Emilia Klemetti on Rovaniemen tyttökoripallon tienraivaaja

24.6.2020 09:41 Emilia Klemetti, 17, on Rovaniemen NMKY:n seurahistorian toinen tyttöpelaaja, joka on päässyt pelaamaan Suomen nuorisomaajoukkueissa. Klemetti kuuluu tänä kesänä nuorten maajoukkueryhmään.

Emilia Klemetti on RoNMKY:n tyttökoripallon ensimmäinen maajoukkuepelaaja. Kuva: Ville Vuorinen.

Joillekin on voinut tulla yllätyksenä, että napapiirin tuntumassa pelataan koripalloa, mutta Rovaniemen NMKY:n juna on puksuttanut jo noin viitisen vuotta täydellä höökillä. Suomen pohjoisimman kaupungin joukkueita on putkahdellut valtakunnallisiin sarjoihin sekä pelaajia nuorisomaajoukkueisiin.

– Viimeiset viisi vuotta meillä on ollut hyvä noste päällä. Meillä on ollut hyviä valmentajia ja sitä kautta toiminta on parantunut valmennuksen laadun myötä, seuran varapuheenjohtaja Lauri Herva kertoo.

Yhtälö ei ole missään nimessä helppo jo pelkästään pelien kannalta. Rovaniemeltä on pitkä matka käytännössä kaikkialle. Aluesarjassa lähimmät ovat Oulu (220 km), Taivalkoski (190 km) ja Salla (150 km). Valtakunnan sarjoissa jo pelkästään Jyväskylään ajaa sen seitsemän tuntia, niin ymmärrettävästi pelejä on pelattu myös lähempänä; Ruotsin puolella ja erityisesti Luulajassa (250 km).

– Tolkutonta matkustamista. Jos miettii vaikka pelaajaa, joka pelaa A-junnuksi asti, niin kyllä tulee aika paljon istuttua linja-autossa. Vaatii motivaatiota ja vielä enemmän sitoutumista kuin etelässä. Paljon joutuu vapaa-ajastaan luopumaan.

Hervan oma valmennusura on vielä alkumetreillä, mutta siihen on jo osunut jymypaukku: Emilia Klemetti, josta tuli 2019 RoNMKY:n seurahistorian toinen tyttöpelaaja, joka on esiintynyt Suomen nuorisomaajoukkueissa. Klemetti eteni maajoukkuekesänä 2019 aina 16-vuotiaiden A-divisioonan EM-kisajoukkueeseen asti.

Ahkeruutta ja kilpailullisuutta

Nykyään 185-senttinen Klemetti on ollut aina ikätovereidensa keskuudessa pitkä. Kun koreja syntyi liukuhihnalta junnuna, niin innostus lajia kohtaan kasvoi ja kasvoi. Mini- ja C-tyttövuosien taitteessa koripallosta oli kehittynyt rovaniemeläisjunnulle se oma juttu.

– Hän oli silloin jo innokas tyttö; ahkera ja työteliäs. Kilpailullisuus näkyi pienestä lähtien. Emilia haluaa aina pärjätä ja voittaa minne meneekin. Jos hän ei pärjää, niin hän on valmis tekemään työtä sen eteen, että pärjää, viitisen vuotta Klemettiä valmentanut Herva kertoo.

Rovaniemellä on vain yksi koripalloseura, joten seuraa on vaikea vaihtaa. Kun tähän vielä lisää pitkät pelimatkat, niin syystäkin joukkueet hitsautuvat yhtenäisiksi.

– Pienempänä käytiin aina bussilla Oulussa. Valtakunnallisiin peleihin mennään aika usein yöjunalla, että ollaan aamulla paikalla ja illalla pelataan. Joskus myös saavutaan junalla edellispäivänä, Klemetti kertoo.

Maajoukkueura pyörähti käyntiin ensimmäisen kerran Susi All Stars -leiritysten kautta, jonka jälkeen Klemetti pääsi pukemaan ensimmäistä kertaa Suomen maajoukkuepaidan ylleen kesällä 2018 epävirallisten maaotteluiden merkeissä Kööpenhaminassa pelatussa 15-vuotiaiden kansainvälisessä turnauksessa.

– All Stars -leirityksessä meitä oli kaksi pelaajaa RoNMKY:stä eikä oltu samoissa ryhmissä. Vähän tuntui ulkopuoliselta, kun Helsingin ja Espoon pelaajat pelasi joko samoissa seuroissa tai oli samoissa kouluissa, Klemetti muistelee nauraen.

