

Viikonvaihteen kaksi maaottelua tarjoavat Suomella mahdollisuuden saada palettinsa kasaan. Viime viikonloppuna harjoitusturnaus Unkarissa osoitti, että Suomella on edelleen töitä tehtävänään. Suomi palasi Unkarista mukanaan voitto Hollannista ja tappiot isäntämaalle sekä Ruotsille.
– Sorruimme Unkarissa suomalaiseen perisyntiin ja pudottauduimme vastustajan tasolle, myöntää Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann.
Unkarissa tosin Suomen iskukykyä heikensi kahdessa tappio-ottelussa Teemu Rannikon ja Samuel Haanpään poissaolot lievien loukkaantumisten vuoksi. Kun Hanno Möttölä ja Gerald Lee Junior olivat sivussa Suomen ensimmäisestä harjoitusturnauksesta Portugalissa, painavat tulevat Viro- ja Uusi-Seelanti-maaottelut vaakakupissa paljon.
– Olemme kahdessa turnauksessa joutuneet koko ajan peluuttamaan osaa pelaajista muilla kuin heidän luontaisilla pelipaikoillaan ja kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja. Toivottavasti kahdessa tulevassa maaottelussa saamme pelaajat omille paikoilleen, Dettmann puntaroi.
– Viro- ja Uusi-Seelanti-ottelut tulevat tiiviiseen tahtiin. Niissä näemme kuinka tiiviiksi pakettimme ehdimme saamaan. EM-karsintojen lähestyessä odotukset alkavat olemaan kaikilla korkealla. Italian ja Ranskan kaltaisia huippumaita vastaan meiltä vaaditaan täydellistä suoritusta.
Suomi keskittyy viimeistelyviikonloppunsa aikana puhtaasti oman pelinsä hiomiseen. Vähäisimpänä asiana hiottavien asioiden listalla ei ole puolustuspelaaminen, jonka turvin Suomi pystyi mm. viime vuoden EM-karsinnoissa yllättämään Serbian.
– Unkarissa meistä mentiin aivan liian helposti ohi yksi vastaan yksi –tilanteissa ja pallollisen pelaajan skriinitilanteissa. EM-karsinnoissa on tulossa vastaan sellaisia kavereita kuin Tony Parker (Ranska) ja Giuseppe Poeta (Italia), jotka ovat nopeudeltaan vielä eri luokkaan kuin tähänastiset vastustajat, arvioi Suomen valmentaja Pekka Salminen.
Sunnuntaisessa Uusi-Seelanti-ottelussa Suomelle haasteen heittää mm. joukkueen 195-senttinen kapteeni Kirk Penney. Hanno Möttölän ex-joukkuekaveri Liettuasta on viimeksi näyttänyt korintekijän taitojaan Australian NBL-sarjassa, jossa hän oli pistetilaston kolmonen 24,0 pisteen keskiarvollaan.
Uusi-Seelanti on kokenut arvokisakävijä. MM-kisoissa joukkue on esiintynyt vuosina 2006 ja 2002, jolloin se oli sensaatiomaisesti neljäs. Pronssimitalit vei Uuden-Seelannin nenän edestä Saksa, jota valmensi Suomen nykyinen päävalmentaja Henrik Dettmann.
Ateenan olympialaisissa Uusi-Seelanti oli vuonna 2004 kymmenes.
Suomen maajoukkue
| # | Etunimi | Sukunimi | Pituus | Syntynyt | Seurajoukkue |
| 4 | Mikko | Koivisto | 194 | 18.04.1987 | UNC-Greensboro (USA) |
| 5 | Antti | Nikkilä | 210 | 25.08.1978 | free agent |
| 6 | Kimmo | Muurinen | 202 | 23.02.1981 | free agent |
| 7 | Shawn | Huff | 198 | 05.05.1984 | BC Kavala (GRE) |
| 8 | Gerald Jr. | Lee | 208 | 23.11.1987 | Old Dominion (USA) |
| 9 | Samuel | Haanpää | 203 | 27.09.1986 | free agent |
| 10 | Tuukka | Kotti | 205 | 18.03.1981 | free agent |
| 11 | Petteri | Koponen | 194 | 13.04.1988 | Virtus Bologna (ITA) |
| 13 | Hanno | Möttölä | 209 | 09.09.1976 | free agent |
| 14 | Petri | Virtanen | 183 | 18.09.1980 | Kataja, Joensuu |
| 15 | Teemu | Rannikko | 189 | 09.09.1980 | free agent |
| 20 | Ville | Mäkäläinen | 194 | 27.02.1985 | KTP-Basket, Kotka |
| 21 | Tuomas | Iisalo | 195 | 29.07.1982 | Honka, Espoo |
| 22 | Vesa | Mäkäläinen | 200 | 03.09.1986 | Plannja Luulaja (SWE) |
| Päävalmentaja | Henrik | Dettmann |
| Valmentaja | Pekka | Salminen |
| Valmentaja | Jussi | Hirvonen |
| Fysioterapeutti | Seppo | Pehkonen |
| Osteopaatti | Jere | Linja-aho |
| Lääkäri | Aleksi | Kallioniemi |
| Huoltaja | Mikko | Pehkonen |
| Videokoordinaattori | Heikki | Lampinen |
Uuden-Seelannin maajoukkue
| # | Etunimi | Sukunimi | Pituus | Syntynyt | Seurajoukkue |
| 4 | Lindsay | Tait | 194 | 08.01.1982 | Wellington Saints |
| 5 | Mike | Fitchett | 183 | 20.11.1982 | Waikato Pistons |
| 6 | Kirk | Penney | 195 | 23.11.1980 | NZ Breakers |
| 7 | Mika | Vukona | 198 | 13.05.1982 | Gold Coast Blaze |
| 8 | Jarrod | Kenny | 187 | 17.09.1985 | Bay Hawks |
| 9 | Corey | Webster | 189 | 29.11.1988 | Harbour Heat |
| 10 | Leon | Henry | 202 | 14.10.1985 | Wellington Saints |
| 11 | Alex | Pledger | 213 | 27.03.1987 | Waikato Pistons |
| 12 | Tom | Abercrombie | 197 | 05.07.1987 | Waikato Pistons |
| 13 | Casey | Frank | 203 | 23.10.1977 | Auckland Stars |
| 14 | Rob | Loe | 210 | 05.08.1991 | North Harbour |
| 15 | Jeremiah | Trueman | 205 | 19.05.1987 | NZ Breakers |
| Päävalmentaja | Nenad | Vucinic |
| Valmentaja | Chris | Tupu |
| Fysioterapeutti | Bryce | Ebben |
| Lääkäri | Peter | Burt |
| Manageri | Grant | Chapman |
| Videokoordinaattori | Dillon | Boucher |
Lue myös seuraavat artikkelit
- Katsomot täyttymässä Suomen EM-karsintaotteluihin
- Mikko Koivisto: ”En välitä omasta pistekeskiarvostani”
- Maajoukkue selvisi säikähdyksellä Haanpään ja Rannikon loukkaantumisista
- Jalkansa telonut Parker: ”Olen valmis, kun EM-karsinnat alkavat”
- Italia voitti kotiturnauksensa puhtaalla pelillä
- Ruotsi piti pintansa Suomen loppurynnistyksessä
Lisätiedot: Suomen kotiotteluiden ennakkolipunmyynti
