19.3.2024 09:32 Korisliigan ylemmän jatkosarjan ykkösenä viihtyvä Helsinki Seagulls on solminut loppukauden kattavan sopimuksen 26-vuotiaan takapelaajan kanssa.

183-senttinen Gilbert on edustanut aiemmin tällä kaudella romanialaista CS Rapid Bucurestia. Romanian pääsarjassa Gilbert tilastoi 19 minuutin peliajalla 9,8 pistettä, 2,8 syöttöä, 2 levypalloa ja 1,3 riistoa ottelua kohden.
- Gilbert on taitava takamies, joka pelasi viime kauden ansiokkaasti Kalev/Cramon riveissä. Grantin loukkaantumisen jälkeen oli selvää, että tarvitsemme joukkueeseen lisää pallonkäsittelytaitoa ja Gilbert vastaa tähän tarpeeseen. Hän on lisäksi hyvä heittäjä ja Tallinnasta saatujen suositusten perusteella pidetty joukkuepelaaja.” Helsinki Seagullsin päävalmentaja Vesa Vertio kuvailee seuran tiedotteessa.
Ennen ammattilaisuraansa Gilbert pelasi kolme kautta Connecticutin yliopistossa (2016-2020), jonka jälkeen hän siirtyi vielä vuodeksi Wichita Staten yliopistoon. BC Kalev/Cramon lisäksi Gilbert on ammattilaisuransa aikana edustanut virolaista KK Pärnun joukkuetta.
Kataja Basket on rakentanut ja hajottanut läpi koko kauden, ja palaset loksahtivat paikoilleen vasta pudotuspelien koittaessa. Helsinki Seagullsilla puolestaan todellinen valtti, henkinen kovuus, löytyi rajussa takaa-ajoasemassa, kun sitä kipeimmin tarvittiin.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.