28.2.2025 09:49 Euroliiga palasi viikon pituiselta EM-karsintatauolta torstai-iltana. Mikael Jantusen Paris Basketball esiintyi terävästi heti tauon jälkeen peittoamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin kotikentällään 8177 katsojan edessä 93–88 (47–38).
Micke Jantusen Paris Basketball on matkalla Euroliigan pudotuspeleihin. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Avauspuoliskoa hienokseltaan hallinnut Paris Basketball siirtyi Mikael Jantusen kolmosella parhaimmillaan kahdentoista pisteen johtoon ennen kuin Bayern München sai pelin juonesta kiinni.
Baijerilaiset nousivat vielä kolmannella jaksolla tasoihin, mutta tipahtivat päätösjakson alkajaisiksi 6-8 pisteen karkumatkalle, jota eivät onnistuneet kuromaan umpeen.
Mikael Jantunen pelasi virhevaikeuksistaan huolimatta 22 minuuttia ja keräsi siinä ajassa pariisilaisille yhdeksän pistettä ja kolme levypalloa. T.J. Shorts oli voittajien kärkimies 27 pisteellään ja kamppaili rinta rinnan Bayern Münchenille 29 pistettä heittänyttä Carsen Edwardsia vastaan.
Paris Basketball jatkaa Euroliigan neljännellä sijalla 16 voitolla ja 10 tappiolla. Bayern München taistelee seitsemännellä sijalla pudotuspelipaikoista 16 voitolla ja 11 tappiolla.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.ANOTHER ONE JANTUNEN
— Paris Basketball (@ParisBasketball) February 27, 2025
QT3 - 8’57@ParisBasketball 50@FCBBasketball 38 pic.twitter.com/eNtg12dS9h
Kevätkaudella Espanjan ACB-liigasta sarjatasoa alemmas pudonnut CB Granada sai mahdollisuutensa jatkaa maan korkeimmalla tasolla sarjanousija Real Betisin epäonnistuttua liigapaikan kriteereiden täyttämisessä. Näin ollen Susijengin luottomiehiin lukeutuva Elias Valtonen, 200 cm ja 26 v., jatkaa uraansa Espanjan liigassa CB Granadan paidassa myös ensi kaudella.
Kotkalaisen Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 185 cm ja 27 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Viron suurseuran BC Kalev/Cramon kanssa. Kaksi Viron mestaruutta ja kaksi Viron cup-mestaruutta voittanut Kaukiainen tähtää joukkueineen tulevalla kaudella Viron-Latvian liigan mestaruuteen ja FIBA Mestarien Liigan lohkovaiheeseen.
Viimeiset viisi vuotta yliopistokoripalloa Yhdysvaltain NCAA-liigan Daytonissa ja New Mexicossa menestyksekkäästi pelannut KTP-Basketin kasvatti Mustapha Amzil, 206 cm ja 23 vuotta, palaa Eurooppaan. Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvoihin lukeutunut Amzil on allekirjoittanut sopimuksen Kosovon tuplamestarin KB Trepcan kanssa.
Viime kaudella Puolan kakkosliigassa ja Korisliigan Kataja Basketissa pelannut nuorten maajoukkueiden vakiokasvo Teemu Suokas, 188 cm ja 24 vuotta, jatkaa uraansa Espanjassa. Paraikaa Suomea Rein-Ruhrin universiadeissa edustava Suokas on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Cartagenan kanssa.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Euroopan ammattilaiskentillä päättyneellä kaudella debytoinut Susijengin ison pään luottomies ja Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 203 cm ja 25 vuotta, on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen Italian pääsarjaa (Serie A) pelaavan Pallacanestro Varesen kanssa.
Alexander Madsen edusti viime kaudella katalonialaisseura Lleidaa, joka lähti ACB-liigaan sarjanousijana. Joukkue onnistui uusimaan paikkansa sarjassa, mutta Madsenin kauteen mahtui omat haasteensa.
Susijengin takamies Edon Maxhunilla oli tapahtumarikas kausi. Hän aloitti kauden Ranskassa, käväisi Italiassa ja päätti sen Turkissa.