Ari Tammivaara EM-kotikisojen 2025 pääsihteeriksi

27.6.2022 09:30 Suomen Koripalloliiton toimitusjohtaja Ari Tammivaara siirtyy EM-kotikisat 2025 -hankkeen pääsihteeriksi. Tammivaara on luotsannut Koripalloliittoa vuodesta 2018. Pääsihteerin tehtävään hän siirtyy 1.1.2023 alkaen.

Ari Tammivaara toimi vuoden 2017 EM-kotikisojen pääsihteerinä. Kuva: Mikko Ovaska

- Jo EM-kisojen 2025 hakuprosessin aikana minulle tuli selväksi, että olisin halukas hyppäämään mukaan tähän projektiin, jos kisat Suomeen saadaan. Viimeksi siirryin pääsihteerin tehtävään valmennuksen johtajan tehtävästä ja nyt toimitusjohtajan tehtävästä. Alusta asti itselleni oli selvää, ettei näitä kahta tehtävää voi tehdä menetyksellisesti päällekkäin ja ilmaisin haluni siirtyä pääsihteeriksi ja olen kiitollinen Koripalloliiton hallitukselle, että he minut tähän tehtävään valitsivat, kertoo Ari Tammivaara. 

Tammivaara toimi pääsihteerinä myös, kun Suomi isännöi edellisen kerran EM-kisoja vuonna 2017. Suomen 100-vuotista itsenäisyyttä juhlistaneet EM-kotikisat 2017 olivat jättimenestys monella mittarilla ja ne kahmivat jälkimainingeissa useampia palkintoja: Evento Awardseissa se palkittiin parhaana kuluttajatapahtumana ja Urheilugaalassa Vuoden ilmiönä. Julkisen suitsutuksen ohella kisat näkyivät ruohonjuuritasolla, kun lajin harrastajamäärissä nähtiin selkeä kasvupiikki.   

Koripalloliiton toimitusjohtajana Tammivaara luotsasi liiton korona-ajan läpi. Liiton talous on vakaa ja koripalloperhe teki kuluneella kaudella uuden lisenssimääräennätyksensä. 

- Tammivaara ilmaisi halunsa vetää EM-kisahanketta. Hänen näyttönsä ja kokemuksensa edellisten kisojen hoitamisesta ovat erinomaiset. Halusimme kunnioittaa Arin toivetta tarttua tähän haasteeseen, vaikka mielellämme olisimme hänen kanssaan jatkaneet myös liiton johtamisessa. Ari ei katsonut kaksoisroolia mahdolliseksi, koska työmäärä ja vastuut yhden henkilön kannettavaksi kasvaisi liian suureksi, kertoo liiton puheenjohtaja Timo Elo. 

- Tammivaara on loistava henkilö EM-kisahankkeen vetäjäksi. Uskomme nyt tehdyn ratkaisun auttavan suomalaisen koripallon menestystä ja kasvutarinaa. Olemme myös vakuuttuneita, että löydämme kansainvälisen lajimme ja kasvavan koripalloperheemme keulakuvaksi erinomaisen toimitusjohtajan. 

Suomen Koripalloliiton hallitus on käynnistänyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Tehtävä tulee julkiseen hakuun. 

 
6.3.2023 11:00 Susijengi

”Koko Suomen korisjuhla”: Susijengi vie vuoden 2025 EM-alkulohkonsa Tampereelle

Tampereella pelataan syyskesällä 2025 koripallon EM-kisoja ensimmäistä kertaa 58 vuoteen. Susijengi on valinnut kyseisen vuoden EM-kotikisojen oman alkulohkonsa isäntäkaupungiksi Tampereen ja kotiluolakseen aivan kaupungin keskustassa sijaitsevan upouuden Nokia Arenan.

20.9.2021 18:35 Susijengi

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2025

Suomen Koripalloliitto on jättänyt hakemuksen vuoden 2025 miesten EM-kisojen yhden alkulohkon järjestämisestä. Helsingissä järjestetyt vuoden 2017 EM-kisat olivat kaikilla mittareilla jättimenestys ja ikimuistoinen kokemus.

4.8.2023 09:00 Yhteistyökumppanit

Craft Sportswear on Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani

Tunnettu urheiluvaatemerkki Craft vaatettaa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet monivuotisella yhteistyösopimuksella. 

30.6.2023 12:38 Susijengi

EM-kotikisojen 2025 pelipäivät Tampereella tiedossa

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) on määrittänyt alkulohkot koripallon EM-kisojen 2025 järjestäjämaille. Suomessa ja Tampereen Nokia Arenalla pelataan kisojen B-lohko, jonka pelit käynnistyvät 27.8.2025. Myös lohkon muut pelipäivät ovat selvillä.

12.4.2022 14:05 Koripalloliitto tiedottaa

Sasu – Kolmen pisteen heittoja -kirja ilmestyy syyskuussa

Susijengin rakastetun hengenluojan Sasu Salinin, 30, tarinan kertova kirja ”Sasu – Kolmen pisteen heittoja” ilmestyy syyskuussa 2022. Taneli Tuokon kirjoittaman kirjan julkaisee Johnny Kniga.

29.3.2022 13:22 Susijengi

Susijengille kotikisat – Suomelle myönnettiin alkulohko vuoden 2025 EM-kilpailuihin!

Suomalainen urheilu- ja koripalloperhe vastaanotti tiistaina riemu-uutisen, kun kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) julkaisi miesten vuoden 2025 EM-kilpailujen isäntämaat. Suomelle ja Susijengille myönnettiin yksi kisojen neljästä alkulohkosta. Näin Suomi pääsee uusimaan vuoden 2017 EM-kotikisansa, jotka olivat ikimuistoinen urheilujuhla.

