Helsinki Seagulls esitteli monipuolisuuttaan Shawn Huffin johdolla, Kobrat kukisti KTP:n

27.9.2019 20:49 Korisliiga-kausi 2019-20 käynnistyi tänään kahdella otteliulla, kun parketeilla pelattiin Helsingissä ja Lapualla. Seagulls kaatoi Ura Basket eGameStarsin, Kobrat puolestaan aloitti kautensa makealla voitolla KTP-Basketista.

Shawn Huffin paluu Korisliigaan täytti Kisahallin lehterit tänään Helsingissä. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Helsingissä nähtiin odotettu Suomeen paluu, kun Shawn Huff esiintyi Korisliigassa ensimmäistä kertaa sitten kevään 2004. Huff pelasi Ura Basketia vastaan 24 minuuttia säkittäen kahdeksan pistettä, hakien viisi levypalloa. Lisäksi Huffin monipuoliselta tilastoriviltä löytyi kolme koriin johtanutta syöttöä sekä kaksi torjuntaa. 

Seagulls liiteli lopulta selvähköön 97-80-voittoon.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

- Hyvä fiilis, kausi on kiva avata voitolla. Ura pelasi tänään vauhdikasta korista ja välillä oltiin pulassa heitä vastaan. Onneksi löydettiin keinot ottelun voittoon. Tuntuu, että jäi kuitenkin paljon vielä parannettavaa, Huff kommentoi ottelun jälkeen Elisa Viihteen haastattelussa.

Seagulls onnistui laajalla rintamalla, pisteykkönen oli 22 pinnaa heittänyt Elijah Stewart. Timo Heinonen ja Seagullsiin palannut maajoukkuetakamies Antti Kanervo heittivät 14 pistettä mieheen. 

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Ura Basketin parhaimmistoa olivat molemmat 22 pistettä heittäneet Tyrell Bellot-Green ja Stephaun Branch.

Ottelutilastot>

 

Lapuan Kobrat väläytteli sarja-avauksessa

Kobrien ja KTP-Basketin ottelu pysyi tasaisena puoliaikaan saakka, mutta sitten kotijoukkue meni menojaan vieden kolmannen neljänneksen peräti 36-18. Vaikka KTP nousikin päätöskympillä pelaamaan vielä voitosta, ei Kobrat päästänyt vieraitaan iskuetäisyydelle voittaen ottelun lopulta 90-80.

- Alussa emme pystyneet puolustamaan riittävän hyvin, vaan KTP:n kovat yksilöt veivät meitä, vaikka yritimme ajoittain ottaa heitä kahdella. Pinkstonin ulosajon myötä saimme momentumin kolmannella neljänneksellä, jonka ansiosta voitettiin tänään, Kobrien päävalmentaja Ville Turja kommentoi Elisa Viihteen haastattelussa.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Kobrien paidassa debytoi viime kaudella Kotkassa pelannut, Korisliigan Vuoden pelaaja -palkinnon kaudella 2016-17 pokannut Antto Nikkarinen. Takamies oli joukkueensa parhaimmistoa 13 pisteellä, viidellä levypallolla ja seitsemällä syötöllä.

- Voitto tuntuu hyvältä. Kotikentän puhtaana pitäminen on meidän tehtävänä. Voittoja ei anneta ilmaiseksi täältä ja siinä onnistuttiin. Tänään pääsimme juoksemaan kenttää kolmannella neljänneksellä hyvän puolustamispelaamisen myötä. Menoa ja meteliä oli tänään, Nikkarinen kehui uutta kotiyleisöään.

Kobrien koko aloitusviisikko heitti kaksinumeroiset lukemat. Kärkenä hääri niin läheltä kuin kaukaakin osunut Jordan Capps, joka säkitti 24 pistettä. KTP:n pisteykkönen oli 20 pistettä heittänyt Byron Wesley.

Ottelutilastot>

 

Korisliiga jatkuu lauantaina kolmella ottelulla, kun Kataja Basket isännöi jaoston 70-vuotisjuhlaottelussa BC Nokian. Salossa kohtaavat viime kauden välieristä toisilleen tutut Vilpas ja Kouvot. Tampereen Pyrintö avaa kautensa kotiottelussa Korihaita vastaan. 

