Edon Maxhuni 1+1-vuotisella sopimuksella CB Gran Canariaan

18.8.2019 10:00 Viimeiset kaksi kautta Yhdysvaltain NCAA-liigan Long Beach Statea edustanut Susijengin takamies ja Hyvinkään Pontevan kasvatti Edon Maxhuni, 21, siirtyy 1+1-vuotisella sopimuksella Espanjan ACB-liigaa pelaavan CB Gran Canarian vahvuuteen. Maxhuni aloittaa kautensa Espanjan kolmostasolla pelaavassa farmijoukkueessa.

Edon Maxhunin ensimmäinen osoite ammattilaisuralla on Las Palmas. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.

CB Gran Canarian farmijoukkue pelasi viime kaudella Espanjan neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla (EBA), mutta sai kesällä villin kortin sarjatasoa ylemmäs (LEB Plata).

Maxhuni siirtyy Las Palmasiin kehityssopimuksella, mikä merkitsee, että hän harjoittelee sekä farmijoukkueen että ACB-liigaan pelaavan edustusjoukkueen kanssa. Pelinsä Maxhuni aloittaa farmijoukkueessa, mutta ovi edustusjoukkueeseen on raollaan.

- Jos näytöt on riittävän hyvät, mahdollisuus on siirtyä kokonaan ACB-joukkueen vahvuuteen, Maxhuni kertoo.

- Farmijoukkueessa tiedossa on iso rooli ja paljon vastuuta. Odotus on ekoista treeneistä alkaen lähteä kamppailemaan paikasta ACB-liigassa ja saada jalkaa edustusjoukkueen oven väliin. Kun on eka ammattilaiskausi edessä, tietenkin tahtoo antaa kaikkensa.

Espanjan kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ovat suomalaispelaajista pelanneet aiemmin Iikka Mäki (L’Hospitalet 2016), Joonas Cavén (CB Prat Joventut 2011-14), Juha Sten (Huesca 2009-10) ja Ville Kaunisto (Plasencia, Sevilla & Tarragona 2006-09).

Suomalaispelaajista CB Gran Canariaa ovat aiemmin edustaneet Sasu Salin edustusjoukkueessa ACB-liigassa 2015-17 sekä Alexander Madsen farmijoukkueessa EBA-liigassa 2018-19.

Pistetykki monessa ikäluokassa ja sarjassa

Maxhuni on kuulunut ikäluokkansa pistetykkeihin aina 16-vuotiaista (kuvassa) nykypäivään. Kuva: FIBA Europe.

Maaliskuussa 1998 syntynyt Edon Maxhuni palkittiin 16-vuotiaiden poikien SM-sarjan vuoden pelaajana keväällä 2014, jolloin hän johdatti Helsingin NMKY:n ikäluokan Suomen mestaruuteen ja liekitti 29,1 pistettä ottelua kohden.

Syksystä 2013 kevääseen 2017 Maxhuni edusti HBA:ta miesten divarissa. Keväällä 2017 Maxhuni nimettiin miesten Divari A:n vuoden pelaajaksi, kun hän oli viimeistellyt HBA:lle 23,8 pistettä, 3,7 syöttöä, 2,7 levypalloa ja 1,0 riistoa ottelua kohden.

Suomen juniorimaajoukkueissa Maxhuni pelasi 116 ottelua 14,8 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

HBA:sta Maxhunin tie vei Yhdysvaltoihin, missä hän edusti Long Beach Statea NCAA-liigassa kahden kauden ajan. Kahden kauden keskiarvoikseen Maxhuni tyylitteli 6,8 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä per peli.

Miesten haastajamaajoukkueessa Maxhuni debytoi kesällä 2019, jolloin hän edusti Suomea Napolin universiadeissa. Maxhuni viimeisteli universiadeissa 10,3 pistettä, 2,0 syöttöä ja 1,7 levypalloa ottelua kohden.

Susijengi-debyyttinsä Maxhuni teki kesällä 2019. Tähän mennessä Maxhuni on pelannut kolme miesten maaottelua 3,3 pisteen ottelukeskiarvolla.

