Joni Herrala ja Mikael Aalto jatkavat Uudessakaupungissa

10.5.2023 20:47 Viime kaudella Korihaissa pelanneet Joni Herrala ja Mikael Aalto ovat tehneet jatkosopimukset ja jatkavat myös ensi kaudella Uudessakaupungissa. Herralan sopimus on kaksivuotinen, Aallon 1+1, jossa toisen vuoden optio on molemminpuolinen.

Joni Herrala (vas) ja Mikael Aalto (oik) jatkavat Korihaissa. Kuva: Korihait

Joni Herrala, 28, pelasi viime kaudella 31 ottelussa tehden niissä keskimäärin 4,3 pistettä, 2,8 levypalloa ja 3,2 syöttöä. Yhden ottelun korkein pistemäärä oli 16 pistettä, joka syntyi lokakuussa BC Nokiaa vastaan.

ToPo Junioreiden kasvatti aloittaa ensi kaudella 13:nnen kautensa Korisliigassa. 328 ottelussa Herrala on tehnyt 1 168 pistettä Korihaiden, KTP-Basketin, Kataja Basketin, BC Nokian ja ToPon paidassa. Kaudella 2015–16 Herrala voitti Nokialla pelatessaan SM-pronssia.

Mikael Aalto, 28, palasi viime kaudeksi takaisin Korisliiga-parketeille vietettyään neljä kautta Turussa Kristikassa. Kahdesti I-divisioonan parhaaksi pelaajaksi palkittu Aalto pelasi vahvan paluukauden esiintyen kaikissa 32 ottelussa ja teki keskimäärin 9,1 pistettä ja 5,1 levypalloa. 208-senttinen Aalto oli viime kaudella haiparven tarkin kahden pisteen heittäjä lähes 60 prosentin tarkkuudella.

Korisliigassa Aalto on pelannut 105 ottelun verran. Hukkabasketin kasvatti on Korihaiden lisäksi pelannut kolme kautta KTP-Basketissa. Yhden ottelun piste-ennätys on 20 pistettä, joka syntyi lokakuussa juuri kotkalaisia vastaan.

– Erinomainen juttu, että Joni ja Mikael jatkavat Korihaissa. Mielestäni Korihailla oli viime kaudella oikein hyvä kotimainen runko ulkoa päin katsottuna, joten on hienoa ja tärkeää saada jatkuvuutta tulevaksi kaudeksi, Korihaiden tuore päävalmentaja Darko Mihajlovic kommentoi seuran tiedotteessa.

Jarno Nikulasta Korihaiden puheenjohtaja

Viime viikolla UU-Korihait ry:n kevätkokouksessa valittiin seuralle uusi puheenjohtaja. Vuodesta 2018 lähtien puheenjohtajana toiminut Johanna Kutila jättäytyi pois siviilityökiireidensä takia. Kokouksessa seuran uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Jarno Nikula, 49.

Nikula on tehnyt pitkän työn uusikaupunkilaisessa koripallossa ensin pelaajana ja myöhemmin valmentajana. Pelaajaurallaan Nikula edusti Korihaita 12 kauden ajan. Valmennustehtävissä Nikula on toiminut monissa Korihaiden juniorijoukkueissa vastuuvalmentajana sekä edustusjoukkueen pää- ja apuvalmentajana.                                    

Asiat

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

Näytä lisää vastaavia