Aleksi Kantonen siirtyy Jyväskylästä Nokialle

6.6.2018 09:43 BC Nokia ja Aleksi Kantonen, 22, ovat tehneet pelikautta 2018-19 kattavan pelaajasopimuksen. Jyväskylän Weikoissa Divari B:ta viime kaudella pelannut Kantonen tulee Nokialle kaksoisroolissa, kun hän pelaamisen lisäksi ottaa haltuunsa BC Nokian markkinointi- ja tapahtumakoordinoinnin.

Kantonen on Panttereiden kasvatti, joka siirtyi juniorivuosien jälkeen pääkaupunkiseudulta opiskelujen perässä Jyväskylään. Viimeiset kaksi kautta 191-senttinen Kantonen pelasi Jyväskylän Weikoissa. Viime kaudella Kantonen urakoi 15,4 pistettä, 5,7 levypalloa ja 5,0 syöttöä ottelua kohden.

- Statsit jo Divari B:sta kertovat, että kyseessä on pelimies. Aleksi on pitkä ja erittäin sporttinen pointti, joka erityisesti osaa syöttää palloa, ”Näätien” päävalmentaja Ville Tuominen kommentoi.

Kantosen pikkuveli Henri Kantonen voitti keväällä Suomen mestaruuden Karhu Basketin riveissä ja valittiin Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi. Molemmat veljeksistä ovat Tuomiselle tuttuja jo junioriajoilta.

- Odotan innolla pääseväni haastamaan itseni jokainen päivä harjoituksissa ja peleissä. Koen, että minulla on hyvät valmiudet nousta ensi kauden rotaatioon Nokialla. Näitä valmiuksia varten tässä koko kesä treenataan, Kantonen kertoo.

Jyväskylän kauppakorkeakoulussa viimeiset kaksi vuotta markkinointia opiskellut Kantonen tulee työskentelemään BC Nokiassa pelaamisen ohella seuran markkinointi- ja tapahtumakoordinaattorina.

BC Nokialla on pelaajasopimukset ensi kaudesta Aleksi Kantosen, Niko Mattilan, Daniel Dolencin ja Aapeli Alasen kanssa.

Henkilöt

 
16.10.2018 20:24 Korisliiga

Ura Basket nappasi seurahistoriansa avausvoiton Korisliigassa

Ilman Croonea, Skamoa ja Akpasoa Kotkaan matkannut Ura onnistui laajalla rintamalla.

15.10.2018 20:25 Korisliiga

Loukkaantumisista kärsivä Kouvot hankki Pyrinnöstä tutun Asburyn

32-vuotias Asbury tuo Kouvoihin kaivattuja tehoja.

13.10.2018 19:50 Korisliiga

Vilpas pilasi Uran juhlat Kupittaalla – lauantai tarjosi pelkkiä vierasvoittoja

Vajaamiehinen Kataja esiintyi vakuuttavasti Nokialla, Karhu Basket väänsi voiton Uudessakaupungissa.

12.10.2018 20:49 Korisliiga

Pyrintö jatkoi hurjaa hyökkäystyöskentelyään, Kobrille hermostunut avausottelu

Tamperelaiset ovat tehtailleet kahdessa ensimmäisessä ottelussaan peräti 218 pistettä.

11.10.2018 20:47 Korisliiga

Vilpas otti kauden avausvoittonsa, Nenosen ranne lämpimänä

BC Nokia sai kolmoset uppoamaan turhan myöhään.

11.10.2018 12:00 Suomen Cup

Suomen Cupin ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottu – mukana 16 joukkuetta

Koripallon Suomen Cup palaa ohjelmistoon seitsemän vuoden tauon jälkeen. Ensimmäiset ottelut pelataan 10. marraskuuta mennessä.

10.10.2018 21:38 FIBA Europe Cup

Kataja Basketille oli käydä köpelösti Bulgariassa – ”Olemme iloisia lohkopaikasta”

Viimeisen neljänneksen nousu takasi joensuulaisille paikan FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa.

10.10.2018 21:07 Korisliiga

Pyrintö tulitti Ura Basketin nurin – KTP vei Kymenlaakson derbyn

Helsinki Seagulls aloitti kautensa vahvasti Korihaiden kustannuksella.

7.10.2018 19:29 Korisliiga

Viime kauden finalistit avasivat kauden arvoisellaan tavalla – "Korisliiga tuntuu todella kovalta sarjalta"

Hallitseva mestari Karhu Basket kaatoi Vilppaan jatkoajalla.

6.10.2018 11:13 Korisliiga

Korisliiga 2018-19 ennakko 1/3: Viime kauden finalistit ottavat varaslähdön kauteen – Ottelu sunnuntaina suorana Yle TV2:lla

Muutoksia kokenut Karhu Basket ja hyvin kasassa pysynyt Salon Vilpas hakevat jälleen paikkaa loppuotteluissa.

5.10.2018 12:40 Korisliiga

Korisliigoissa nostetaan punainen kortti kiusaamiselle

Naisten ja miesten Korisliigojen otteluissa nostetaan punainen kortti kiusaamiselle. Kampanjalla koko suomalainen koripalloyhteisö haluaa vastustaa kaikkia kiusaamisen eri muotoja.

4.10.2018 23:13 Mestarien liiga

Karhu Basketin eurotaival päättyi tältä erää, Nanterre oli vielä liikaa

Kauhajoen ensimmäiset kansainväliset ottelut olivat silti menestys: neljä voittoa, kaksi tappiota.

4.10.2018 16:08 Korisliiga

Korisliigan infopaketti kaudelle 2018-19

Korisliigan kausi 2018-19 käynnistyy sunnuntaina 7.10. viime kauden finaaliuusinnalla Kauhajoki–Salon Vilpas. Muut joukkueet aloittavat kautensa keskiviikkona 10.10. sekä torstaina 11.10.

4.10.2018 14:59 Ajankohtainen

Kotimainen koriskausi vahvasti esillä Elisa Viihde Sportilla

Uutuutena katsottavissa on myös suomalaisia vilisevä Saksan Bundesliiga.

4.10.2018 09:12 Korisliiga

Seagulls teki vielä muutoksia kokoonpanoonsa – "Tarvitsemme joukkueeseen lisää kokoa, kovuutta ja korintekovoimaa"

NCAA:n mestaruuden voittanut Blackshear korvaa koeajalla olleen Boucardin.

3.10.2018 19:57 FIBA Europe Cup

Kataja Basket otti suuren askeleen kohti FIBA Europe Cupin lohkovaihetta

Kataja iski tulostaululle kansainvälisten otteluiden ennätyksensä: 106 pistettä.

1.10.2018 21:02 Mestarien liiga

Nanterre 92 näytti suuruutensa, Karhu Basketin kansainvälinen voittoputki poikki

Kauhajokelaisjoukkueella on lähes mahdoton tehtävä torstaina Ranskassa, eroa kertyi peräti 37 pistettä.

28.9.2018 21:06 Mestarien liiga

Karhu Basketin eurohuuma jatkuu, maanantaina Kauhajoelle saapuu vahva Nanterre 92

Bulgarian mestari Levski Lukoil ei päässyt missään vaiheessa kunnon iskuetäisyydelle Kauhajoella.

Näytä lisää vastaavia