesän miehitykseen nimetty Juho Nenonen, 28, jatkaa uraansa Argentiinassa. Loppukevään Argentiinan pääsarjassa Club de Regatas Corrientesin riveissä pelannut Nenonen siirtyy ensi kaudeksi Ciclista Olimpico de La Bandan mustavalkoiseen peliasuun.

6.7.2016 17:15 Huippu- ja kilpaurheilu

Jukka Toijalasta Koripalloliiton valmennuksen johtaja

Suomen Koripalloliitto on nimennyt Susijengin valmennusjohtoon kuuluvan ja viime vuodet Kataja Basketia Korisliigassa valmentaneen Jukka Toijalan, 44, Koripalloliiton valmennuksen johtajaksi. Toijala ottaa vastuulleen koripallon maajoukkuetoiminnan kehittämisen tiiviissä yhteistyössä Kisakallion Urheiluopiston valmennuskeskuksen kanssa.

Antti Kanervo siirtyy ranskalaisseura Roanneen

Susijengin heittäjä-ässä Antti Kanervo, 27, siirtyy tulevaksi kaudeksi ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille, kun 192-senttinen takamies on tehnyt sopimuksen ranskalaisen Roannen kanssa. Viimeiset kaksi kautta Kauhajoen Karhussa viihtyneen Kanervon uusi seura Roanne pelaa Ranskan Pro B:tä tavoitteenaan nousta takaisin Pro A:han.

Näytä lisää vastaavia