Vauhtipeliin pyrkivä Liettua asettaa Susijengille maailmanluokan haasteen

31.8.2025 16:28 Tampereen EM-kotikisalohkon kolme ensimmäistä otteluaan voittaneen Susijengin haaste kohoaa kertaheitolla useammalla pykälällä maanantaina, kun vastaan saapuu kansainvälisen koripallon jättiläisenä tunnettu Liettua. Aiempien vahvuuksiensa lisäksi Liettua on tänä vuonna kehittänyt peliään entistä nopeammaksi, kertoo Susijengin valmentaja Sean Sheldon.

Nuori Rokas Jokubaitis on Liettuan "käärmeen pää". Kuva: FIBA.

Kenellekään kansainvälistä koripalloa vuosikausien aikana seuranneelle ei tule yllätyksenä, että Liettua on perinteisesti tehnyt tuhojaan arvoturnauksissa ensiluokkaisella yhdistelmällä taitoa ja pelikovuutta.

- Liettua on erittäin aggressiivinen ja fyysinen joukkue. He yrittävät tehdä hyökkäyksestämme mahdollisimman hätäistä ja rikkonaista pallonpaineellaan. Hyökkäyspäässä he pyrkivät lähelle koria usean pelaajan voimin, Sheldon summaa.

Kansainvälisen koripallon kehitystrendit ovat tänä kesänä näkyneet legendaarisen Rimas Kurtinaitisin valmentamassa joukkueessa entistä selvemmin.

- Edellisiin vuosiin verrattuna Liettua pelaa todella paljon nopeammin. Meidän on paitsi pidettävä huoli pallosta hyökkäyspäässä, oltava muutenkin hereillä siirtymäpuolustuksissamme, Sheldon jatkaa.

- Tulemme näkemään heiltä paljon pick and roll -hyökkäystä, joten heitä on puolustettava viidellä pelaajalla ja tehtävä hyökkäyksen toteuttamisesta heille vaikeaa. Meidän on pelattava yhdessä, pidettävä pallo liikkeellä ja saatava heidät koko ajan varpailleen. Avainasemassa on myös heidän maailmanluokan hyökkäyslevypallopelinsä rajoittaminen.

Susijengi ja Liettua kohtaavat maanantaina 1.9. klo 20.30 alkaen Tampereen Areenalla neljännen EM-kisapäivän ottelussa. Ottelu televisioidaan Nelosella. Viimeiset liput otteluun täältä!

Coach Sheldonin tärpit: seuraa heitä

  • Rokas Jokubaitis (193 cm/24 v): ”Erittäin taitava pelinrakentaja, tämän joukkueen johtaja. Käärmeen pää, joka ottaa pelin haltuun paitsi korinteollaan, myös syöttötaidollaan.”
  • Jonas Valanciunas (211/33): ”Eliittitason iso mies, joka dominoi korinalustoja. Meidän on tehtävä työmme aikaisessa vaiheessa tekemällä pallon toimittamisesta hänelle mahdollisimman vaikeaa, koska korin läheisyydessä hän on erinomainen viimeistelijä.”
  • Margiris Normantas (194/28): ”Liettuan aloitusviisikon jokerikortti. Hyvä hyökkäyspään pelaaja kaikilla kolmella tasolla ja puolustaa kovaa. Emme voi päästää häntä vauhtiin ja vaikuttamaan peliin.”

Susijengi ja Liettua historian saatossa

  • 14.8.2023 Liettua – Susijengi 84-80 (46-43), ystävyysottelu, Klaipeda (Liettua)
  • 4.8.2023 Susijengi – Liettua 81-79 (45-40), ystävyysottelu, Tampere
  • 11.8.2022 Liettua - Susijengi 87-52 (51-24), ystävyysottelu, Vilna (Liettua)
  • 10.8.2022 Liettua – Susijengi 76-61 (43-29), ystävyysottelu, Kaunas (Liettua)
  • 16.8.2019 Susijengi - Liettua 46-87 (23-40), ystävyysottelu, Espoo

Suomi ja Liettua ovat kohdanneet miesten maaottelussa 23 kertaa, joista Suomi on voittanut viisi ottelua. 2000-luvulla joukkueet ovat kohdanneet 13 kertaa, joista Suomi on voittanut kaksi ottelua.

Liettuan EM-kisajoukkue 2025

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

1

Marek BLAZEVIC

209

2001

Tofas Bursa (TUR)

2

Margiris NORMANTAS

194

1996

Bilbao Basket (ESP)

3

Arnas VELICKA

195

1999

Neptunas Klaipeda (LTU)

7

Gytis RADZEVICIUS

197

1995

BC Rytas Vilnius (LTU)

8

Tadas SEDEKERSKIS

206

1998

Saski Baskonia (ESP)

10

Azuolas TUBELIS

205

2002

Zalgiris Kaunas (LTU)

13

Rokas JOKUBAITIS

193

2000

Bayern München (GER)

15

Laurynas BIRUTIS

213

1997

Zalgiris Kaunas (LTU)

17

Jonas VALANCIUNAS

211

1990

Denver Nuggets (NBA)

31

Rokas GIEDRAITIS

200

1992

La Laguna Tenerife (ESP)

43

Ignas SARGIUNAS

194

1999

BC Rytas Vilnius (LTU)

91

Deividas SIRVYDIS

204

2000

Zalgiris Kaunas (LTU)

  • Päävalmentaja Rimas KURTINAITIS
  • Valmentaja Tomas PACESAS
  • Valmentaja Andrius ULCICKAS
 
9.9.2025 13:05 Susijengi

Tiivis, vaarallinen ja tuttu Georgia Susijengin koetinkivi keskiviikon puolivälierässä

Georgia on osoittanut viime vuosina pelatuissa EM-karsintaotteluissa viheliäiseksi vastustajaksi Susijengille. Kapealla, mutta taitavalla ja erinomaisesti roolitetulla miehistöllä pelaava Georgia pyrkii keskiviikon puolivälierässä rikkomaan pelitempon alhaiseksi ja hakemaan etulyöntiasemaa Susijengistä vahvojen yksilöidensä turvin.