 
16.1.2026 20:30 Korisliiga

KTP voittoon Kobrista Pöllän johdolla – kotkalaiset pysyvät edelleen kiinni ylemmän jatkosarjan paikassa

Kotijoukkueen vahva kolmas jakso oli avainroolissa KTP-Basketin otteluvoitossa. KTP on nyt miesten Korisliigan kuudennella sijalla ja Kobrat viimeisellä.

16.1.2026 14:27 Korisliiga

De’Vion Harmonin kulttuurishokki Joensuussa kääntyi voitoksi – ”Ensimmäisen viikon aikana perheessämme itkettiin paljon, mutta nyt otamme jo ilon irti pulkkamäessä”

Kataja Basketin yhdysvaltalaistakamies De’Vion Harmon palkittiin joulukuun urotöistään Korisliigan kuukauden pelaajana. Joukkue kamppailee tasaväkisessä tilanteessa paikasta ylemmässä jatkosarjassa.

15.1.2026 21:10 Korisliiga

Pisteet pk-seudun derbystä Hongan nimiin – Bisons otti vierasvoiton Tampereella

Miesten Korisliigassa otteluvoitot menivät sarjan toista sijaa pitävälle Tapiolan Hongalle ja kymmenenneksi valahtaneelle Bisons Loimaalle.

14.1.2026 20:48 Korisliiga

Katajalle arvokas vierasvoitto Vilppaasta – Kauhajoki väsytti Korihait jatkoajalla ja kasvatti sarjajohtoaan

Nousua ylempään jatkosarjaan yrittävä Kataja sai tärkeät sarjapisteet Salosta kuukauden pelaajaksi valitun De'Vion Harmonin 37 pisteen avulla. Sarjakärki Kauhajoki puolestaan kasvatti eroaan Vilppaaseen omalla jatkoaikavoitollaan.

10.1.2026 21:08 Korisliiga

Pyrinnön Palmi ja Laine pääsivät irti Lapualla ja pistivät pystyyn pistejuhlat – Uudessakaupungissa Korihait yllätti Vilppaan

Miesten Korisliigan illan kierroksen voittajia olivat Tampereen Pyrintö, Korihait, Tapiolan Honka ja Kauhajoki.

9.1.2026 20:38 Korisliiga

KTP:lle muhkea kotivoitto – Raitanen jatkoi nousujohteisia otteitaan

Ylemmän jatkosarjan paikoista ärhäkästi taistelevat KTP-Basket ja Helsinki Seagulls ottivat tänään sarjapisteitä kotikentillään.

7.1.2026 20:36 Korisliiga

Seagullsin Henryltä väkevä debyytti vierasvoitossa – Kataja omaan vierasvoittoonsa kuukauden pelaaja Harmonin johdolla

Miesten Korisliigassa voittivat tänään Helsinki Seagulls, Kataja Basket ja Lahti Basketball.

7.1.2026 12:21 Korisliiga

De’Vion Harmon on valittu Korisliigan joulukuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Joulukuun parhaaksi valittiin sensaatiomaisen kuukauden pelannut Kataja Basketin De’Vion Harmon.

6.1.2026 21:09 Korisliiga

Korihait päihitti Hongan varmalla joukkuepelillä – espoolaiset putosivat toistaiseksi kärjestä

Tapiolan Honka on porskuttanut Korisliigan kärjessä useina viikkoina, mutta Korihaiden vahva esitys vierasmatkalla päästi Salon Vilppaan ja Kauhajoen voiton verran espoolaisten edelle.

3.1.2026 21:11 Korisliiga

Kauhajoki varmisti kotivoiton loistavan kolmannen jakson ansiosta – Vilpas onnistui pysyttelemään rinnalla paalupaikalla

Miesten Korisliigassa voittajiksi kohosivat tänään Kauhajoki ja Salon Vilpas, jotka johtavat runkosarjaa jaetulla kärkipaikalla.

Näytä lisää vastaavia