20.10.2020 14:29 Uusi ulkomaalaisvahvistus Jordan Semple saapuu piakkoin Kataja Basketin riveihin. Nelospaikalla viihtyvä pelaaja kirjautti viime kaudella vakuuttavat tilastot Ruotsin liigassa.

Joensuun Kataja Basket vahvistuu 28-vuotiaalla ranskalais–yhdysvaltalaisella Jordan Semplella. 201-senttiseltä nelospaikan pelaajalta odotetaan energiaa ja kokemusta erityisesti korin alle. Semple on aiemmin nimittäin voittanut levypallokuninkuudet sekä Ruotsin että Bulgarian pääsarjoissa.
Ammattilaisurallaan hän on pelannut myös Ranskassa, Espanjassa ja Israelissa. Viime kauden Semple vietti Ruotsin Jämtland Basketissa, jossa hän keräsi henkilökohtaisikse tilastoikseen 16,1 pistettä, 9,7 levypalloa, 2,7 syöttöä, 1,0 riistoa ja 1,4 torjuntaa. Lisäksi hänen tehokkuuslukemansa oli vakuuttava 21,6. Heittoprosenteiksi jäi 60 prosenttia kahden pisteen yrityksistä, 28 prosenttia kolmen pisteen yrityksistä ja 65 prosenttia vapaaheitoista.
Katajan päävalmentaja Petri Virtanen kertoo, että uutta pelaajahankintaa harkitessa haussa oli tietynlainen pelaajatyyppi.
– Tarvitsemme ensisijaisesti kovuutta korien läheisyyteen ja voimaa levypallopeliin. Meillä on joukkueessa ihan kivasti talenttia, mutta oikeanlaista särmää kaivataan lisää. Uskon, että saamme Jordanista kovan "työhevosen” ja sitä kautta arvokkaan joukkuepelaajan täydentämään porukkaamme. Hän on nähnyt Eurooppaa jo sen verran, että hänen mukanaan tuoma kokemus on myös nuorelle ryhmällemme tärkeä asia, Virtanen kertoo.
Semple ei ole vielä saapunut Joensuuhun, ja saavuttuaan hänen on vielä vietettävä kymmenen vuorokautta karanteenissa, joten vielä hetkeen ei uutta hankintaa nähdä pelikentällä asti.
Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.
Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.
Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.
Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.
Helsinki Seagulls on tehnyt kolmen vuoden mittaisen pelaajasopimuksen joukkuetta menestyksekkäästi kausina 2021-25 edustaneen Lassi Nikkarisen kanssa. 29-vuotias pelintekijä valittiin Seagullsin mestaruuteen päättyneellä kaudella Korisliigan vuoden pelaajaksi ja vuoden puolustuspelaajaksi 2024-25.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Samu Adler säväytti kentällä huikein tilastoin, kun Salon Vilpas kaatoi Kataja Basketin kevään 2026 Korisliiga-finaalien seitsemännessä ottelussa.
Kataja Basket otti välttämättömän voiton kotikentällään ja tasoitti finaalit 3–3:een.
Salon Vilpas on noussut miesten Korisliiga-finaaleissa 0–2-tappioasemasta 3–2-johtoon.