3.7.2020 09:16 Viime kaudella debyyttikautensa Ruotsin pääsarjassa pelannut Isabella Kaukopaasi, 24, on tehnyt jatkosopimuksen Visby Ladiesin kanssa.

Isabella Kaukopaasi jatkaa Ruotsin pääsarjan Visby Ladiesissä. Kuva: Kari Mattila.
Loukkaantumisten murjomalla debyyttikaudellaan Ruotsissa Kaukopaasi ehti pelata 14 ottelua vääntäen 4,2 pistettä ottelua kohden vajaassa viidessätoista peliminuutissa.
– Viime kausi oli jännittävä, koska sain ensikosketuksen Ruotsin sarjaan ja elämään Suomen ulkopuolella. Ikävä kyllä loukkaannuin kauden aikaisessa vaiheessa ja pelasin suurimman osan kaudesta kipeällä kädellä, Kaukopaasi kertoo seuran tiedotteessa.
Ennen siirtymistään Ruotsiin Kaukopaasi pelasi naisten läntisessä 2. divisioonassa. Tampereen Pyrinnön kasvatti on pelannut naisten ykkösdivisioonassa yhteensä kuusi kautta kasvattajaseurassaan, BC Nokiassa ja Kataja Basketissa.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:n suomalaisonnistujiin viimeisen viikon aikana lukeutuvat Elsa Lemmilä ja Albina Syla, jotka molemmat keräsivät tupla-tuplat. Sylan edustama Rhode Island hävisi ensimmäisen konferenssiottelunsa ja täten joukkueen huikea 17 ottelun mittainen voittoputki katkesi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Viljami Vartiainen, joka heitti 25 pistettä ja 7 kolmosta, sekä Olavi Suutela, joka kahmi 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplan.
Sasu Salinin sihti oli kohdillaan, kun hän upotti viikonloppuna peräti 8 kolmen pisteen heittoa sukkaan. Olivier Nkamhoua ja Ilari Seppälä rikkoivat myös viime viikolla 20 pisteen rajan.
Helmi Tulosen Slavia Banska Bystrica eteni Slovakian cupin finaaliin, mutta joutui tyytymään hopeaan. Veera Pirttisen Manchester puolestaan eteni Iso-Britannian cupin finaaliin. Muutenkin Susiladiesin pelaajat onnistuivat laajalla rintamalla.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa viimeisen viikon suomalaistähti oli Henna Sandvik, joka pussitti yliopistouransa uudeksi piste-ennätykseksi 25. Albina Syla ja Rhode Island ovat voittaneet taas jo 17 ottelua putkeen.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa konferenssiottelut ovat lähellä loppusuoraa ja March Madness lähestymässä. Viimeisen viikon aikana Viljami Vartiainen säkitti Weber Statelle 13 ja 15 pistettä.
NBA:ssa Utah Jazz voitti kotikentällään Sacramento Kingsin 121-93. Lauri Markkanen tilastoi 19 pistettä ja 7 levypalloa.
Helmi Tulonen on pelannut ammattilaisena Euroopan kentillä jo vuodesta 2018 lähtien, mutta joutui vasta tällä kaudella ensimmäisen kerran vaihtamaan joukkuettaan kesken kauden. Slovakialaisseura Slavia Banska Bystricaan helmikuun alussa siirtynyt Tulonen myöntää alkukauteen mahtuneen käänteitä.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa menneen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat Elsa Lemmilä, joka säkitti uudeksi piste-ennätyksekseen 23, ja Albina Syla, joka kahmi tupla-tuplan, kun Rhode Island venytti voittoputkensa jo 15 ottelun mittaiseksi.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:n viimeisen viikon suomalaisonnistujiin lukeutuvat 21 pistettä heittänyt Eemeli Yalaho, 16 pistettä nakuttanut Viljami Vartiainen ja monipuoliset 17 pistettä tehoillut Okku Federiko.