9.8.2023 22:38 Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet pelaavat Islantia vastaan kolmena päivänä. Sekä Islannilla että Suomella on Kisakalliossa kaksi joukkueellista pelaajia niin pojissa kuin tytöissäkin. Suomelle kertyi keskiviikkona neljä voittoa.
15-vuotiaat pojat avasivat päivän vahvasti. Ottelu päättyi suomalaisten voittoon 77-72 (34-46).
Sudenpennut joutuivat ottelussa takaa-ajajiksi ensimmäisellä puoliajalla. Kolmannella jaksolla joukkue kuitenkin heräsi. Jakso merkittiin pojille 29-12 ja se pohjusti joukkueen voiton.
- Tässä pelissä onnistuimme niissä asioissa, mitä pojat ovat kesän aikana harjoitelleet. Susipuolustus onnistui riittävissä määrin. Tämä oli pojille ensimmäinen maajoukkuevoitto, mikä on tietysti hieno asia, päävalmentaja Antti Koskelainen sanoi.
Levypallopeli oli isossa roolissa, kun Suomi vei levypallotilaston nimiinsä 52-29.
Sebastian Schales 22/13/4 koriin johtanutta syöttöä pelasi hienon pelin ja kirjautti tupla-tuplan. Macaad Abdullahi heitti 17 pistettä ja keräsi neljä levypalloa. Islannin Patrik Birmingham pussitti 20 pistettä.
Poikien päivän toisessa pelissä 15-vuotiaat joutuivat koville Islannin kanssa. Voitto kirjattiin lopulta Suomelle 84-82 (37-42).
Sudenpennut olivat vielä puoliajalla hieman perässä. Kolmannen jakson joukkue vei kuitenkin suvereenisti 28-16 ja nousi johtoon. Islannin kiristä huolimatta Suomi nappasi voiton.
- Pelissä oli paljon vauhtia ja vaihtuvia tilanteita. Yrittäminen oli tapissa 40 minuuttia ja siitä palkintona pojille ensimmäinen maajoukkuevoitto. Nämä asiat ja kaikki muutkin yhteiset kokemukset ovat käännettävissä kehitykseksi, päävalmentaja Antti Koskelainen kertasi.
Suomi teki ottelussa 30 pistettä nopeista hyökkäyksistä. Islannin vastaava pistemäärä oli 13.
Ottelun pistekuningas oli Benjamin Passila 23 pisteellä. Lisäksi hän nappasi seitsemän levypalloa. Terrell Hopkins 8/11/5 koriin johtanutta syöttöä keräsi mukavan tilastorivin. Sturla Böðvarsson teki Islannille tupla-tuplan 18 pisteellä ja 11 levypallolla.
Suomen 15-vuotiaat tytöt voittivat päivän ensimmäisen ottelun. Sudenpennut veivät ottelun Islannin kiristä huolimatta 59-54 (23-24).
Suomen parhaat hetket osuivat kolmannelle jaksolle, jonka joukkue vei nimiinsä 23-12. Islanti nousi vielä loppuhetkillä johtoon, mutta suomalaiset olivat kalkkiviivoilla parempia ja voittivat ottelun.
- Nousujohteisesti pystyimme nostamaan intensiteettiä kansainväliselle tasolle. Hyökkäyslevypallot mahdollistivat meille tänään voiton, valmentaja Santeri Savolainen sanoi
Suomi oli todella vahva levypalloissa. Ne kirjattiin Suomen hyväksi 69-46.
Emili Melnikova 19/7/3 pelasi hyvän ottelun. Alina Nikkilä 8/10 taisteli vahvasti korin alla. Bo Guttormsdottir-Frost teki Islannille tupla-tuplan 16 pisteellä ja 12 levypallolla.
Suomi nappasi voiton Islannista myös päivän toisessa pelissä. Voitto kirjattiin joukkueelle 74-55 (41-28).
Suomen 15-vuotiaat veivät avausjakson 20-6 ja löivät alkutahdit voitolle. Suurimmillaan joukkue johti 23 pisteellä.
- Onnistuimme tulemaan peliin hyvällä intensiteetillä. Puolustettiin kokon kentän tasolla hyvin, jonka johdosta pääsimme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä. Kaikki 11 pelaajaa, jotka kävivät kentällä, täyttivät roolinsa hyvin, valmentaja Risto-Matti Rousku sanoi.
Suomalaiset juoksivat 29 pistettä Islannin menetyksistä.
Aino Koskela 15/7/3 koriin johtanutta syöttöä pelasi hyvän pelin. Jessi Nenoselle kirjattiin kymmenen pistettä, kuusi levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä. Islannin Hulda María Agnarsdóttir 18/9 heitti ottelun korkeimman pistemäärän.
Joukkueet pelaavat neljä ottelua torstaina sekä perjantaina. Otteluihin on vapaa pääsy. SolidSport näyttää kaikki ottelut kanavallaan.
Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet pelasivat toiset maaottelunsa Liettuaa vastaan Anykščiaissa. Tytöt nappasivat toisen voittonsa ehjällä pelillä ja pojat onnistuivat parantamaan otteitaan perjantain ottelusta. Molemmille joukkueille leiriviikko tarjosi vahvan pohjan tulevalle Nordic Open -turnaukselle.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue aloitti maaottelu-uransa Anykščiaissa hyvällä vireellä voittamalla Liettuan viidellä pisteellä. Poikien pelissä Liettua vei voiton selvällä marginaalilla.
Suomen 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet hikoilevat paraikaa harjoitusleirillä Liettuan Anykščiaissa. Perinteikäs leiri huipentuu perjantaina ja sunnuntaina pelattaviin maaotteluihin Liettuaa vastaan.
WU15- ja MU15-maajoukkueet ovat Liettuassa leirillä 21.-28.7. ja pelaavat siellä harjoitusmaaottelut Liettuaa vastaan. Molemmista Suomen joukkueista lähtee leirille 18 pelaajaa.
Juuri päättyneet 15-vuotiaiden eli 2010-syntyneiden ikäluokan maajoukkueleirit kokosivat yhteen lähes 60 nuorta koripalloilijaa 24 eri seurasta. Maajoukkuevalinnat kertovat, että laadukasta valmennustyötä tehdään ympäri Suomea.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 22.-25.5.2025.
Suomen Koripalloliitto on kutsunut 15-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet Kisakallion Susi Training Centeriin leireille, jotka pidetään 4.-6.2.2025.
Sudenpennuille hopeaa U15 Nordic Openin finaaliotteluissa Kisakalliossa. Kovan taistelun jälkeen pojat taipuivat Tanskalle ja tytöt Saksalle.
U15 Nordic Openissa nähtiin kaksikin jännitysnäytelmää Suomen ja Saksan välillä, joista toinen päättyi viime hetken korilla voittoon, ja toinen niukkaan tappioon jatkoajan jälkeen.
Suomen U15 maajoukkueet voittivat Tanskan Nordic Openin toisena pelipäivänä. Sudenpennut lähtevät siis välipäivään kahden voiton turvin.