Joonas Iisalo suuntaa Bundesliigaan – Ville Tuominen Vilppaan päävalmentajaksi

6.6.2019 12:50 Kolme edellistä kautta Vilpasta luotsannut Joonas Iisalo siirtyy Saksan Bundesliigassa pelaavan Crailsheimin apuvalmentajaksi Tuomas Iisalon johtavaan valmennustiimiin. Vilppaan päävalmentajaksi tulee Ville Tuominen yhden vuoden mittaisella sopimuksella.

Ville Tuominen valmensi viime kaudella BC Nokiaa. Kuva: Ville Vuorinen

Joonas Iisalon johdolla Vilpas saavutti kaksi SM-hopeaa. Päättyneellä kaudella joukkue sijoittui neljänneksi. Joukkue juhli kuluneella kaudella Suomen Cupin voittoa.

37-vuotiaan Tuomisen valmentajaura alkoi ToPon akatemiassa päävalmentajana ja edustuksessa apuvalmentajana. Ensimmäisen kerran Tuominen toimi Korisliigassa päävalmentajana kaudella 2012-13 Tampereen Pyrinnössä.

Tämän jälkeen Tuomisen tie vei Tanskaan Bakken Bearsin päävalmentajaksi, jossa hän luotsasi joukkueen Tanskan mestariksi ensimmäisellä kaudella. Kaudella 2015-16 valmennushommat vaihtuivat joensuulaisen Katajan Basketin toiminnanjohtajan tehtäviin, mutta perhesyyt veivät Tuomisen takaisin Tanskaan ja vuonna 2016 Tuominen toimi Tanskan naisten maajoukkueen päävalmentajana.

Tuomisen paluu Suomeen tapahtui joulukuussa 2016, kun hän palasi Korisliigan BC Nokian puikkoihin. Nokialla hän valmensi tämän vuoden helmikuuhun saakka.

- Vilppaan tekemä tarjous sopi omiin suunnitelmiini täydellisesti. Tämä on vaimolle luvattu asia, jolla kymmenen kuukauden lisenssi kotoa irtosi. Vaimo jää työasioiden vuoksi Helsingborgiin ja itse tulen tekemään töitä Saloon, valottaa Tuominen sopimustaan Vilppaan nettisivuilla.

Tuominen on innoissaan uudesta haasteesta.

- Todella hyvillä mielin. Tämä on hieno mahdollisuus päästä valmentamaan organisaatioon, joka on ottanut isoja harppauksia eteenpäin ja näyttää nykyään muille seuroille suuntaa, miten asioita pitää tehdä. Tarkoitus oli alunperin siirtyä akatemia- ja juniorivalmennuksen pariin Helsingborgissa, josta olemme juuri hankkineet asunnon, enkä ollut muita hommia katsellutkaan. Vilppaan tarjous sai kuitenkin innostumaan vielä vuodeksi, Tuominen avaa.

- Olen aina ihaillut Salohallin upeaa tunnelmaa ja onkin hienoa päästä nauttimaan siitä kotipenkin puolelta. Tavoitteena on koota joukkue, joka tulee pelaamaan vauhdikasta ja aggressiivista koripalloa. Tällä kaudella Vilppaalla oli ihan taitava joukkue, mutta vauhti ja urheilullisuus puuttui. Ensi kaudella materiaalimme pysyy laajana ja sitä täytyy pystyä hyödyntämään. Se on meidän vahvuus. Ulkomaalaispelaajilta tullaan edellyttämään urheilullisuutta ja aggressiivisuutta. Rannikon Teemun pelaamista ihastelin ensi kerran 1990-luvun puolivälissä Scania cupissa. Teemua en ole koskaan valmentanut, mutta Joensuussa oltiin toki vuoden verran tekemisissä. Yhteistyö hänen kanssaan kiehtoo todella paljon, Tuominen kertoo.

Dillard jatkaa Salossa

Samalla Vilpas tiedotti tehneensä jatkosopimuksen Reggie Dillard. 26-vuotias Dillard saapui viime kaudella PeU Basketin I divisioonaryhmään, jossa hän ehti pelata 11 ottelua (29.4/7.5) ennen siirtymistään loppukaudeksi Vilppaan liigamiehistöön helmikuussa. 193-senttinen Dillard esiintyi Vilppaan kahdeksassa ottelussa 7.3 pisteen ja 1.8 levypallon tilastoilla.

