Heikki Tuomala -palkinto Paavo Pitkäselle

21.6.2023 09:42 Suomen Koripalloliitto on myöntänyt historian 34. Heikki Tuomala -palkinnon Paavo Pitkäselle, joka on toiminut laaja-alaisesti urheilujärjestötoiminnan eri osa-alueilla.

Heikki Tuomala -palkinto luovutettiin Susijengi Rising Starsin ja Latvian haastajamaajoukkueen välisessä ottelussa 19.6. Koripalloliiton puolesta palkinnon luovutti toimitusjohtaja Kati Packalén. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen Koripalloliiton Heikki Tuomala -palkinto myönnetään vuosittain henkilölle, jonka vapaaehtoistyö seura-, alue- tai liittotoiminnassa katsotaan merkittävästi edistäneen suomalaista koripalloilua.

Paavo Pitkänen on urheilujärjestötoiminnan osaaja kaikilla kolmella tasolla; seura-, alue- ja liitto. Pitkänen on toiminut seitsemässätoista (17) eri Koripalloliiton tehtävässä, joissa hän on voinut vaikuttaa, kehittää ja luoda uutta suomailaiseen koripallokulttuuriin.

Vapaaehtoistoiminta on ollut erityisen pitkäaikaista ja monipuolista. Näissä tehtävissä katsotaan Paavo Pitkäsen merkittävästi edistäneen suomalaista koripalloilua seura-, alue- ja liittotoiminnassa.

Pitkänen on toiminut koripallon parissa jo 54 vuotta. Pitkänen on palkittu Koripalloliiton kultaisella ansiomerkillä vuonna 2018 (nro 199). Pitkänen on toiminut erinäisissä erotuomaritehtävissä vuodesta 1978. Lisäksi Pitkänen on toiminut muun muassa Koripalloliiton valtuuston jäsenenä ja hallituksen jäsenenä sekä Keskisen alueen varapuheenjohtajana ja aluehallituksen jäsenenä.

Heikki Tuomala -palkinto luovutettiin Susijengi Rising Starsin ja Latvian haastajamaajoukkueen välisessä ottelussa 19.6. Koripalloliiton puolesta palkinnon luovutti toimitusjohtaja Kati Packalén.

Katso kaikki vuosittaiset palkinnot >

 
28.1.2025 11:55 Koripalloliitto

Uusi tutkimus avaa nuorten maajoukkuepelaajien pelaajapolkuja

Huippu-urheilun instituutti KIHUn tutkimuskysely 15–19 -vuotiaille nuorten maajoukkueurheilijoille tarjoaa arvokasta tietoa pelaajakehitystyön tueksi joukkuepeleissä. Yhteensä 537 vastaajasta 56 oli koripalloilijoita.

16.1.2025 21:45 Koripalloliitto tiedottaa

Tuomas Iisalo Vuoden valmentaja, Anssi Rauramo palkittiin Elämäntyö-palkinnolla

Paris Basketballin EuroCupin mestariksi valmentanut Tuomas Iisalo palkittiin torstaina Urheilugaalassa Vuoden valmentajana. Helsingin kaupungin entinen liikuntatoimen johtaja, kotimaisen koripallon legenda Anssi Rauramo palkittiin Urheilugaalassa Elämäntyö-palkinnolla.

13.1.2025 13:22 Pääjuttu

Save the date: Superlauantai kokoaa korisperheen yhteen 17. toukokuuta

Koriskausi 2024–2025 saa arvoisensa kruunun, kun koko korisperhe kokoontuu Helsingissä lauantaina 17.5.2025. Tapahtuma tuo yhteen pelaajat, seuratoimijat, fanit ja alumnit – kaikki, joiden sydän sykkii suomikorikselle.

19.12.2024 17:40 Valmentajat

Valmentajalisenssin päivitykseen muutoksia tulevalle kaudelle

Koripalloliitolla on käytössään valmentajalisenssijärjestelmä, joka edellyttää tasoluokitusta päävalmentajilta aikuisten pääsarjoissa sekä 16-, 17- ja 19-vuotiaiden SM-sarjoissa. Kaudesta 2025–2026 lähtien valmentajalisenssi tulee olla päivitettynä ennen kauden alkua.

17.12.2024 09:39 Koripalloliitto tiedottaa

Entinen huippupelaaja Saara Wahlgren rikkoo rajoja korisselostamoissa

Saara Wahlgren pelasi vajaat 300 ottelua naisten Korisliigaa, oli vakiokasvo nuorten maajoukkueissa sekä esiintyi myös Susiladiesin riveissä. Pelaajauran jälkeen 31-vuotiaan Wahlgrenin ääni on tullut tutuksi Korisliiga-selostuksissa. Tällä viikolla hän debytoi FIBA:n selostajana naisten Euroliigassa.

4.12.2024 13:08 Pääjuttu

Suomi hakee Susijengille kotikisoja 2029

Suomen Koripalloliitto on hakenut vuoden 2029 miesten EM-kisojen järjestämisoikeutta. Uusi ponnistus olisi jatkoa suomikoriksen kotiarvokisaputkelle, jossa ovat ennen sitä tulossa ensi kesän miesten EM-kisat Tampereella ja vuoden 2027 naisten EM-kisat Espoossa.

21.11.2024 09:11 Vastuullisuus

Koripalloliitossa käynnistyy vuoden alussa EU-rahoitteinen Unified Through Basketball -hanke

Koripalloliitolle on myönnetty Erasmus+ Sport -rahoitus hankkeelle, joka edistää yhdenvertaisuutta liikunnan ja urheilun keinoin.

26.10.2024 14:24 Koripalloliitto tiedottaa

Koripalloliiton syysliittokokous käsitteli liiton edellistä tilikautta

Koripalloliiton liittokokous käsitteli lauantaina liiton edellistä tilikautta. Kokouksen avauspuheenvuorossaan Koripalloliiton puheenjohtaja Timo Elo peilasi koripallon kasvua kymmenen vuoden takaiseen.

9.10.2024 12:21 Koripalloliitto tiedottaa

HBA:n poikien tuore päävalmentaja Anton Mirolybov lähtee innolla kehittämään suomalaisia korislupauksia

Anton Mirolybov aloitti syyskuussa Suomen Koripalloliiton ja pääkaupunkiseudun urheiluoppilaitosten yhdessä pyörittämässä Helsinki Basketball Academy -ohjelmassa poikien päävalmentajana. Hän jatkaa Hanno Möttölän menestyksekästä työtä yhdessä Koripalloliiton nuorten päävalmentaja Antti Koskelaisen kanssa.

8.10.2024 12:45 Vastuullisuus

Koripalloliiton vastuullisuussivut on julkaistu

Suomen Koripalloliitto on julkaissut sivuillaan kattavan vastuullisuusosion, josta löytyy liiton vastuullisuusohjelma, esimerkkejä vastuullisuutta edistävistä toimenpiteistä sekä vinkkejä koripalloseuroille vastuullisuustyön kehittämiseen.

Näytä lisää vastaavia