– Maajoukkueleireillä alkoi tutustumaan paremmin. Meno oli rennompaa ja alkoi saamaan kavereita. Ekat maajoukkuepelit Kööpenhaminassa oli aika jänniä. Sai laittaa Suomi-paidan päälle ja pelata kovempia pelejä.

Pikamuutto pääkaupunkiseudulle

Vuodenvaihteessa 2020 Klemetin elämässä tapahtui suuri muutos, kun hän muutti pikavauhdilla Rovaniemeltä Helsinkiin ja liittyi HBA-Märskyn naisten Korisliiga-joukkueeseen.

Vielä joulukuun tienoilla Klemetti opiskeli Ounasvaaran urheilulukiossa, mutta ratas oli pyörinyt jo hetken aikaa, että uusia haasteita tultaisiin hakemaan etelämmästä.

– Sain soiton akatemiavalmentaja Jarmolta (Dementjeff) keskiviikkona ja torstaina, että HBA:ssa olisi paikka vapaana. Sunnuntaina olin jo pakannut tavarat ja matkalla Helsinkiin, Klemetti kertoo.

Naisten Korisliigassa Klemetti on esiintynyt nyt viiden ottelun verran. Lisäksi pelejä kertyi muuton jälkeen Helmi Basketin 19- ja 17-vuotiaiden SM-sarjajoukkueissa.

Kuluvan kesän Klemetti viettää nuorten maajoukkueryhmän seassa Kisakallion Susi Training Centerissä.  Ensimmäinen leiri on jo takana ja haastattelun aikaan toinen on edessä kuluvalla viikolla.

– Viime viikon leiri oli yksi kivoimmista leireistä, missä olen päässyt käymään. Yhdistettiin ikäluokkia, niin se tuo vaihtelua ja pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin, Klemetti kertoo.

– Odotan seuraavaa leiriä innolla, vaikka meillä onkin piip-testi. Sitä en odota, mutta se menee siinä ohessa, kun muuten on hauskaa, Klemetti nauraa.

Juttua muokattu: Emilia Klemetti ei ole RoNMKY:n ensimmäinen tyttöpelaaja, joka on pelannut nuorisomaajoukkueissa. Ensimmäinen on Sini Latvala (os. Poikela).

 
4.8.2020 21:03 Sudenpennut

Sudenpentujen Viro-maaottelut päittäin, Kisakalliossa nähtiin kaksi jännitysnäytelmää

Suomen poikamaajoukkueet pelasivat tänään tiistaina kaksi maaottelua Viroa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. Ensimmäisessä ottelussa Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi etelänaapurille, mutta Suomen 18-vuotiaat Sudenpennut nappasi voiton nimiinsä.

3.8.2020 08:55 Sudenpennut

Sudenpennut valmiina kohtaamaan Viron, SolidSport näyttää ottelut

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden poikien maajoukkueet tiistaina ja keskiviikkona pelattaviin Viro-otteluihin on valittu. Ottelut pelataan suljetuin ovin, mutta pelit näytetään SolidSportilla live-lähetyksinä.

22.7.2020 08:53 Sudenpennut

Valtteri Mervola murjoo Kataja Basketin maajoukkue-ennätyksiä uuteen uskoon

Nuorten maajoukkueryhmän Valtteri Mervola, 18, on jo rikkonut Kataja Basketin kasvattien yli 40 vuotta vanhan seuraennätyksen maaottelupisteissä. Tulevaisuuden tavoitteena siintää Susijengi, mikä tarkoittaa todennäköisesti jo toisen seuraennätyksen rikkomista.

16.7.2020 09:04 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat peruutettu toistaiseksi, pojille korvaavat Viro-ottelut

18- ja 16-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruuskisat on peruutettu elokuulta. Poikien puolella PM-kisojen tilalla järjestetään maaotteluita Viroa vastaan.

14.7.2020 13:02 WU18

Henriikka Vähäuski on kypsynyt Kouvottarissa rymisteleväksi aikuispelaajaksi

Nuorten maajoukkueryhmässä kesän viettävä Henriikka Vähäuski, 18, on kasvanut kontakteja välttelevästä junioripelaajasta rymisteleväksi naisten Korisliiga-sentteriksi. Vähäuski on malliesimerkki Kouvojen lähivuosien panostuksesta nais- ja tyttökoripalloon.

2.7.2020 08:36 Sudenpennut

Kalle Koivunen ja Juuso Salmi edustavat Äänekosken Huiman uutta koripallosukupolvea

Äänekosken Huimalla on takanaan rikas koripallohistoria ja edessään valoisa tulevaisuus. Uuden sukupolven edustajat kesän 2020 nuorten maajoukkueryhmässä ovat Kalle Koivunen ja Juuso Salmi.

