12.8.2020 10:22 Kolmatta perättäistä Suomen mestaruutta jahtaava Kauhajoki odottaa 29-vuotiaalta Spearmanilta johtajuutta. Spearman täydentää joukkueen vahvistusnelikon.

Spearman pelasi yliopistokoripalloa Havaijilla (University of Hawaii) kausilla 2012-14. Jälkimmäisellä kaudella 2013-14 hän teki 26 ottelussa keskiarvoiksi 11,2 pistettä, 4,4 levypalloa ja 1,2 syöttöä.
Ensimmäisen ammattilaiskautensa Spearman aloitti tammikuussa 2015 Saksan kolmostasolla. Joukkueena oli SC Rist Wedel. 18 ottelussa pisteitä syntyi 17,1 pisteen keskiarvolla ja levypalloja tarttui 4,9 ottelua kohden. Kaudeksi 2015-2016 Spearman siirtyi Saksan Pro B-sarjaan (Saksan kakkostaso). Ensimmäisellä kaudella Gladiators Trierin paidassa keskiarvot olivat 12,4 pistettä ja 3,5 levypalloa. Kausi 2016-17 meni samassa joukkueessa ja samalla sarjatasolla pistekeskiarvon noustessa 15,8:aan.
Kaudeksi 2017-18 Spearmanin pelipaikaksi vaihtui Saksan Bundesliiga ja Science City Jenan joukkue. 16 ottelussa keskiarvoiksi syntyi 7,5 pistettä ja kolme levypalloa. Tammikuussa 2018 hän siirtyi Tšekkien NBL-liigaan ja BK JIP Pardubicen joukkueeseen, jossa tilastoihin kirjattiin 17,2 pistettä ja 3,4 levypalloa ottelua kohden.
Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.Brandon Spearman (@fearthespear_32) täyrentää Karhuryhymän! Tarkemmat tierot meirän kotosivuulta löytyvästä uutisesta: https://t.co/EDabaxTKKW#Korisliiga #FearTheBear #OranssiOnMeirän pic.twitter.com/fUyFaDFXHt
— Karhubasket (@Karhubasket) August 12, 2020
Kaudella 2018-2019 Spearman pelasi Ranskan Pro B:ssä Entente Orleans 45 -joukkueessa, jossa keskiarvoiksi tuli 12,4 pistettä ja 2,3 levypalloa. Parhaillaan Spearman pelaa Egyptin Superliigan pudotuspelejä Al Gezira Cairon joukkueessa, joiden on tarkoitus jatkua elokuun loppupuolella: Spearman on tehnyt 46 ottelussa 17,4 pistettä ja poiminut 4,4 levypalloa ottelua kohden.
– Hankittuamme kolme nuorempaa ulkomaalaisvahvistusta, meillä oli selvää, että tarvitsemme kokeneemman pelaajan joukkueeseemme neljänneksi vahvistukseksi. Tarjolla oli runsaasti hyviä nuoria pelaajia, mutta rekrytointipäätöksemme rajasi heidät suoraan pois. Odotamme hänen tuovan meille johtajuutta ja varmaa suorittamista molempiin päihin kenttää, päävalmentaja Janne Koskimies avaa seuran tiedotteessa.
– Kokonaisuudessaan joukkueemme on nyt ulkomaalaisten pelaajien osalta nuorempi, mutta atleettisuutta ja kaukoheittovoimaa pitäisi löytyä aiempiin kausiin verrattuna enemmän. Yhteisharjoituksissa meillä on nyt toinen viikko menossa ja vaikka amerikkalaiskolmikko Holyfield, Utomi ja Malcolm saadaan jo lähipäivinä maahan, niin karanteenien vuoksi koko joukkueena harjoittelun alkaminen menee kuun viimeiselle viikolle.
Karhu Basketin kertoo tiedotteessaan, että tulevat pelaajat kuljetetaan erityiskyydillä suoraan lentokentältä karanteeniin kahdeksi viikoksi, kuten viranomaisten määräykset vaativat. Koronatestausta tehdään kahden viikon aikana ja heidän ruokahuollosta huolehditaan. Mikäli testien tulokset ovat kahden viikon aikana negatiivisia, pääsevät he liittymään yhteisharjoituksiin.
Karhubasketilla on nyt pelaajasopimukset seuraavien pelaajien kanssa: Bojan Sarcevic, Okko Järvi, Mikael Laihonen, Antti Niskanen, Eero Innamaa, Joona Hakamaa, Kalle Peltonen, Thomas Vehmanen, TJ Holyfield, Collin Malcolm, Daniel Utomi ja Brandon Spearman.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.
Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.
Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.
Korisliigan kehittynein pelaaja 2024 Teemu Suokas törmäsi Espanjassa synkkään pukukoppi-ilmapiiriin ja tuli sysätyksi ulos rotaatiosta täysin vailla varoitusta. Nyt pelaaja kertoo oppineensa arvostamaan uudella tavalla voittavassa joukkueessa pelaamista ja luotettavalle työnantajalle työskentelyä.
Miesten Korisliigassa pelattiin täysi kuuden ottelun kierros. Luukas Vaara, Teemu Suokas, Alvar Peltoniemi, Tevaun Kokko, Ike Nweke ja Kahron Ross nousivat illan säväyttäjiksi – jokainen vieraskentällä.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Helsinki Seagullsin René Rougeaulle yhden ottelun kilpailukiellon.
Korisliigan ja naisten Korisliigan sarjamääräysten mukaisesti Korisliigan, naisten Korisliigan, miesten I divisioona A:n ja naisten I divisioonan seurojen piti hakea kilpailuvuoden 2026–27 sarjalisenssiä kyseisiin sarjoihin sarjalisenssihakemuksella 15. joulukuuta mennessä.
Kiihkeällä Korisliiga-kierroksella voittajiksi kohosivat Bisons Loimaa, Salon Vilpas, Kataja Basket, Tapiolan Honka ja Korhait.
Kauhajoki otti kotivoiton Kobrista ja nousi sarjataulukossa ykköspaikalle. Voiton päässä perässä tulevat Salon Vilpas ja Tapiolan Honka ovat kumpikin pelanneet yhden ottelun vähemmän ja voivat kääntää tilanteen jo huomenna.