20.8.2021 10:41 Pitkäaikaisen toiminnanjohtajan, Liikuntaneuvos Jarmo Hakasen siirtyessä eläkkeelle seuran hallitus on nimittänyt uudeksi toiminnanjohtajaksi Elisa Hakasen.

Elisa Hakanen aloitti Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtajana 1.8. Kuva: Tampereen Pyrintö
Elisa Hakanen on ollut seuran toiminnassa lähes koko ikänsä, ensin urheilijana, sitten erilaisissa järjestely- ja muissa tehtävissä sekä viimeksi vuodesta 2014 seuran urheilutoimenjohtajana.
- Olen otettu, äärimmäisen iloinen. Nimitys Pyrinnön toiminnanjohtajaksi on ollut haaveeni. Jarmo on tehnyt seurassa huikean uran ja hänen jättämänsä saappaat ovat suuret. Onneksi Jarmo jatkaa edelleen seuran tehtävissä. Olen kiitollinen, miten olen päässyt kasvamaan tehtävään hänen opetuksessa. Pyrintö on yksi Suomen suurimmista ja vanhimmista yleisseuroista. Työskentely yhteisössä missä työtä tehdään vapaaehtoisten, toimihenkilöiden, huippu-urheilun, laajan junioritoiminnan ja tapahtumajärjestämisen kanssa on suuri intohimoni, toteaa Elisa Hakanen seuran tiedotteessa.
Elisa Hakanen on toiminut aikuisten pääsarjaryhmän puheenjohtajana vuodesta 2020, Korisliigan johtoryhmän jäsenenä 2016-21 ja liittohallituksessa vuodesta 2013.
Koripallon Suomen mestaruuden Pyrintö on voittanut kolmesti (2010, 2011 ja 2014) ja yhteensä sillä on 9 SM-mitalia miesten sarjoista sekä kaksi cup-mestaruutta.
Salon Vilpas varmisti jo aiemmin sarjavaiheen voiton ja lähtee playoffeihin sijalta yksi. Kauhajoen kotietu oli ennestään varmaa, mutta ottelutulos lukitsi joukkueen sijalle kaksi. Muutkin kotietupaikat ratkesivat tänään, ja samalla valkeni alemman jatkosarjan pudotuspelisijojen järjestys.
Keskiviikkona pelataan Korisliigan jatkosarjojen viimeiset ottelut. Sijat 2.-5. ratkeavat päätöskierroksella. Myös Kataja Basket ja Tampereen Pyrintö ratkaisevat sijat 7. ja 8.
Kataja Basket kaatoi toisen pahimmista kilpailijoistaan, Bisons Loimaan, ja varmisti oman pääsynsä pudotuspeleihin. Lahti Basketball ei olisi myöskään enää uhannut joensuulaisia, koska se kärsi hiuksenhienon tappion sarjaputoaja Kobrille. Ylemmässä jatkosarjassa puolestaan korkein ja matalin sija on ratkaistu, mutta niiden välissä järjestys voi vielä jatkosarjojen päätöskierroksella muuttua.
Miesten Korisliigan jatkosarjoja on kullakin joukkueella jäljellä enää yksi tai kaksi ottelua. Alemman jatkosarjan toinen playoff-joukkue ja ylemmän jatkosarjan joukkueiden järjestys sijoilla 2–5 ovat edelleen mysteerejä.
Tapiolan Honka tavoittelee viimeisillä kierroksilla jatkosarjasijoituksensa kohentamista ja kotiedun saavuttamista playoffeihin. Espoolaisseura on taulukossa viidentenä mutta tasapisteissä kahden ylempänä olevan joukkueen kanssa.
Tampereen Pyrintö on varmuudella mukana Korisliigan pudotuspeleissä, mutta Lahti Basketball ja Bisons Loimaa voivat vielä teoriassa saavuttaa toista pääsylippua hallussaan pitävän Kataja Basketin. Ylemmässä jatkosarjassa Korihait, KTP-Basket ja Tapiolan Honka uhkaavat Kauhajoen kakkossijaa. Salon Vilpas ei pelannut tänään, mutta sen paalupaikkaa ei voi viedä enää kukaan.
KTP-Basketin Remu Raitanen on kehittynyt koripalloilijana mutta pyrkii iltaisin tyhjentämään lajiin liittyvät mietteet päästään. Muutoin kentällä tapahtuvia asioita tulee helposti yliajateltua – etenkin nyt, kun seura pelaa parasta kauttaan aikoihin.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa pelattiin kaksi ottelua. Korihait kaatoi Helsinki Seagullsin, jolle tappio oli jo viides kuudesta viimeisimmästä ottelusta. Salon Vilpas puolestaan kasvatti kaulaa lohkon kärjessä taivuttamalla kakkossijan haltija Kauhajoen.
Miesten Korisliigassa voittivat tänään ylemmän jatkosarjan kolmonen KTP-Basket ja alemman jatkosarjan ykkönen Tampereen Pyrintö.
Korisliigan jatkosarjoja pelataan vielä muutama kierros, mutta Kouvot varmisti tämäniltaisella voitollaan Bisons Loimaasta, ettei voi enää pudota sarjan viimeiselle sijalle. Putoajan paikalle sijoittuu näin ollen Kobrat.