29.11.2021 13:59 Koripalloliitto tiedottaa

Koripallosäätiö palkitsi Pentti Salmen koripallokulttuurin edistämisestä, uusi palkinto nimettiin Salmen mukaan

Palkinto myönnettiin suomalaisen koripallokulttuurin levittämisen eteen tehdystä, poikkeuksellisen merkittävästä ja uraauurtavasta työstä, joka on lisännyt lajin julkisuutta ja julkisuuskuvan rakentamista. Jatkossa palkinto tunnetaan Pentti Salmi -palkintona.

26.11.2021 12:22 Susijengi

Susijengin Kroatia-ottelusta koronapassillinen tapahtuma

Koronapassi vaaditaan kaikilta ottelutapahtumaan saapuvilta katsojilta. Taustalla on Valtioneuvoston äskettäinen päätös liittyen uusiin ravintolarajoituksiin. Koronapassin myötä Espoo Metro Areenan ravintolat pysyvät auki tapahtuman ajan ja kaikille osallistujille pystytään tarjoamaan entistäkin terveysturvallisempi tapahtuma.

8.10.2021 12:08 Koripalloliitto tiedottaa

Huff, Kotti ja Tuukkanen valmistuivat FIBA:n Time Out -koulutusohjelmasta

Kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n Time Out -koulutusohjelma tarjoaa peliuransa päättymistä lähestyville huippupelaajille mahdollisuuden opiskella urheilujohtamista kansainvälisessä ympäristössä.

22.5.2020 14:00 Susijengi

Susijengi ja Susiladies käynnistävät Open Gym -harjoittelun kesäkuun alussa

Suomen miesten ja naisten koripallomaajoukkueet käynnistävät harjoituskautensa 1. kesäkuuta Helsingissä perinteisen Open Gymin merkeissä. Harjoittelu tapahtuu viranomaisten viidenkymmenen hengen kokoontumisrajoiteohjeistuksen puitteissa.

14.1.2020 09:00 Susijengi

Aviasta Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani monivuotisella sopimuksella

Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.

19.2.2019 10:25 Susijengi

Susijengin MM-karsintaottelu jälleen loppuunmyyty

Susijengi pääsee huipentamaan MM-karsinnat otteluissa, joista panosta ei puutu. Torstain kotiotteluun Ranskaa vastaan joukkue saa tuekseen jälleen täyden Espoo Metro Areenan.

13.12.2018 09:22 Susijengi

Susijengin helmikuinen MM-karsintaottelu jo nyt loppuun varattu

MM-kisapaikasta Kiinaan kynsin ja hampain taisteleva Susijengi on saamassa helmikuun kotiotteluun jälleen täyden tuen kotiyleisöltä. Espoo Metro Areenan katsomopaikat 21. helmikuuta pelattavaan Ranska-otteluun on loppuun varattu jo reilut kaksi kuukautta ennen ottelua.

24.11.2018 15:36 EM-kilpailut

EM-kotikisat valittiin maailman toiseksi parhaaksi urheilutapahtumaksi

Suomen Koripalloliiton isännöimä EM-kisojen alkulohko Helsingissä sijoittui toiseksi kansainvälisessä tapahtuma-alan BEA World -kilpailussa. Palkinto ojennettin perjantaina Portugalissa Koripalloliiton tapahtumakumppani Elämys Groupin toimitusjohtaja Jussi Viskarille.

4.9.2018 09:54 Koripalloliitto tiedottaa

Susijengin ja PostNordin yhteistyö jatkuu – We deliver -rahasto tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta

Vuodesta 2016 Susijengin pääyhteistyökumppanina toiminut PostNord on jatkossakin näkyvästi mukana koko susiperheen polulla.

30.4.2018 09:00 Susijengi

Susijengi ja Islanti iskevät yhteen Hartwall Arenalla – lipunmyynti käynnissä

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun lipunmyynti on käynnissä.

30.4.2018 Susijengi

Susijengi–Islanti-otteluun varattu jo yli 6500 lippua

Susijengi päättää MM-karsintojen ensimmäisen vaiheen kotiottelulla Islantia vastaan. Hartwall Arenalla pelattavan ottelun lipunmyynti on käynyt vilkkaana ja alakatsomoihin on jäljellä enää hajapaikkoja.

19.4.2018 Katsojat

Susijengi ja Islanti palaavat Hartwall Arenalle – lipunmyynti käynnistyy

Susijengi jatkaa MM-karsintoja kesä-heinäkuussa, kun se kohtaa ensin vieraskentällä Tshekin 29.6. ja sen jälkeen EM-kotikisoista tutulla areenalla Islannin 2.7. Islanti-ottelun julkinen lipunmyynti käynnistyy 30. huhtikuuta, mitä ennen faniyhdistys sekä 6. pelaaja -uutiskirjeen tilaajat pääsevät käyttämään ennakko-osto-oikeuttaan.

14.12.2017 09:00 Maaottelu

Susijengi jatkaa MM-karsintoja – Bulgaria-ottelun liput nyt myynnissä

Susijengi jatkaa MM-kisapaikan metsästystä helmikuussa, kun se kohtaa vieraskentällä Islannin 23.2. ja isännöi Bulgariaa Helsingissä 25.2. Bulgaria-ottelun liput ovat nyt myynnissä.

5.10.2017 Maaottelu

MM-karsintojen Suomi–Tshekki-ottelun VIP-paketit myynnissä

Susijengi aloittaa uuden jahdin marraskuussa, kun vuoden 2019 MM-karsinnat käynnistyvät. Suomi–Tshekki-ottelun VIP-paketit ovat nyt myynnissä.

Näytä lisää vastaavia