Junior Madut ja Kauhajoki sopimukseen

22.1.2024 12:18 Tiukasti Korisliigan ylemmän jatkosarjan paikasta taisteleva Kauhajoki on solminut kauden loppuun saakka ulottuvan pelaajasopimuksen 26-vuotiaan Junior Madutin kanssa.

198-senttinen takamies omaa sekä Australian että Etelä-Sudanin passit. Yliopistokorista Madut pelasi USA:ssa kausilla 2017-19 Eastern Florida State Collegessa (NJCAA DI), jossa kahden kauden aikana tilastoihin tuli keskiarvoiksi 6,8 pistettä, 4,2 levyriä ja 1,7 syöttöä yhteensä 70 ottelussa, joissa 36 hän oli avausviisikossa.

Kaudet 2020-21 ja 2021-22 Madut pelasi yliopistokoripalloa NCAA:n Havaijissa, jossa pisteitä syntyi 10,6 keskiarvolla. Lisäksi levyreitä tuli 4,3 ja syöttöjä 1,9 ottelua kohden.

Yliopiston jälkeen Madut siirtyi ammattilaiskentille. Ura alkoi kovassa Australian NBL:ssä ja joukkueena oli kaudella 2022-23 South East Melbourne. Madut pelasi 28 ottelua, joissa Madut oli avausviisikossa 11 ottelussa ja minuutteja oli 15,1 ottelua kohden. Tilastoihin kirjattiin rivi 4 pistettä ja 2,3 levypalloa. Täksi kaudeksi joukkueeksi vaihtui samassa NBL-liigassa Tasmania, jossa 11 ottelussa peliaikaa tuli 7 minuuttia ja tilastoihin 1,6 pinnaa ja 1,2 levyriä.

- Junior on energinen, urheilullinen ja kookas takakentän pelaaja, jolta odotamme vahvistusta erityisesti puolustuspäähän. Hän on pelannut Kuanyn kanssa yhdessä Etelä-Sudanin maajoukkueessa ja saimmekin sieltä suunnalta rekrytoinnissa tärkeää tietoa. Junior liittyy joukkueen vahvuuteen Kobrat-ottelun jälkeen ja meillä on taas hyvin aikaa saada hänet mukaan kuvioihin ennen 26.1 pelattavaa KTP-peliä, , päävalmentaja Janne Koskimies kertoo seuran tiedotteessa.

Samalla seura tiedotti, että Vincent Sanfordin kuluvaa kautta koskenut pelaajasopimus on purettu molempien osapuolten yhteisymmärryksessä. Aloite sopimuksen purkamiseen tuli pelaajalta.

Asiat

 
17.2.2024 20:32 Korisliiga

Kauhajoki kukisti kilpailijansa Vilppaan – tappiot kummallekin Korisliigan kärkikaksikosta

Miesten Korisliiga-illassa pelattiin niin ylempää kuin alempaakin jatkosarjaa yhteensä viiden ottelun verran. Korisliiga jää maajoukkuetauolle ja palaa perjantaina 1. maaliskuuta.

16.2.2024 20:15 Korisliiga

Taz Sherman pilasi KTP:n illan – Kotkan tappioputki venyi seitsemään

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kobrat katkaisi tappioputkensa, mutta KTP-Basket joutui jatkamaan omaansa.

14.2.2024 21:12 Korisliiga

Bisons ei päästä Lahtea karkuun putoamispaikalta – myös kärkikaksikko jatkaa tasapisteissä

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voiton ystävänpäivän kunniaksi ottivat Helsinki Seagulls, BC Nokia ja Korihait. Alemmassa sarjassa juhlivat Kouvot ja Bisons Loimaa.

13.2.2024 20:30 Korisliiga

Lahdelle toinen perättäinen voitto – vastustaja pysyi jälleen alle 80:ssä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Lahti Basketball otti vierasvoiton Kobrista.

13.2.2024 09:00 Korisliiga

Michael Pounds KTP-Basketin päävalmentajaksi

Pounds nousee tehtävään joukkueen valmennusjohdosta ja korvaa tehtävässä sunnuntaina eronneen Roope Mäkelän. Joukkue esiintyy ensimmäistä kertaa Poundsin alaisuudessa keskiviikkona paikallisottelussa Kouvoja vastaan vieraskentällä.

12.2.2024 10:04 Korisliiga

Hannes Pöllä virittelee paluuta Korisliigaan Kataja Basketin paidassa

Jo vuodenpäivät sivussa pääsarjakentiltä ollut Susijengi-sentteri ja Namika Lahti Juniorien kasvatti Hannes Pöllä, 25, on tekemässä paluuta Korisliigaan. Korisliigan vuoden tulokkaana kaksi vuotta sitten palkittu 211-senttinen Pöllä on allekirjoittanut kuluvan ja seuraavan kauden pituisen sopimuksen joensuulaisen Kataja Basketin kanssa.

11.2.2024 18:56 Pääjuttu

Erik Sajantilan vahva heittoilta kantoi – Lahti pitkästä aikaa voiton makuun

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa tänään voittoa juhli Korihait, kun taas alemmassa sarjassa Lahti Basketball sai kolmen pelin tappioputken jälkeen täytettä pistetililleen.

10.2.2024 21:11 Korisliiga

Kauhajoki avasi ylemmän jatkosarjan voitolla – alemmassa juhlivat Pyrintö ja Bisons

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa pistetilejään kartuttivat Kauhajoki, Tampereen Pyrintö ja Bisons Loimaa. Tappion kärsineen KTP:n päävalmentaja Roope Mäkelä aikaisti eropäätöstään.

9.2.2024 09:28 Korisliiga

Mikko Koivisto 4000 runkosarjapisteen rajapyykkiin

Kolmospyssynä Korisliigassa tunnettu Salon Vilppaan Mikko Koivisto ylitti torstaina 4000 runkosarjapisteen rajan heitettyään Nokiaa vastaan 13 pistettä.

8.2.2024 21:32 Korisliiga

Korisliigan jatkosarjat käyntiin: Vilpas avasi voitolla

Miesten Korisliigan ylempi jatkosarja polkaistiin käyntiin Salon Vilppaan kotivoitolla.

Näytä lisää vastaavia