Henkilöt

 
18.2.2024 22:52 Suomalaiset ulkomailla

Jantunen juhli cup-pokaalia Ranskassa – Kaukiaisesta Viron cup-mestari ja MVP

Mikael Jantusen ja Tuomas Iisalon Paris Basketball valloitti Ranskan Leaders Cupin varmistaen seuralle samalla sen ensimmäisen pokaalin. Severi Kaukiainen puolestaan siivitti Kalev/Cramon Viron cupin voittoon ja palkittiin finaalin MVP-palkinnolla.

17.2.2024 09:44 Suomalaiset ulkomailla

Kaukiainen Viron cupin finaaliin – Salin välieriin Espanjassa ja Jantunen Ranskassa

Severi Kaukiainen pääsee taistelemaan Viron cupin mestaruudesta, kun Kalev/Cramo selvitti tiensä finaaliin. Sasu Salinin Teneriffa taisteli tiensä Espanjan cupin välierään ja Ranskassa Mikael Jantusen sekä Tuomas Iisalon cup-jahti jatkuu myös välierässä.

16.2.2024 15:52 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen taistelevat Copa del Rey'n voitosta

Espanjan cup, Copa del Rey, pelataan viikonlopun aikana Malagassa. Voitosta ovat taistelemassa myös Sasu Salin ja Elias Valtonen.

12.2.2024 07:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin oli tekemässä seurahistoriaa

Sasu Salin kantoi oman kortensa kekoon, kun Teneriffa teki uuden seuraennätyksen Espanjan liigassa. Ranskan liigassa suomalaiset pääsivät voittojen makuun.

5.2.2024 11:07 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantuselle kauden ennätyspisteet – Aatu Kivimäki palasi tositoimiin

Mikael Jantunen pisti kauden piste-ennätyksensä uusiksi, kun Paris Basketball juhli voittoa Ranskassa. Positiivisia uutisia kuului myös Saksasta, jossa Aatu Kivimäki palasi loukkaantumisen jälkeen tositoimiin.

1.2.2024 07:16 Suomalaiset ulkomailla

Paris Basketball sinetöi EuroCupin runkosarjan voiton – Teneriffalle voitto Mestarien liigassa

Tuomas Iisalon ja Mikael Jantusen Paris Basketball varmisti EuroCupin runkosarjan voiton varmistaen näin kotiedun loppuun saakka. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa otti ison voiton Mestarien liigan jatkolohkossa.

29.1.2024 08:49 Suomalaiset ulkomailla

Alex Murphy pääsi juhlimaan cup-mestaruutta

Alex Murphy pääsi juhlimaan Espanjan LEB Oron cupin mestaruutta, kun Estudiantesin vahva kausi sai jatkoa. Ranskassa Mikko Larkas pääsi paukuttelemaan henkseleitä suomalaisvalmentajien kohdatessa.

27.1.2024 09:30 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen saanut hyvän alun Espanjassa – ”Rooli on juuri se mitä luvattiin”

Alexander Madsen vaihtoi jouluna seuraa, kun VEF Riika vaihtui Espanjan liigassa pelaavaan BC Andorraan. Madsen on saanut hyvän startin Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

11.1.2024 21:57 Susijengi

Urheilugaalasta koripallon juhlaa: Lauri Markkanen vuoden urheilija, Gordon Herbert vuoden valmentaja!

Torstai-illan Urheilugaala muuttui koripallon juhlaksi, kun Susijengin johtotähti Lauri Markkanen nimettiin vuoden urheilijaksi ensimmäisenä koripalloilijana kautta aikain. Korisjuhlat jatkuivat vuoden valmentajan kategoriassa, kun Gordon Herbert palkittiin vuoden valmentajana ensimmäisenä koripallon edustajana vuosikymmeneen.

8.1.2024 11:55 Susijengi

Lauri Markkanen seitsemännen kerran vuoden koripalloilija

NBA:n hallitseva vuoden kehittynein pelaaja, Susijengin jyväskyläläislähtöinen johtotähti Lauri Markkanen, 26, on jo seitsemännen perättäisen kerran vuoden koripalloilija Suomen urheilutoimittajien vuosiäänestyksessä. Markkanen on nyt kautta aikain toiseksi eniten vuoden koripalloilijan nimityksiä saalistanut suomalainen.

Näytä lisää vastaavia