BC Nokiaan siirtynyt Antero Lehto: ”Jatkuva itsensä todistaminen motivoi minua”

28.8.2020 12:45 Antero Lehdon treenimatka kasvoi joillakin minuuteilla, kun mies vaihtoi Pyrinnön BC Nokian näätäpaitaan alkavaksi kaudeksi. Lehto odottaa tositoimiin pääsemistä pikkupoikamaisella innokkuudella.

Monien yllätykseksi Antero Lehto solmi kaksivuotisen sopimuksen BC Nokian kanssa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Yksi Korisliiga-kauden siirtoyllätyksistä oli Antero Lehdon siirtyminen 19:n Pyrintö-kauden jälkeen paikallisvastustaja BC Nokian pelipaitaan. 

687 Korisliigan runkosarjaottelua pelannut Lehto on Korisliigassa ennen tätä kautta edustanut kasvattajaseuraansa 2000-luvulla yhtä kautta lukuun ottamatta, kun kauden 2006-07 hän pelasi Uudenkaupungin Korihaissa.

Kulunut kesä on kaikille ollut poikkeuksellinen. Vaikka asiassa on ollut omat ikävyydet, Lehto on pyrkinyt kohtaamaan asiat positiivisella mielellä.

- Tärkein asia on se, että perhe on pysynyt terveenä, joka on keväästä asti ollut päällimmäisenä mielessä varmasti kaikilla. Koronapandemia on kuitenkin ollut sellainen asia, johon itse on voinut vaikuttaa hygieniaohjeita noudattaen muuten varsin vähän vaikuttaa. Se, että tässä on yrittänyt tehdä parhaansa, on toiminut tässäkin asiassa, Lehto sanoo. 

Lehto, 36, oli tällä viikolla neljän miespelaajan ja kolmen naispelaajan kanssa Korisliigan uuden mediakumppani Nelonen Median promokuvauksissa Helsingissä. Pelaajat silmin nähden nauttivat vanhojen kilpakumppaniensa tapaamisesta. Kuvausten lomalla ei hiljaista hetkeä päässyt syntymään, kun toisilleen tutut taisteluparit pääsivät vaihtamaan kuulumisiaan.

- Yleensä kauden jälkeen takki on ollut tyhjä. Nyt paluu urheilun pariin tuli nopeasti, kun huhtikuussa oli jo kova nälkä päästä treenaamaan, kun aiemmin samoihin aikoihin olivat vielä pudotuspelit käynnissä.

Kilpailuviettini on kova. Itsensä todistaminen kiinnostaa ja viehättää minua eniten.

Yleensä kesäisin Lehdon harjoittelu on pääasiassa tapahtunut ilman palloa. Nyt Nokian palloiluhallilla pallo on ollut kuluttanut korisukkaa Lehdon toimesta poikkeuksellisen paljon fysiikka- ja juoksuharjoittelua unohtamatta.

- Toivottavasti tämä tulee näkymään myös ensi kauden otteissa. Toki niin sanottu pelikunto on vielä kaukana siitä, mitä se kauden aikana tulee olemaan. Nyt tuntuu siltä, että hyvät pohjat on kesän aikana saatu rakennettua, kun on ollut ylimääräistä aikaa.

- Suurin muutos oli kuitenkin harjoitusmatkan kasvaminen viidestä minuutista 12:een, Lehto virnistää.

 

Kilpailuvietti motivoi päivästä toiseen

Lehto kuuluu niihin 12:een harvalukuiseen suomalaispelaajan joukkoon, jotka ovat edustaneet Suomea MM-kisoissa. Korisliigassa Lehto on pelatuissa runkosarjaotteluissa (687) mitattuna listan kakkosena Seagullsia edustavan Timo Heinosen jälkeen. Heinonen on Lehtoa edellä 46 ottelua.

Lehto myöntää, ettei hän ole miettinyt ennätyksiä ja eivätkä ne motivoi häntä.

- Timi (Heinonen) on pelannut kauan ja itse vähän vähemmän. Meillä molemmilla on vielä paljon bensaa tankissa. Koen, että olemme etuoikeutetussa asemassa, kun olemme pystyneet pelaamaan näin pitkään korkealla tasolla.

Lehto nautti olostaan kameran edessä, kun Nelonen media järjesti promokuvaukset. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Lehto nautti olostaan kameran edessä, kun Nelonen media järjesti promokuvaukset. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Lehto Korisliigan kaikkien aikojen Korisliigan runkosarjan pistetaulukossa sijalla 12. 7563 pistettä nakuttaneen Lehdon edellä näkyvät jo Garcia Hopkinsin ja Tapio Stenin perävalot.

