12.2.2025 09:13 Olivier Nkamhoua oli kentän kuningas Saksan Bundesliigan tiistai-illan susijengiläisten kohtaamisensa, kun hänen edustamansa Niners Chemnitz peittosi Danny Janssonin valmentaman Heidelbergin pistein 88–77 (44–34).

Olli Nkamhouan peli kulkee Chemnitzissä. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Ensimmäistä kauttaan Euroopan ammattilaiskentillä pelaava Nkamhoua oli Chemnitzin ykköstykki 16 pisteellään, jonka lisäksi hänen yhdeksän levypalloaan oli voittajien korkein saldo. ”Olli” jakoi myös kaksi koriin johtanutta syöttöä.
Chemnitz karautti johtonsa yli kymmenen pisteen toisen neljänneksen puolivälissä ja johti päätösjakson alussa jo 18 pisteellä. Janssonin Heidelberg ryhmittyi vielä takaa-ajoon ja kavensi loppuminuuteilla eron kuuteen. Chemnitz kuitenkin jääti ottelun upottamalla neljä perättäistä vapaaheittoa.
Bundesliiga-kauden kääntyessä kohti kevättä ovat kaikki liigan suomalaisjoukkueet matkalla pudotuspeleihin. Gordon ja Daniel Herbertin valmentama Bayern München johtaa liigaa 13 voitollaan, Nkamhouan Chemnitz on viidennellä sijalla 11 voitollaan ja Janssonin Heidelberg seitsemäntenä kymmenellä voitollaan.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Die @ninerschemnitz bringen es nach Hause. 72 : 65 steht es am Ende zwischen den beiden Tabellennachbarn. Die @MLP_Academics stehen damit nun ein Spiel und einen Sieg hinter den Niners.
— easyCredit BBL (@easyCreditBBL) February 11, 2025
📺 Alle Spiele der #easyCreditBBL gibt's LIVE bei @dynsport #welcometowow #madetowow https://t.co/HZfXsfPiiR pic.twitter.com/0fqVIfQsO1
Utah Jazz pelasi avausottelunsa tällä NBA-kaudella voittaen Los Angeles Clippersin kotonaan 129-108. Lauri Markkanen tilastoi 20 pistettä, 6 levypalloa ja 5 syöttöä.
NBA-kausi 2025-26 alkaa Pohjois-Amerikassa 22.10. Maailman parhaassa koripallosarjassa löytyy suomalaisedustusta kahdelta kantilta, kun Lauri Markkanen pelaa Utah Jazzissa ja Tuomas Iisalo on päävalmentajana Memphis Grizzliesissä.
Euroliiga-kautensa alavireisesti aloittanut hallitseva mestari Fenerbahce nappasi torstai-iltana tuiki tärkeän voiton kotikentällään Istanbulissa nujertamalla Gordon ja Daniel Herbertin valmentaman Bayern Münchenin pistein 88–73 (37–32). Fenerbahcen voiton takuumiehenä loisti viisi kolmosta upottanut Mikael Jantunen.
Ilari Seppälä on aloittanut toisen kautensa Unkarin liigassa pelaavan Kecskemetin joukkueessa. Täksi kaudeksi hän sai tuttua seuraa, kun Okko Järvi siirtyi joukkuekaveriksi.
Susijengin EM-kisaleiritykseen kuulunut Lapuan Korikobrien kasvatti Perttu Blomgren, 196 cm ja 24 vuotta, on allekirjoittanut sopimuksen Saksan Bundesliigaa tappiottomana johtaman MBC Mitteldeutscherin kanssa. Myös Saksan cupin hallitsevana mestarina kauteen lähtenyt Mitteldeutscher pelaa Bundesliigan lisäksi Pohjois-Euroopan liigaa (ENBL).
Susijengin ja Suomi-koripallon suurlupaus Miikka Muurinen, 18, pääsi maanantaina ensimmäistä kertaa tositoimiin Serbian jättiseuran Partizan Belgradin, paidassa. Muurinen viimeisteli seitsemän pistettä ja esitteli taitojaan monipuolisesti, kun Partizan peittosi Adrianmeren liigassa KK Krkan 84–78 (42–28).
Olivier Nkamhoua teki melkoisen debyytin Italiassa, kun hän oli koko kierroksen paras pistemies johdattaessaan Varesen voittoon. Edon Maxhuni teki kovaa jälkeä Ranskassa ja Euroliigassa saatiin pelit käyntiin.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.