Euroopan mestari Slovenia pelaa ”iloisessa hurmoksessa”

24.2.2022 10:28 Helmikuun MM-karsintaikkunassa Susijengiä vastaan asettuva hallitseva Euroopan mestari ja olympianelonen Slovenia on kuulunut kansainväliseen koripalloeliittiin jo vuosien ajan. Susijengin apuvalmentaja Lassi Tuovin mukaan joukkue pelaa ”iloisessa hurmoksessa”, joka perustuu pitkään yhteiseen historiaan ja maailmanluokan taitoon jokaisella pelipaikalla.

Kokenut Klemen Prepelic on Slovenian kärkipelaaja MM-karsinnoissa. Kuva: FIBA Europe.

Kuvaillessaan Slovenian pelitapaa Tuovi ei säästele ylisanoissaan.

- Erittäin vauhdikasta, liikkuvaa koripalloa. Äärimmäisen aggressiivisen ja monipuolisen laituriosaston ympärillä on heittotaitoisia ja aggressiivisia pelaajia, joilla on vapaa roolitus. Slovenialaiset tykkäävät pelata kollektiivisesti, eli palloa haetaan yhä parempaan heittopaikkaan tosi taitavasti, Tuovi ylistää MM-karsintavastustajaa.

- Puolustuksessa Slovenia pelaa luonnollisesti äärimmäisen kovaa ja heillä on pelaajatyyppejä, jotka haastavat ja ennen kaikkea kilpailevat jokaisesta pallonhallinnasta.

Slovenia osoitti koko koripalloilevalle maailmalle mahtinsa rynnimällä vuoden 2017 Euroopan mestaruuteen vanhan sotaratsunsa Goran Dragicin johdolla. Kesän 2021 olympialaiset olivat puolestaan nuoren virtuoosin Luka Doncicin näytös, joka päättyi Slovenian osalta pronssiotteluun.

Vaikka Goran Dragic on lyönyt pelitossunsa naulaan maajoukkuetasolla ja Doncic on NBA:ssa, Slovenialla on tuoda MM-karsintaikkunassa kentälle lähes paras mahdollinen miehistönsä.

- Vuoden 2017 EM-kisat Slovenia veti suoranaisessa hurmoksessa ja senkin jälkeen kaikesta näkyy, miten he nauttivat pelaamisesta yhteen. Esimerkiksi Klemen Prepelic, Jaka Blazic ja Zoran Dragic ovat pelanneet maajoukkueessa vuosikaudet ja tartuttavat koko joukkueeseen äärimmäisen itseluottamuksen, Tuovi jatkaa.

Tuovi kiinnittää huomiota ennen kaikkea Slovenian pelirohkeuteen ja itseluottamukseen.

- Heidän pelaajansa haastavat mielellään hyökkäysedun saadessaan ja joukkueen syöttötaito on poikkeuksellinen. Jo heidän vapaaheittomääränsä edellisessä MM-karsintaikkunassa (43 Kroatiaa vastaan, 33 Ruotsiaa vastaan) kertovat paljon joukkueen kyvystä ja rohkeudesta.

Coach Tuovin tärpit – seuraa heitä

Klemen Prepelic (189 cm/29 v): ”Slovenia juoksuttaa Prepelicille jatkuvasti erilaisia heittokuvioita, vähän kuin Susijengi Sasulle (Salin). Joukkueen tärkein pelaaja otteluiden isolla hetkillä. Prepelic on myös todella hyvä haastamaan ja pääsemään vapaaheittoviivalle.”

Zoran Dragic (196/32): ”Dragic oli sivussa edellisestä karsintaikkunasta ja hän tuo uuden lookin Slovenian pelaamiseen. Erittäin määrätietoinen, kovaa korille ajava vauhdikas pelaaja, joka tykkää juosta kenttää. Dragic vahvistaa Slovenian laituriosastoa, joka muutenkin ottaa suurimman osan ratkaisuista.”

Mike Tobey (213/27): ”Varsin monipuolinen iso pelaaja, joka pystyy pelaamaan vitospaikalla, mutta myös levittämään kolmosillaan kenttää ja syöttämään. Slovenia käyttää Tobeyta paljon hyökkäyksessä pelinrakenteluun. Lisäksi Tobey osaa rullata korille ja pelata koriraudan yläpuolella.”

Slovenian maajoukkue II MM-karsintaikkunassa 21.-28.2.2022

#

Nimi

Pituus

Syntynyt

Seura

5

Luka RUPNIK

186

1993

Yalovaspor (TUR)

6

Aleksej NIKOLIC

191

1995

San Pablo Burgos (ESP)

7

Klemen PREPELIC

189

1992

Valencia (ESP)

8

Edo MURIC

202

1991

Cedevita Olimpija (SVN)

10

Mike TOBEY

213

1994

Valencia (ESP)

11

Jaka BLAZIC

196

1990

Cedevita Olimpija (SVN)

15

Gregor HROVAT

196

1994

Elan Bearnais (FRA)

27

Ziga DIMEC

211

1993

Anwil Wloclawek (POL)

30

Zoran DRAGIC

196

1989

Cedevita Olimpija (SVN)

34

Jurij MACURA

211

1999

KK Krka (SVN)

55

Jakob CEBASEK

200

1991

Leuven Bears (BEL)

Gregor GLAS

197

2001

Partizan Belgrad (SRB)

Ziga SAMAR

197

2001

Fuenlabrada (ESP)

Luka SCUKA

208

2002

Cedevita Olimpija (SVN)

  • Päävalmentaja Aleksander SEKULIC
  • Valmentaja Dalibor DAMJANOVIC
  • Valmentaja Jernej VALENTINCIC
  • Valmentaja Dragisa DROBNJAK

Susijengi ja Slovenia kohtaavat Espoo Metro Areenalla perjantaina 25.2. klo 18.30 alkaen. Joukkueet kohtaavat toistamiseen Slovenian Koperissa maanantaina 28.2.

Lipunmyynti Susijengin ja Slovenian otteluun täällä.

 
28.2.2023 13:07 Susijengi

Kroatian kaatajaiset ja mestari-Slovenian tuplavoitto – näin Susijengi selvitti tiensä Aasian MM-kisoihin

Susijengi selvitti eilen päättyneissä MM-karsinnoissa tiensä Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta. MM-kisapaikka irtosi seitsemän ottelun mittaisella voittoputkella vuoden 2022 helmikuun ja elokuun välisenä aikana. Elä uudelleen Susijengin matka karsintojen haastavilta alkumetreiltä Aasian kisaparketeille!

27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

26.2.2023 19:18 Susijengi

Susijengi ja Saksa julkistivat kokoonpanot MM-karsintahuipennukseen, Kaukiainen debytoi

Susijengi ja Saksa ovat vahvistaneet kahdentoista hengen miehistönsä maanantai-iltana Espoo Metro Areenalla pelattavaan MM-karsintojen huipennukseen, joka ratkaisee samalla karsintalohkon ykkössijan. Erinomaista kautta Karhu Basketissa pelaava Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 24, nousee ensimmäistä kertaa uransa aikana Susijengin tusinaan.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

23.2.2023 17:33 Susijengi

Susijengi ja Israel nimesivät tusinansa perjantain maaotteluun

Susijengi ja Israel ovat vahvistaneet kaksitoistapäiset miehistönsä perjantai-iltapäivän MM-karsintaotteluun. Israel isännöi Susijengiä Tel Avivin Drive In Arenalla perjantaina klo 14.30. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruudussa.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

Näytä lisää vastaavia