- Reggie osoittautui erittäin pidetyksi henkilöksi joukkueen sisällä ja siksi hänet on helppo tuoda takaisin. Hän pelasi viime kauden back-up-vahvistuksena ja tilanne on nyt aivan erilainen. Dillardille on kaavailtu huomattavasti suurempaa roolia etenkin puolustuspäässä, kommentoi Vilppaan manageri Antero Jokinen. 

Vilppaalla on nyt voimassaolevat sopimukset Teemu Rannikon, Mikko Koiviston, Juho Nenosen, Aatu Kivimäen, Henri Kantosen, Riku Laineen, Leevi-Matias Taimelan ja Reggie Dillardin kanssa. Ville Tuomisen apuvalmentajana jatkaa Jere Anttila.       

 
18.4.2024 21:06 Korisliiga

Tulikuuman Topias Palmin ranne hiljensi Kisahallin – Kauhajoelta vakuuttava välieräavaus

Korisliigan välierät käynnistyivät torstaina, kun runkosarjan ykkönen Helsinki Seagulls isännöi Kauhajokea. Vilppaan avauskierroksella kaatanut Kauhajoki jatkoi loistavia otteitaan, kun se nappasi vierasvoiton Helsingistä 81–88 (39–46).

18.4.2024 12:30 Korisliiga

Korisliigan välieräennakossa Kataja ja Nokia: ”Vaikka joukkueilla olisi kuinka iso ero paperilla, playoffeissa ottelut jäävät yleensä kiinni parista pallonhallinnasta”

Kataja Basketin Thomas Tumba ja BC Nokian Tucker Richardson suhtautuvat alkavaan välieräsarjan keskenään hyvin samankaltaisin ajatuksin. Kumpikin tietää, että yksikin kriittinen pallonmenetys ja vastustaja voi päästä peruuttamattomasti niskan päälle.

17.4.2024 09:15 Korisliiga

Rakkaat viholliset välierissä: Helsinki Seagulls ja Kauhajoki mittelevät keskenään finaalipaikasta

Helsinki Seagullsin Okko Järvi ja Kauhajoen Topias Palmi odottavat kumpikin vesi kielellä välierien tunnelmaa. Seurojen välisissä kohtaamisissa on aina erityinen lataus ilmassa.

14.4.2024 19:31 Korisliiga

Kataja repi tiukan taisteluvoiton itselleen – Korisliigan välieräparit selvillä

Neljäs ja viimeinen joukkue, joka lunasti lipun miesten Korisliigan välieriin, on Kataja Basket.

13.4.2024 21:01 Korisliiga

Kauhajoen ja Vilppaan kamppailu äityi jännäriksi, mutta Eero Innamaa johti joukkueensa välieriin

Miesten Korisliigan puolivälierissä ratkesi jälleen yksi sarja, kun Kauhajoki selätti Salon Vilppaan kolmannen kerran.

12.4.2024 20:43 Korisliiga

Nokia eteni välieriin – Kataja pisteellä niskan päälle

BC Nokia selvisi kevään toisena joukkueen puolivälieristä jatkoon. Kataja Basket otti edun haltuun omassa sarjassaan.

11.4.2024 22:14 Korisliiga

Vilpas laittoi kapulan Kauhajoen rattaisiin – Seagulls eteni välieriin puhtaalla pelillä

Miesten Korisliigassa yksi neljästä puolivälieräsarjasta saapui päätökseensä.

9.4.2024 21:08 Korisliiga

Kataja tasasi tilit Korihaita vastaan – Nokialle toinen voitto Kouvoista

Miesten Korisliigassa jatkettiin puolivälieriä. Katajan Thomas Tumba juhli sekä tärkeää otteluvoittoa että uransa isointa pistesaldoa.

8.4.2024 20:41 Korisliiga

Kobrat taisteli kovaa, mutta Seagulls oli jälleen liian kova pala – Kauhajoki laittoi Vilppaan selkä seinää vasten

Miesten Korisliigassa kaksi puolivälieräsarjaa saavutti kiperän 2–0-tilanteen. Toista sarjoista johtaa kotietujoukkue, toista taas haastaja.

6.4.2024 21:22 Korisliiga

BC Nokia repi avausvoiton tuplajatkoaikatrilleristä

Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta viimeinen käynnistyi, ja avausvoiton otti kotietua nauttiva Nokia.

Näytä lisää vastaavia