Brady Skeens suojelemaan Pyrinnön koria

20.8.2020 09:08 Tampereen Pyrintö on solminut tulevaa kautta koskevan sopimuksen 25-vuotiaan ja 201-senttisen Brady Skeensin kanssa.

Skeens saapuu Suomeen Kanadasta, jossa hän aloitti ammattilaisuransa Sudbury Fiven joukkueessa. 22 ottelussa Skeens tilastoi itselleen 9,8 pistettä, 9,3 levypalloa ja 1,9 torjuntaa ottelua kohden 30 minuutin peliajalla. Pelitilanneheittonsa mies upotti 71,7% tarkkuudella. Sudbury sijoittui NBL-liigassa neljänneksi koronan keskeytettyä kauden. Skeens valittiin sarjan parhaiden tulokkaiden ja puolustajien joukkueeseen

Yliopistouransa Skeens pelasi Washburnin yliopistossa NCAA II-tasolla. Viimeisellä kaudellaan Skeens oli joukkueen aloitusviisikossa kaikissa pelaamissaan 32 ottelussa. Hieman alle 30 minuutissa mies kokosi tehoikseen 14,9 pistettä, 10,6 levypalloa ja 2,2 torjuntaa ottelua kohden. Skeens valittiin kolmella kaudella sarjan parhaaksi puolustuspelaajaksi.

- Brady tuo kentälle ison määrän aktiivisuutta ja intensiivisyyttä. Puolustuksessa hän pystyy sekä rotaatioon että korin suojeluun, levypallopelissä Brady on suorastaan erinomainen. Hän on myös tehokas viimeistelijä koroin läheisyydessä, josta hänet on helppo löytää oikea-aikaisen ja järkevän liikkumisen ansiosta. Bradyn kova työmoraali on omiaan viemään henkilökohtaista kehitystä myös jatkuvasti eteenpäin, Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen kommentoi seuran tiedotteessa.

Pyrinnöllä on pelaajasopimukset Skeensin lisäksi Osku Heinosen, Justus Kilpisen, Lassi Kilpisen, Shawn Hopkinsin, Valtteri Leppäsen, Panu Peltokankaan, David Gonzalvezin ja Marcus Lewisin kanssa.

Asiat

 
28.4.2026 20:44 Korisliiga

Korisliigan jymy-yllätys: Kataja finaaliin seitsemänneltä sijalta, vastustajaksi jatkosarjavoittaja Vilpas!

Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.

28.4.2026 15:04 Korisliiga

Michael Poundsista Bisons Loimaan uusi päävalmentaja

Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.

28.4.2026 15:01 Korisliiga

Lauri Kallio jatkosopimukseen Hongan kanssa

Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).

26.4.2026 20:36 Korisliiga

Jännitys jatkaa tiivistymistään: molemmat Korisliiga-välierät seiskapeliin!

Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.

24.4.2026 20:34 Korisliiga

Välierät katkolla Vilppaalle ja Katajalle – illan pistekuninkaat Harmon ja Adler

Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.

21.4.2026 20:47 Korisliiga

Molemmat välierät tasoissa – Tahvanainen 26 pistettä, Harmon hillittömät 47!

Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.

18.4.2026 20:53 Korisliiga

Kataja kavensi Seagullsin johtoa Kantosen ja Harmonin säkenöivällä pelillä – Vilpas yli 50 pisteen voittoon Korihaista

Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.

15.4.2026 21:51 Korisliiga

Korihait tasoitti välierät Vilpasta vastaan – Katajakin kävi lähellä, mutta Seagulls pääsi lopussa ohi

Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.

15.4.2026 12:13 Korisliiga

Greg Gibson on KTP-Basketin uusi päävalmentaja

KTP-Basket on tehnyt merkittävän valmentajakiinnityksen solmimalla 2+1-vuotisen sopimuksen kokeneen Greg Gibsonin kanssa.

15.4.2026 12:08 Korisliiga

Riku Laine palaa Vilppaaseen

Riku Laine palaa kahden vuoden tauon jälkeen takaisin Vilppaaseen. 28-vuotias Laine tulee antamaan vahvan panoksen myös seuran junioripuolelle, sillä hän aloittaa pelaamisen ohella työt Vilppaan junioritoiminnan koordinaattorina.

Näytä lisää vastaavia