#Hi5 – osallistu ja jaa seurasi positiivista meininkiä

2.10.2017 Koripalloliiton #Hi5 on valtakunnallinen hanke, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä. Jaa nyt seurasi onnistumiset ja kerro myös muille, miksi teillä on hyvä meno!

Koripalloliiton #Hi5-hankkeen avulla pyritään nostamaan esille hyvää fiilistä ottelutapahtumien yhteydessä.

Yksi koriksen hienoista piirteistä on toisten kunnioittaminen.

EM-kisoissa Susijengi heitti "yläfemmat" fanien kanssa alkulohkon päätteeksi.

Karhubasketin ja Vilppaan fanit kiittivät toisiaan hienosta pudotuspelisarjasta viime keväänä. Kuvat: Ville Vuorinen

Arvopohjaisen #Hi5-hankkeen tarkoituksena on parantaa ottelutapahtumien tunnelmaa ja nostaa kaikkien lajin parissa toimivien henkilöiden kunnioitusta toisiaan kohtaan.

Hanke lanseerattiin valtakunnallisilla seurapäivillä Tampereella heinäkuussa, ja samalla palkittiin nimikilpailun voittaja, Jari Vuorenpää Porvoosta.

Tavoitteena on nyt luoda koko maahan yhteinen toimintamalli ottamalla käyttöön #Hi5 –ilmaus, jonka avulla seurat ja niiden jäsenet voivat jakaa kokemuksiaan sosiaalisessa mediassa. Aihetunnisteen avulla kaikki koripalloperheen jäsenet voivat jakaa tapahtumia tai tempauksia, jotka edesauttavat, opettavat, innostavat, kannustavat, luovat tai kehittävät hyvän hengen ilmapiiriä ottelutapahtumissa – kentällä tai sen ulkopuolella.

Koripalloliitto haastaa kaikkia seuratoimijoita käyttämään #Hi5-ilmausta huomatessaan ottelutapahtumien yhteydessä positiivista yhdessä tekemisen meininkiä! Samalla Koripalloliitto nostaa kuukausittain omissa kanavissaan esille innostavia esimerkkejä seuratoiminnasta kaikkien nähtäville.

- Yksi lajimme hienoista piirteistä on toisten kunnioittaminen, on kyseessä sitten pelaajat, valmentajat, erotuomarit, toimitsijat tai katsojat. Autetaan kaatunut kaveri maasta ja nostetaan käsi ylös virheen merkiksi – näin pidämme huolta lajillemme ominaisista hyvistä käytöstavoista, ja näitä on hyvä nostaa kaikkien tietoisuuteen. Kannustan siis kaikki seurat ja koripallon ystävät mukaan käyttämään #Hi5-tunnistetta aktiivisesti ja innokkaasti, Koripalloliiton seura- ja kilpailutoiminnan johtaja Susanna Vartiainen innostaa.

Myös Susijengi on mukana #Hi5 –hankkeessa ja kapteeni Shawn Huff haastaa kaikki korisperheen jäsenet mukaan jakamaan parhaita fiiliksiä.

Katso Susijengin terveiset tästä!

Lue myös

 
28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

Ehdota nimeä hankkeelle – Koripalloliitto pyrkii parantamaan ottelutapahtumien ilmapiiriä

Koripalloliitto käynnistää valtakunnallisen hankkeen, jonka avulla halutaan parantaa ottelutapahtumien ilmapiiriä ja tuottaa seuroille työkaluja epäasiallisen käytöksen kitkemiseen.

26.6.2003 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.8.2003 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on muuttanut koripallon pelisääntöjä, jotka Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt ottaa käyttöön 1.8.2003 alkaen. Keskeisimmät sääntömuutokset koskevat 24 sekunnin sääntöä, aikalisiä ja ylösheittoja.

8.2.2010 Pohjoinen alue

Kenttäviivat uusiksi 1.7.2010 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto, FIBA, on muuttanut koripallokenttää koskevia sääntöjään. Sääntöuudistuksen myötä useampi kentällä olevien rajamerkintöjen paikka muuttuu. Suomessa uudet kentän viivoja koskevat säännöt tulevat voimaan 1.7.2010 alkaen.

27.9.2012 Pohjoinen alue

Koripalloliitto panostaa reiluun peliin alkavalla kaudella

NBA:sta ja Euroliigasta liikkeelle lähteneet reilun pelin säännöt rantautuvat kauden 2012/13 aikana myös suomalaiseen koripalloon kansainvälisen koripalloliiton FIBA:n linjausten mukaisesti. Uusilla sääntötarkennuksilla halutaan rohkaista pelaajia, valmentajia sekä erotuomareita kitkemään peliin kuulumatonta huonoa käytöstä ottelutapahtumista.

10.12.2003 Pohjoinen alue

Naisille pienempi pallo 1.7.2004 alkaen

Kansainvälinen koripalloliitto on päättänyt ottaa nais- ja tyttökoripalloilussa käyttöön nykyistä pienemmän pallon. Kansainvälisillä kentillä käyttöönotto tapahtuu 1.10.2004. Suomen Koripalloliiton liittohallitus on päättänyt, että Suomessa pelattavissa naisten sekä A- ja B-tyttöjen sarjoissa pallo nro 6 otetaan käyttöön 1.7.2004 alkaen.

1.7.2015 Pohjoinen alue

Koripallolisenssit pelikaudelle 2015-2016

Koripallokausi 2015-2016 käynnistyy 1.7.2015 ja samalla tulevat myyntiin uuden kauden koripallolisenssit. Seuraavassa pikaohjeet lisenssin lunastamiseen.

12.5.2000 Pohjoinen alue

Sääntömuutokset voimaan Suomessa 1.7.2000

Suomen Koripalloliiton liittohallitus kokoontui Helsingissä perjantaina 12.5. Kokouksen merkittävin päätös oli se, että pelisääntöihin tulevat muutokset otetaan käyttöön Suomessa jo 1. heinäkuuta alkaen, kun kansainvälisesti säännöt muuttuvat vasta Sydneyn olympialaisten jälkeen (1.10.).

13.9.2010 Pohjoinen alue

Koripallon uudet pelisäännöt, pelikentän muutokset ja niiden voimassaolo

Kansainvälisen koripalloliiton (FIBA) tekemät sääntömuutokset astuivat voimaan Suomessa kaikilla sarjatasoilla 1.7.2010. Kauden kynnyksellä ja otteluiden käynnistyessä on aika kerrata muutokset. Tähän artikkeliin on koottu tuhti paketti, johon koottu niin koosteet kuin yksityiskohtaisemmatkin tiedot.

30.9.2006 Pohjoinen alue

Koripalloliiton uusi tilastopalvelu julkaistu

Suomen Koripalloliitto on avannut uuden tilastopalvelunsa. Pelikaudella 2006-07 tilastopalvelu kattaa miesten ja naisten kaksi ylimmäistä sarjatasoa eli mestaruussarjat ja I divisioonat. Laajan tilastovalikoiman lisäksi palvelu tarjoaa live-seurannan Korisliigan ja naisten SM-sarjan otteluista.

Näytä lisää vastaavia