30.6.2020 09:43 Nuorten PM-kilpailut

Nuorten PM-kisat pelataan elokuussa Kisakalliossa neljän maan voimin

Alle 16- ja 18-vuotiaiden nuorten Pohjoismaiden mestaruudet ratkotaan Kisakalliossa, Lohjalla 4.-7.8.2020. Nelipäiväisten PM-kisojen osallistujina nähdään Suomen lisäksi Tanska, Islanti ja Viro.

22.5.2020 12:00 Sudenpennut

Nuorten maajoukkueohjelmaa päivitetty kesälle 2020

Suomen koripallonuorten maajoukkueohjelmaa on päivitetty kesälle 2020. Kesän harjoitteluryhmät ovat muuttuneet totutusta U15-U20-ikäluokkamaajoukkueista.

8.4.2020 15:03 Sudenpennut

FIBA peruutti nuorten EM-turnaukset kesältä 2020

Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA) ilmoitti keskiviikkona 8.4.2020, ettei koripallon nuorten EM-kilpailuja järjestetä kesällä 2020 koronaviruksen (COVID-19) takia.

9.3.2020 08:42 Susi All Star

Tyttöjen ja poikien SUSI All Stars -leirin ilmoittautuminen nyt avoinna, pojat pilotoivat uutta leiritysmallia

SUSI All Stars on Koripalloliiton maajoukkueohjelman, Suden polun, ensimmäinen askelma. Tänä vuonna leiritykseen osallistuvat 2006-2007 syntyneet pelaajat. Poikien leiritys uudistuu tulevaksi kesäksi ja toimii pilottihankkeena. Poikien leirien ajankohdat ja paikat ovat tarkentuneet kesäkuun ensimmäisten leirien osalta.

14.1.2020 09:00 Susijengi

Aviasta Suomen koripallomaajoukkueiden uusi varustekumppani monivuotisella sopimuksella

Yhdysvaltalainen urheiluvaatemerkki Avia vaatettaa jatkossa kaikki Suomen koripallomaajoukkueet. Avia saapui vuoden alusta yksinoikeudella K-Citymarketeihin, jonka valikoimista löytyy jatkossa Susijengin fanituotteita.

5.1.2020 21:06 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille hopeatupla Baltic Sea Cupista

Sekä Suomen 18-vuotiaiden että 16-vuotiaiden poikien maajoukkueet ylsivät hopeamitaleille Tallinnassa pidetyssä Baltic Sea Basketball Cupissa.

5.1.2020 20:03 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueille hopeaa ja pronssia Baltic Sea Cupista

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue ylsi hopeamitaliin vuotuisessa Tallinnassa pelatussa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen 16-vuotiaat tytöt taas saivat pronssiset mitalit.

4.1.2020 22:33 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaat pojat pysyivät tappiottamana Baltic Sea Cupissa

Suomen 16-vuotiaiden poikien maajoukkue jatkoi voittojen tiellä Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Viroa vastaan. Suomen 18-vuotiaat pojat taas kärsivät tappion.

4.1.2020 21:52 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet avasivat voittotilinsä Baltic Sea Cupissa

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet avasivat Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä voittotilinsä Viron kustannuksella.

3.1.2020 20:57 Sudenpennut

Suomen poikamaajoukkueille voitot Latviasta Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Vuotuisen Tallinnassa pelattavan Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä molemmat Suomen poikamaajoukkueista nappasivat selkeät voitot Latviasta.

2.1.2020 09:28 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuevuosi 2020 käyntiin Baltic Sea Cupilla

Suomen nuorisomaajoukkueet matkustavat neljän joukkueen voimin vuotuiseen Baltic Sea Basketball Cupiin, joka pidetään Tallinnan Audentesin urheilukoululla 3.-5.1.2020. Suomen joukkueet kohtaavat perjantaina Latvian, lauantaina Viron ja sunnuntaina Ruotsin.

31.12.2019 13:51 Susijengi

2019 oli suomalaisen tyttökoripallon supervuosi

WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.

10.12.2019 17:05 Sudenpennut

Sudenpentujen maajoukkuekesän 2020 EM-lohkot ratkesivat

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA suorittu tiistaina 10.12. kesän 2020 nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat Münchenissä. Tulevana kesänä Suomen kaikki tyttömaajoukkueet pelaavat A-divisioonassa, kun taas pojat pelaavat B-divisioonaa.

18.11.2019 12:24 Sudenpennut

Nuorten maajoukkuevalmentajat valittu vuodelle 2020

Sudenpentujen valmentajat maajoukkuekesälle 2020 on valittu. Sudenpennut on tulevana kesänä jälleen huippuvalmentajien opissa.

Näytä lisää vastaavia