3.12.2021 08:59 Saksassa ja Meksikossa pääsarjoja pelannut Joe Lawson matkustaa Helsinkiin.

Helsinki Seagulls kertoo tiedotteessaan, että on tehnyt sopimuksen 29-vuotiaan yhdysvaltalaispelaajan Joe Lawsonin kanssa. 201-senttinen Lawson saapuu Helsinkiin Meksikosta, jossa hän pelasi juuri päättyneellä kaudella Soles de Mexicalin joukkueessa 29 ottelua ja tilastoi niissä 14,1 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden.
Indianapolisista kotoisin olevan sentterin ammattilaisura alkoi vuonna 2015 Saksan ProA -liigassa, josta tie jatkui pääsarja Bundesligaan. Saksan lisäksi Lawson on pelannut kaksi kautta Meksikossa.
– Tutkimme markkinoita melko pitkään, koska tarvitsimme muutosta vitospaikalle. Halusimme olla varmoja, että jos vaihdamme pelaajaa, niin hänen pitää tuoda peliimme lisää sisäpeliuhkaa ja pystyä puolustamaan laadukkaasti Korisliigan parhaita isoja pelaajia. Kun Meksikon liiga päättyi, saimme tiedon Joe Lawsonin vapautumisesta.
Hän tuo varmasti näitä kaipaamiamme asioita. Sen lisäksi hän tuo heittouhallaan uuden vaihtoehdon palloskriinipelaamiseemme, kertoo Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso.
Syntyneen sopimuksen myötä Seagulls tiedottaa myös purkavansa sopimuksen Brandon Sherrodin kanssa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Tapiolan Honka jätti vastalausevarauksen 29. maaliskuuta pelatun Korisliigan puolivälieräottelun Korihait-Tapiolan Honka-ottelun loppuhetkien tapahtumista.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.