25.2.2019 09:22 HBA:n ikitaistelija Anna Kahelin, 19, siirtyy tulevaksi kaudeksi Atlantin taakse Yhdysvaltojen yliopistosarjan NCAA:n Maineen.
Jo Susiladies-debyyttinsä tehnyt Anna Kahelin lähtee Mainen yliopistoon. Kuva: Ville Vuorinen.
Karhun Pojat -kasvatti on kuluvalla kaudella vääntänyt Naisten Korisliigaa HBA:n paidassa keskimäärin 27 minuuttia 4,9 pisteen, 2,8 levypallon ja 1,4 syötön keskiarvoilla.
Kahelin kävi keskusteluja muutaman yliopiston kanssa, mutta Maine tuntui sopivalta alusta asti ja yliopistovierailun jälkeen päätös syntyi.
– Joukkueessa on paljon eurooppalaisia pelaajia ja luulen, että heidän pelityylinsä sopii minulle todella hyvin. Myös valmentajien kanssa löytyi heti yhteinen sävel ja joukkueessa oli hyvä tunnelma, Kahelin kertoo.
– Minuun teki myös vaikutuksen naiskoripallon suosio ja arvostus siellä. Joukkue on menestynyt viime vuosina todella hyvin konferenssissaan ja heittä on kovat tavoitteet, joten on hieno päästä siihen mukaan.
Maine on edennyt historiansa aikana NCAA:n lopputurnaukseen kahdeksan kertaa, joista viimeisin viime keväänä 2018, kun Black Bears voitti America East -konferenssin mestaruuden.
– Nyt on todella hyvä fiilis siitä, että koulu on vihdoin valittu. Odotan innolla tulevaa ja uusia haasteita. Yliopistouralle tavoitteena on tietysti kehittyä koripalloilijana ja hoitaa opinnot hyvin arvosanoin. Olisi hienoa nousta kovan harjoittelun myötä joukkueen avainpelaajaksi.
Kahelin on Suomen nuorisomaajoukkueiden vakiokasvo, joka on ehtinyt jo nuoresta iästään huolimatta tehdä debyyttinsä Susiladiesissa. Naisten maajoukkuepelejä Kahelinille on kertynyt neljä kappaletta.
HBA:n ja Susiladiesin päävalmentaja Pekka Salminen on mielissään Kahelinin löydettyä yliopistonsa.
– Annan tarina on aika tarina suomalaisen urheilijan polusta ja lahjakkuudesta. Tarinan nimi voisi olla vaikka ”harjoittelu kannattaa”. Ja lahjakkuuden laji on työnteon lahja. Anna on erittäin nopea, vahva ja aivan jäätävän hyvä puolustuspään pelaaja, Salminen kertoo.
– Maine puolestaan on ylemmän keskitason koulu, joka on menossa eteenpäin kovaa vauhtia. Valmennus on hyvällä tasolla ja pelitapa juuri oikea Annalle. Onnittelut molemmille, koululle ja Annalle.
Kahelin ja HBA ovat seuraavan kerran tositoimissa 1.3. Jatke Areenalla, kun HBA matkustaa Kouvottaerien vieraaksi.
HBA:n ja Susiladiesin huippulupaus Sara Bejedi, 18, siirtyy tulevaksi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistoparketeille Arizona Staten yliopistoon.
HBA-Märskyä kaudella 2021-22 edustanut Teresa Seppälä, 19, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:han, jossa hän tulee edustamaan Sienan yliopistoa.
HBA-Märskyä kuluneella kaudella edustanut Janette Aarnio, 19, on valinnut menevänsä ensi kaudeksi South Floridan yliopistoon. Helsingin NMKY:n kasvatti on ehtinyt pelata jo neljä maaottelua Susiladiesin paidassa.
Tapiolan Hongan kasvatti, tällä kaudella HBA-Märskyssä naisten Korisliigaa pelaava, Henna Sandvik, 18, on sitoutunut Indianan yliopistoon. Susiladiesin EM-karsintajoukkueeseen kuuluva Sandvik aloittaa freshman-kautensa ”Hoosiersissa” syksyllä 2022.
Kasvattajaseurassaan Tampereen Pyrinnössä loistodebyyttikauden naisten Korisliigassa pelannut Liisa Taponen, 19, on tehnyt suullisen sitoumuksen University of Illinoisin kanssa. Susiladiessa tulikasteensa tänä kesänä saanut Taponen siirtyy Yhdysvaltojen yliopistosarjaan syksyllä 2022.