8.9.2025 11:39 Susijengi

Sasu Salin: ”Tehdään Riian Areenasta kotihalli!”

Kahden nukutun yön jälkeen Susijengin kapteeni Sasu Salin, 34, kertoo sisäistäneensä lauantain myöhäisillan Serbia-voiton todellisen merkityksen. Kun keskiviikon EM-puolivälierään on samaiset kaksi yötä, kapteeni toivoo joukkueeltaan samanlaista latausta ja tarkkuutta kuin Serbiaa vastaan ja suomalaisfaneilta ryntäystä Riikaan tekemään yhdessä historiaa.

8.9.2025 00:03 Susijengi

Susijengin ja Georgian keskiviikon puolivälierä käynnistyy klo 17.00

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on vahvistanut ensi viikolla pelattavien EM-puolivälierien otteluajat. Susijengi ja Georgia ottavat yhteen omassa puolivälieräkamppailussaan keskiviikkona 10.9. klo 17.00 alkaen.

7.9.2025 19:22 Susijengi

Georgia suisti Ranskan laulukuoroon, kohtaa Susijengin puolivälierissä

Kaksikymmentä vuotta sitten Suomi ja Georgia pelasivat yhdessä vastakkain Euroopan B-divisioonassa. Ensi viikon keskiviikkona joukkueet kohtaavat Latvian Riiassa EM-puolivälierässä, johon Susijengi selvitti tiensä shokeerattuaan mestarisuosikki Serbian ja Georgia nujertamalla sunnuntaina olympiahopeamitalisti Ranskan.

7.9.2025 12:35 Susijengi

Susijengin puolivälierävastus ratkaistaan sunnuntai-iltapäivänä Ranskan ja Georgian kesken

Susijengin keskiviikon puolivälierävastustaja ratkeaa tänään sunnuntaina 7.9. Riian Xiaomi Areenalla pelattavassa neljännesvälierässä Ranskan ja Georgian välillä. Georgia on saapunut EM-kisakentille jo viime vuosista tutulla, NBA- ja Euroliiga-pelaajien tähdittämällä miehistöllään, kun taas Ranska on läpikäynyt arvokisatasolla nuorennusleikkauksen.

7.9.2025 03:29 Susijengi

Susijengin keskiviikon EM-puolivälierän otteluliput nyt myynnissä!

Lauantain myöhäisillan neljännesvälieräottelussa mestarisuosikki Serbian sensaatiomaisesti kaatanut Susijengi jatkaa EM-kisataivaltaan kolmen välipäivän jälkeen keskiviikkona, kun joukkue kohtaa puolivälierässä Riiassa Ranskan ja Georgian välisen ottelun voittajan. Liput otteluun ovat myynnissä.

7.9.2025 01:03 Susijengi

Riian ihme! Susijengi selätti häkellyttävästi olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbian

EM-kisojen Round of 16 -vaiheessa Riiassa Susijengi toteutti yhden kaikkien aikojen isoimmista yllätyksistä EM-koripallohistoriassa, kun olympiapronssi- ja MM-hopeamitalisti Serbia kaatui 86-92 (48-44). Susijengi eteni täten EM-puolivälieriin.

6.9.2025 12:43 Susijengi

Lauri Markkanen Nikola Jokicin kohtaamisesta: ”Vaarallisin koripalloilija maailmassa”

Saman sukupolven koripallosuuruuksina Lauri Markkanen ja Nikola Jokic ovat kohdanneet toisensa jo toistakymmentä kertaa NBA- ja maaottelukentillä. Markkanen kehuu Jokicia maailman tämän hetken parhaaksi koripalloilijaksi, jonka korintekokykyäkin vakuuttavampaa on hänen kykynsä saada joukkuetoverit peliin mukaan.

5.9.2025 18:20 Susijengi

EM-kisojen lähihistoria täynnä ensimmäisen pudotuspelikierroksen yllätyksiä

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA otti kesän 2015 EM-kisoissa käyttöön nykymuotoisen turnausformaatin, jossa alkulohkojen kuusitoista parasta joukkuetta asetetaan vastakkain ”kerrasta poikki”-asetelmalla pelattavissa neljännesvälierissä. Jo ensimmäinen vuosikymmen uudessa formaatissa on tarjoillut koko joukon neljännesvälierävaiheen yllätyksiä.

5.9.2025 15:09 Susijengi

Koripallojättiläinen Serbia tarjoaa Susijengille haasteen maailman huipulta

Tampereen EM-alkulohkon jälkeen Riiaan EM-jatkopeleihin siirtynyt Susijengi jatkaa mittelöitään maailman huippujoukkueita vastaan. Maailmanmestari Saksan jälkeen Susijengin seuraava koetinkivi on EM-neljännesvälierässä vastaan asettuva olympiapronssimitalisti ja MM-hopeamitalisti Serbia maailman parhaan pelaajan Nikola Jokicin johdolla.

Näytä lisää vastaavia