Derrick Barden Jr ja Tomi Lommi Kouvoihin, Kalle Kalinille jatkosopimus

7.8.2019 08:14 Kouvot on kiinnittänyt toiseksi ulkomaalaisvahvistuksekseen 196-senttisen Derrick Barden Jr:n. Viime kaudella Kristika Turkua edustanut Tomi Lommi siirtyy kouvolalaisjoukkueeseen. Kaksikon tavoin Kalle Kalin on tehnyt seuran kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Derrick Barden Jr, 27, on Northern Coloradon yliopiston kasvatti, joka pelasi Bearsin riveissä kaksi viimeistä yliopistovuottaan (2012-14). Kaksi ensimmäistä vuotta (10-12) kuluivat pienessä Odessan yliopistossa. Jälkimmäinen vuosi Odessassa sujui sen verran vahvasti (19,7/12,0/1,4r, 3p 37%), että kauden päätteeksi Bardenia kutsuivat isommat areenat. Big Sky -konferenssissa pelaavan Bearsin paidassa hyvät otteet jatkuivat. 

Kahden kauden tehot olivat Bardenilla 13,8/8,3/1,3r ja kolmen pisteen heitot upposivat hyvällä 42%:n tarkkuudella. Ensimmäisenä Coloradon kautenaan Barden valittiin konferenssinsa ykkös- ja jälkimmäisenä kautena kakkosviisikkoon.

Ammattilaisuransa Derrick Barden Jr aloitti Luxemburgista. Barden pelasi Luxemburgin suurherttuakunnassa yhteensä neljän kauden ajan (2014-18) tehtaillen jokaisella kaudella keskiarvoikseen tupla tuplat. Viimeisellä kaudella Bardenin tehot olivat 24,2/10,4/3,6/1,9r. Neljän kauden tehot olivat keskimäärin 23 pistettä ja 12,2 levypalloa ottelua kohden.

Viime kauden Barden pelasi Ranskan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla (NM1) Saint-Vallierin joukkueessa. Maansa toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LNB Pro B) vielä pari vuotta sitten pelannut joukkue sijoittui viime kaudella liigansa neljänneksi. Barden pelasi 29 ottelua joissa kolmea peliä lukuun ottamatta laituri mahtui joukkueensa avausviisikkoon. Sain-Vallierin paidassa Barden iski pöytään tehot 15,2/6,3/1,2/2,3r kolmen pisteen heittojen osuessa 32%:n tarkkuudella.

- Tuntuu hyvältä tulla Kouvolaan. Vaimoni ja tyttäreni tulee mukanani, meille kaikille tämä tulee olemaan ensimmäinen kerta Suomessa. Olen jo nyt innoissani tulevasta kaudesta. Toivon tietysti joukkueellemme paljon voittoja, mutta joka tapauksessa annan itsestäni joukkueelle aina 100% niin kentällä kuin sen ulkopuolella. Henkilökohtaisesti yritän jokaisena kautena olla mahdollisimman hyvä pelaaja ja samalla joukkuekaveri joukkueessamme, Derrick Barden Jr kommentoi Kouvojen tiedotteessa.

- Derrick on energinen ja erittäin aktiivinen pelaaja molemmissa päissä kenttää. Lisäksi hänen monipuolisuutensa antaa meille paljon erilaisia vaihtoehtoja niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä, avaa Kouvojen päävalmentaja Tuomas Oja.

 

Tomi Lommi Kouvohin, Kalle Kalin jatkaa

KTP:n kasvatti Tomi Lommi, 22, siirtyy Kouvoihin yksivuotisella pelaajasopimuksella. Kolme viimeistä kautta Turussa viihtynyt takamies pelasi Kristikan paidassa kauden 1divB:tä ja kaksi viimeistä kautta 1divA:ta. Lommi oli viime kaudella yksi joukkueensa tehokkaimmista pelaajista tilastorivillä 14,5/4,5/2,9/1,1r.

Hyvänä heittäjänä tunnettu Lommi osui kahtena kautenaan 1divA:ssa bonuskaaren takaa keskimäärin 41%:n tarkkuudella. Lommilla on kokemusta Korisliigasta yhden ottelun verran kaudelta 2015-16 (KTP-Basket).

- Tulen Kouvoihin oikein hyvillä ja odottavilla fiiliksillä. Tavoitteena on ensi kaudella kehittyä mahdollisimman paljon pelaajana sekä ansaita minuutteja myös korisliigassa. Omina vahvuuksina näkisin puolustuspään pelaamisen, asenteen ja heittotaitoni, Lommi kommentoi.

- Tavoitteenani on kehittää itseäni kaikilla pelin osa-alueilla läpi pelaajaurani ja pelata mahdollisimman korkealla tasolla, Lommi jatkaa.

- Tomi on lupaava nuori pelaaja, joka oli viime kaudella 1 divisioona A:n parhaimpia heittäjiä. Uskon, että Kouvola ja Kouvot on hänelle oikea paikka ottaa seuraava askel urallaan, päävalmentaja Oja kommentoi.

Kalle Kalin, 19, jatkaa Kouvoissa niin ikään yksivuotisella sopimuksella. Lappeenrannan NMKY:n kasvatti pelasi viime kaudella Korikouvoissa 19 ottelua sekä Kouvojen A-poikien joukkueessa. 193-senttinen laituri viimeisteli Korikouvoissa (1divA) tehot 4,2/3,4 ja A-pojissa (1div) 15,1/10,9/4,1/1,8r/1,9t (teh 23.8).

 

Asiat

 
15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

8.11.2025 21:24 Korisliiga

Henrit johtivat Katajan vihdoin kauden toiseen voittoon – Lahdelta näyttävä esitys vierasmatkalla

Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.

7.11.2025 21:32 Korisliiga

Honka nappasi vierasvoiton Seagullsista ja nousi ottelun päähän sarjan kärkipaikasta – myös Lapualla kärsittiin kotitappio

Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.

6.11.2025 14:41 Korisliiga

Kahron Ross on valittu Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.

5.11.2025 21:40 Korisliiga

Pyrintö dominoi peliä häkellyttävin pistelukemin – toisaalla Gustavson ja Granlund johtivat omat joukkueensa voittoihin

Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.

4.11.2025 21:35 Korisliiga

Seagulls ja Vilpas tasapisteissä sarjan johdossa – voitot tänään liigan koko kärkikolmikolle

Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.

4.11.2025 10:24 Korisliiga

Andre Gustavson palaa Karhu Basketiin

Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.

Näytä lisää vastaavia