28.6.2019 08:24 Viime kaudella SM-hopeaa voittanut Kouvot on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen David Gonzalvezin kanssa. Viime kaudella Korihaita edustanut Mika Nuolivirta on solminut 1+1-mallisen sopimuksen Kouvojen kanssa.
David Gonzalvez oli päättyneellä kaudella yksi Kouvojen tärkeimmistä palasista matkalla finaaleihin. Kuva: Ville Vuorinen
Gonzalvezille tuleva kausi on kolmas Kouvoissa. 31-vuotias David Gonzalvez on voittanut aikaisempina Kouvot-kausinaan kultaa (2016) ja hopeaa (2019). Kahdeksannen kautensa Euroopassa aloittava kokenut pelimies on voittanut mestaruudet lisäksi Hollannissa, Itävallassa ja Saksassa (ProA).
193-senttinen Gonzalvez heitti viime kaudella 14,7 pistettä ottelua kohden, napsi 2,6 levypalloa ja kirjautti 2,8 syöttöä. Hän oli joukkueensa kolmanneksi paras pistemies. Parhaimmillaan takamies/laituri oli kevään välieräsarjassa Vilpasta vastaan: Gonzalvez nakutti seitsemässä ottelussa tehot 17,7/4,3/4,3 ollen isossa roolissa, kun Kouvot eteni sensaatiomaisesti finaaleihin. Kauden ajan Namika Lahteakin edustaneella Gonzalvezilla on vyöllään yhteensä 145 Korisliiga-ottelua.
- Hienoa saada Dave jatkamaan Kouvolassa. Hän tuo johtajuutta ja kokemusta joukkueeseen ja tulee varmasti tulevallakin kaudella olemaan sarjan parhaita pelaajia. Dave on erittäin pidetty persoona Kouvolassa ja hänen jatkonsa tuo myös kotiyleisölle jatkuvuutta, toteaa Kouvojen uusi päävalmentaja Tuomas Oja seuran nettisivuilla.
24-vuotias Mika Nuolivirta on pelannut Korisliigaa yhden kauden ajan. Viime kaudella Korihaiden riveissä sentteri iski pöytään tehot 6,9 pistettä ja 2,8 levypalloa 16 minuutin peliajalla. Kolmen pisteen heitot osuivat 37%:n tarkkuudella.
212-senttinen Nuolivirta pelasi kausina 2011-2014 miesten I divisioona A:ta kolmen eri joukkueen riveissä. Parhaalla kaudellaan (2012-13, HBA) Rekolan Urheilijoiden kasvatti teki tehot 8,4 pistettä, 4,5 levypalloa ja 1,0 torjuntaa. Nuorten maaotteluja Nuolivirralla on koossa 74. Nuolivirta pelasi neljä kautta yliopistokoripalloa Yhdysvalloissa.
- Tulen Kouvoihin ja Kouvolaan innokkaana ja hyvillä fiiliksillä. Kouvoilla on hyvä maine ja on ilo olla osa tätä organisaatiota. Hallilla on aina ollut hyvä tunnelma ja vierasjoukkueena siellä on ollut vaikea voittaa. Joukkueen kannattajia haluan kiittää jo etukäteen, ja haluan kannustaa heitä levittämään koripallon fanikulttuuria entisestään. Ilman faneja ei olisi ammattilaisurheilua, kommentoi Nuolivirta.
- Mika on monipuolinen iso pelaaja, joka pystyy pelaamaan pelipaikoilla 4-5. Tämä tuo selvää joustavuutta peluutukseen ja mahdollistaa erilaisten viisikkojen käytön. Mikalla on vahva halu kehittyä pelaajana ja uskomme molemmat että hän voi ottaa seuraavat askeleet urallaan Kouvolassa, toteaa päävalmentaja Oja.
Lisäksi Kouvot tiedotti, että Henri Permanto (2+1) jatkaa Kouvoissa pitkällä sopimuksella ja uutena pelaajana joukkueeseen saapuu Oscar Storgård(1). Kaksikko pelaa myös M1DA:ssa Korikouvojen joukkueessa.
18-vuotias Henri Permanto on pelannut kaksi viimeistä kautta Korikouvojen kokoonpanossa.
Niin ikään 18-vuotias Oscar Storgård siirtyy Kouvoihin kasvattajaseurastaan Porvoon Tarmosta. 193-senttinen takamies kärsi Permannon tavoin viime kaudella loukkaantumisesta pelaten vain kaksi ottelua. Kaudella 2017-2018 Storgård viimeisteli M1DA:ssa tehot 8,7 pistettä, 1,7 levypalloa ja 3,0 syöttöä.
Parhaillaan Storgård edustaa Suomea MU18-joukkueessa PM-kisoissa.
- Odotan innolla että pääsen aloittamaan Kouvoissa. Siirto Kouvolaan on minulle selkeä steppi eteenpäin urallani. Haluan kehittyä pelaajana uuden organisaation avulla ja uusien joukkuekavereiden kanssa. Haluan myös auttaa joukkuettamme voittamaan pelejä, Storgård toteaa.
Kouvojen pelaajasopimukset kaudelle 2019-2020: David Gonzalvez, Severi Kaukiainen, Teemu Knihtinen, Vili Nyman, Mika Nuolivirta, Ilmari Toikkanen, Henri Permanto ja Oscar Storgård.
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.