HBA-Märskyssä kautensa päättänyt, Suomen nuorisomaajoukkueista tuttu Emerita Mashaire, 20, on sitoutunut Cincinnatin yliopistoon, jonne hän siirtyy tulevaksi kaudeksi. Leppävaaran Pyrinnön kasvatti pussitti HBA:lle naisten Korisliigassa 9,1 pistettä per ottelu.
Suomen laiturilupauksiin kuuluva Elina Arike, 20, on valinnut yliopistokseen Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa University of Texas at El Pason.
WU18-tyttöjen B-divisioonan EM-kulta, WU20-naisten B-divisioonan EM-hopea ja WU16- tyttöjen EM-kisojen 10. sija nostivat tyttöjuniorit Suomi-koriksen puheenaiheiksi vuodella 2019. Vuoden muita kohokohtia olivat mm. Lauri Markkasen näytöt Chicago Bullsissa, Antti Zittingin nimitys FIBA:n hallitukseen sekä Karhu Basketin ja Peli-Karhujen tuplamestaruudet.
Yhdysvaltojen yliopistokoripallosarja NCAA pyörähtää käyntiin Suomen aikaan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Suomalaisedustus rapakon takana on jälleen vahva ja pelikentillä nähdään muun muassa viime kaudella vakuuttavia otteita esittänyt Elina Koskimies sekä tulokaskautensa aloittava huippulupaus Lotta-Maj Lahtinen.
Tapiolan Hongan kasvatti Erik Muhonen, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n kakkosdivisioonassa pelaavaan Fresno Pacificiin. Yliopistoon on jo aikaisemmin sitoutunut toinen Honka-kasvatti Alvar Peltoniemi, 22.
HoNsU Juniorit -kasvatti Eemeli Yalaho, 18, on sitoutunut pelaamaan ensi kaudella NCAA:n ykkösdivisioonaa Texas Techissä.
C-USA-konferenssin vuoden puolustuspelaajaksi valittu Elina Arike, 23, vaihtaa yliopistoaan Yhdysvalloissa. Edelliset kolme kautta UTEP:ssa pelannut Hyvinkään Pontevan kasvatti suuntaa seuraavaksi Texas Techiin.
Suomi-koriksen suurlupaus, päättyneellä kaudella naisten Korisliigaa HBA-Märskyssä pelannut Tapiolan Hongan kasvatti Elina Aarnisalo, 17, on valinnut yliopistonsa. 177-senttinen Aarnisalo liittyy syksyllä 2024 UCLA:n yliopiston riveihin.
Peli-Karhuissa aiemmin tällä kaudella pelannut Susiladies-konkari Linda-Lotta Lehtoranta, 31, siirtyy Saksan Bundesliigan toisella sijalla olevaan Rutnorik Stars Kelterniin. Lehtoranta pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.
HBA-Märskyn riveissä hienoa kautta pelaava Kati Ollilainen, 19, on valinnut yliopistonsa Yhdysvalloissa, kun Helsingin NMKY:n kasvatti on sitoutunut siirtymään Wyomingin yliopistoon syksyllä 2023.
Naisten Korisliiga-kautteen valmistautuva Forssan Alku tiedotti viime viikolla uudesta pelaajasopimuksesta, kun 22 ottelua Susiladiesissa pelannut Sara Rokkanen, 26, siirtyy Forssaan. Rokkanen oli voittamassa viime keväänä Suomen mestaruuden Peli-Karhujen riveissä.
Susiladiesissa kymmenen ottelua pelannut, viime kaudella Ruotsin pääsarjaa pelannut, Silja Viita, 20, on tehnyt ensi kauden kattavan pelaajasopimuksen Forssan Alun kanssa. Viita pelasi edellisen kerran naisten Korisliigaa kaudella 2020-21 HBA:ssa.
Naisten Korisliiga-kauteen valmistautuva Torpan Pojat on kiinnittänyt Susiladies-takapelaaja Ebba Pekosen, 21, ensi kaudeksi. Pekonen pelasi kaudella Ruotsin pääsarjassa, josta hän siirtyi joulukuussa Espanjan kakkostasolle.
Kesäkuussa debyyttinsä naisten maajoukkueessa tehnyt Ninni Salmi, 25, on tehnyt pelaajasopimuksen naisten Korisliigassa pelaavan Vimpelin Vedon kanssa.
A-divisioonan EM-kisoihin valmistautuva Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa kaksi valmistavaa maaottelua Belgiaa vastaan Urhea-hallissa perjantaina 29. ja lauantaina 30. heinäkuuta. Urhea-hallissa onkin mainio mahdollisuus nähdä perjantaina Suomen naiskoripallon tulevaisuus ja nykyhetki.