Jalon Pipkins on Vilppaan kolmas amerikkalaisvahvistus

16.6.2022 15:33 Salon Vilpas on solminut kolmannen amerikkalaissopimuksensa 193-senttisen Jalon Pipkinsin kanssa. Teksasilaissyntyinen takamies liittyy viikinkiryhmään Purdue Fort Waynen yliopistosta.

23-vuotias Pipkins on kunnostautunut yliopistokentillä ennen kaikkea kovana puolustajana, mistä kertoo valinta NCAA:n Horizon league -konferenssin parhaimpien puolustajien joukkoon viime kauden päätteeksi.

Pipkins aloitti koripallouransa kotikaupungissaan Teksasin Parisissa, jossa hän oli oman lukionsa tähtipelaaja. Yliopistouransa Pipkins aloitti vuonna 2017 California State University Northridgessa. Tulokaskauden jälkeen hän kävi kuitenkin hakemassa uutta vauhtia Paris Junior Collegesta, jossa hän kuului joukkueensa parhaimmistoon.

Seuraavalla kaudella edessä oli paluu takaisin NCAA-ympyröihin Loyola Chicagon paidassa. Viimeiset kaksi yliopistovuottaan Pipkins vietti Purdue Fort Waynen yliopistossa. Kaudella 2020–2021 Pipkins pelasi 23 ottelua 14,3 pisteen ja 3,1 levypallon keskiarvolla. Viimeisellä kaudellaan Pipkins oli joukkueensa tärkeimpiä palasia ja keräsi mainetta vastustajan parhaiden pelaajien pysäyttäjänä. Kauden keskiarvot olivat jälleen komeat: 13,5 pistettä ja 3,2 levypalloa.

- Jalon on vahva ja urheilullinen kakkospaikan pelaaja. Häneltä löytyy nopeutta ja räjähtävyyttä pallon kanssa, ja hän pääsee puolustajastaan ohi niin avoimella kentällä kuin kaarellakin. Puolustuspäässä hänellä löytyy taitoa ja asennetta pysäyttää vastustajia useammallakin pelipaikalla, päävalmentaja Jussi Savolainen kommentoi seuran tiedotteessa.

Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >

Asiat

 
11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

1.6.2026 12:11 Korisliiga

Kehittyneimpänä palkittu Riku Korhonen Lahti Basketballiin

Korisliigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Riku Korhonen siirtyy Lahteen kasvattajaseura Hongasta. Lahti Basketball ja Korhonen solmivat 1+1 mallisen sopimuksen, jossa molemmilla osapuolilla on optio toisesta kaudesta.

29.5.2026 10:04 Korisliiga

Trey Niemi ja Tommy Murr Korihaiden takakentälle

Ensimmäisen SM-mitalinsa 31 vuoteen voittanut Uudenkaupungin Korihait on aloittanut joukkueen rakentamisen kaudelle 2026–27. Haiparven takakentälle on kiinnitetty vuoden sopimuksilla Korihaissa muutama kausi sitten pelannut Trey Niemi sekä yhdysvaltaIaispelaaja Tommy Murr.

Näytä lisää vastaavia