Eero Lehtonen ja Pyrintö jatkosopimukseen

7.6.2021 08:14 Korihaiden kasvatti Eero Lehtonen jatkaa Tampereen Pyrinnössä, kun 23-vuotias pelaaja solmi vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen odottaa, että Lehtonen pääsee ehjän kauden myötä kunnolla näyttämään kykynsä. 

- Eero kehittyi viime kaudella isosti niin pelaajana kuin urheilijana, harmittavasta loukkaantumisesta huolimatta. Ensi kaudella onkin lupa odottaa Eeron läpimurtoa myös Korisliigassa, Sopanen sanoo seuran tiedotteessa.

Lehtonen on pelannut Pyrinnössä kaksi kautta. Viime kaudella Lehtonen esiintyi kolmessa runkosarjaottelussa ja viidessä pudotuspeliottelussa. Hän pelasi miesten I divisioona A:ssa 15 ottelua 12,9 pisteen ja 8,7 pisteen ottelukohtaisella keskiarvolla.

Tampereen Pyrinnöllä on ensi kautta koskevat pelaajasopimukset Shawn Hopkinsin, Panu Peltokankaan, Valtteri Leppäsen ja Eero Lehtosen kanssa.

Korisliiga-seurojen sopimustilanteet >

Henkilöt

Asiat

 
6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

5.3.2024 19:07 Korisliiga

Antero Lehto jatkaa Pyrinnössä

Kolminkertainen Suomen mestari ja vuoden 2014 pelaaja "kapteeni Lehto" jatkaa kasvattajaseurassaan vielä ensi kaudellakin.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

1.3.2024 10:15 Korisliiga

Timo Heinonen yltää perjantaina huimaan 1000 Korisliiga-ottelun rajapyykkiin: ”Harjoittelu on nautinnollista”

Perjantaina tehdään suomalaista koripallohistoriaa, kun Helsinki Seagullsin Timo Heinonen, 42, pelaa uransa tuhannennen Korisliiga-ottelun Töölön Kisahallissa ensimmäisenä koripalloilijana.

28.2.2024 08:49 Korisliiga

Tucker Richardson kiittelee vuolaasti valmentaja Greg Gibsonia: ”Hän on kuin kaksi eri ihmistä samassa kehossa”

Runkosarjansa toisella sijalla päättäneen BC Nokian takamies–laituri Tucker Richardson valittiin miesten Korisliigassa kuukauden pelaajaksi tammikuun 2024 osalta.

Näytä lisää vastaavia