- Kilpailuviettini on kova. Itsensä todistaminen kiinnostaa ja viehättää minua eniten. Päivittäinen kilpailu joukkuekavereiden kanssa ja sitä kautta kehittyminen on se juttu tässä. Kun pistää itsensä täysin likoon ja huomaa, että muut joukkueen jäsenet ovat samassa veneessä, tuo se pelaajalle mielihyvää.

- Olen saanut muutaman vuoden nauttia urheilijan elämästä. Tämä on uskomattoman hieno ammatti. Kun sitä saa tehdä näinkin lähellä omaa kotikuntaa, on se ainutlaatuinen asia, Lehto pohtii.

Vastaanottoni on ollut äärimmäisen lämmin ja kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti.

 

"Vivahde nokialaista kumitehdasjengiä"

Vaikka harjoitusmatka piteni tulevaksi kaudeksi muutamilla minuuteilla, on Lehdolla ollut paljon uuteen tottumista. Lehto näkee potentiaalin, joka BC Nokian tulevan kauden joukkueesta löytyy. 

- Olemme varmasti tunnollinen porukka, josta isosta päästä löytyy paljon kokeneita työhevosia, Lehto viittaa Matias Ojalan ja Lauri Toivosen kaltaisiin kokeneisiin ratsuihin. 

- Vastapainona kokemukselle on paljon nälkäisiä ja eteenpäin meneviä nuoria pelaajia, kuten Lassi Nikkarinen, Michael Besselink, Hugo Boman ja Antti Ahonen.

- Olemme todella tunnollisesti treenaavaa joukkue, josta löytyy vivahde sellaista nokialaista kumitehdasjengiä, Lehto naurahtaa.

Antero Lehdolla, Juho Nenosella ja Vesa Mäkäläisellä eivät jutut loppuneet kesken. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
Antero Lehdolla, Juho Nenosella ja Vesa Mäkäläisellä eivät jutut loppuneet kesken. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Lehto on vuosien varrella päässyt toimimaan lukuisten valmentajien alaisuudessa. Tulevalla kaudella hän pääsee kokeneen ja meritoituneen Greg Gibsonin suojatiksi. Kaksikon alkutaival on Lehdon mukaan ollut äärimmäisen antoisaa.

- Greg on herrasmies, mutta myös suoraviivainen valmentaja. Kyllähän pelaaja saa katsoa itseään pelistä, jos hänen kanssaan saa sukset lopullisesti ristiin. Vedimme hänen kanssaan paljon kesän aikana yksilötreeniä ja tykkäsin siitä todella paljon. 

- Sama ammattimaisuus huokuu myös koko seura organisaatiosta. Vastaanottoni on ollut äärimmäisen lämmin ja kaikki asiat ovat hoituneet mallikkaasti. 

Miten Pyrintö-legendan siirto otettu vastaan Tampereella?

- Kukaan ei ole tullut minulla sanomaan aiheesta mitään ja tututkin ovat jatkaneet morjestelua. Pelkästään siis posia, Lehto päättää tuttu virne kasvoillansa. 

Henkilöt

 
12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

8.11.2025 21:24 Korisliiga

Henrit johtivat Katajan vihdoin kauden toiseen voittoon – Lahdelta näyttävä esitys vierasmatkalla

Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.

7.11.2025 21:32 Korisliiga

Honka nappasi vierasvoiton Seagullsista ja nousi ottelun päähän sarjan kärkipaikasta – myös Lapualla kärsittiin kotitappio

Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.

6.11.2025 14:41 Korisliiga

Kahron Ross on valittu Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.

5.11.2025 21:40 Korisliiga

Pyrintö dominoi peliä häkellyttävin pistelukemin – toisaalla Gustavson ja Granlund johtivat omat joukkueensa voittoihin

Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.

4.11.2025 21:35 Korisliiga

Seagulls ja Vilpas tasapisteissä sarjan johdossa – voitot tänään liigan koko kärkikolmikolle

Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.

4.11.2025 10:24 Korisliiga

Andre Gustavson palaa Karhu Basketiin

Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.

1.11.2025 19:48 Korisliiga

Keeler dominoi korin alla – Katajan Kantonen pisti tuulemaan, mutta Bisons oli silti vahvempi

Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.

31.10.2025 21:01 Korisliiga

Joona Tuomala takoi 28 pistettä, kun KTP kaatoi Kauhajoen – seitsemällä miehellä pelannut Kouvot katkaisi Salon Vilppaan voittoputken

Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.

Näytä lisää vastaavia