Jussi Savolainen Vilppaan päävalmentajaksi, Sami Toiviaisesta seuran uusi toiminnanjohtaja

16.5.2022 16:55 Päättyneellä kaudella SM-hopeaa saavuttanut Salon Vilpas on maanantaina kertonut uusista tulevaisuuden kuvioistaan. Päävalmentajaksi nousee seuran oma kasvatti Jussi Savolainen. Sami Toiviainen puolestaan siirtyy toimiston puolelle.

Jussi Savolainen luotsaa alkavalla kaudella Vilpasta. Kuva: Ville Vuorinen

35-vuotias Savolainen toimi päättyneellä kaudella Vilppaan valmennuksessa sekä luotsasi PeU Basketin I divisioona B:n mestaruuteen. Savolainen pelasi kasvattajaseuransa riveissä 121 Korisliiga-ottelua viiden kauden aikana. Lisäksi hän edusti seuraa divisioonatasolla.

- Lähden odottavaisin ja innokkain fiiliksin uuteen rooliin Vikingsissä. Olen viimeisen vuoden aikana nähnyt millaisia ammattilaisia Jere Anttila, Teemu Rannikko ja Essi Lindgren ovat ja se tuo turvaa myös omaan rooliini päävalmentajana. Kädet jo syyhyävät päästä työskentelemään staffin ja pelaajien kanssa seuraavaa kautta varten, mutta huilataan nyt vielä hetki, kommentoi Jussi Savolainen seuran tiedotteessa.

Vilppaan valmennusryhmässä jatkavat myös Jere Anttila, Teemu Rannikko sekä Essi Lindgren. Pelaajapuolella Vilppaalla on voimassa olevat sopimukset Mikko Koiviston, Juho Nenosen, Riku Laineen, Niilo Kärkkäisen ja Tuukka Juntusen kanssa. 

Sami Toiviaisesta seuran toiminnanjohtaja

Vilppaan toiminnanjohtajan paikka oli haussa jo talvella, sillä pitkään seuraa johtanut Marko Vihiniemi siirtyi tammikuussa uuden työnantajan leipiin. Kaksi vuotta sitten Tampereelta Saloon siirtyneen Sami Toiviaisen päävalmentajakaudella Vilpas saavutti seurahistorian ensimmäisen Suomen mestaruuden keväällä 2021 ja tänä vuonna Toiviainen luotsasi Vilppaan komeasti hopealle. Toiviainen on toiminut Korisliigassa päävalmentajana 15 kauden ajan.

Sami Toiviainen aloittaa Vilppaan toiminnanjohtajana. Kuva: Ville Vuorinen
Sami Toiviainen aloittaa Vilppaan toiminnanjohtajana. Kuva: Ville Vuorinen

- Tässä valmennusvuosien aikana on muutaman kerran tullut mieleen, mitä muuta kuin liigajoukkueen valmennusta voisi koripallon eteen tehdä. Vaikka olenkin ollut aina jollain lailla mukana myös junioritoiminnassa, silti päätyö on ollut liigajoukkueen valmennuksessa. Tämä Vilppaan tarjoama mahdollisuus toimia koko seuran toiminnanjohtajana tuntui heti sellaiselta, johon haluan tarttua. Voin tuoda omaa korisosaamistani tällä tavalla laajemmin esiin ja toivon, että pystyn auttamaan koko seuraa tällä tavoin. Odotan innolla uuden työn alkua, toteaa 668 liigaottelua päävalmentajana toiminut Sami Toiviainen.

Vilpas kertoo tiedotteessaan, että uuden toiminnanjohtajan työnkuva keskittyy enemmän seuran kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja varsinainen myyntityö jää vähemmälle. Vilpas on palkannut seuraan uudeksi myyntipäälliköksi salolaisen Niko Kallioniemen, jolla on jo ennestään vahvoja siteitä Vilppaaseen.

 
5.12.2025 20:43 Korisliiga

Lahti jo toiseen voittoon Seagullsista – taulukon huipulla Vilpas ja Honka jatkavat pisteiden keruuta

Sarjanousija on nyt vienyt runkosarjan molemmat kohtaamisensa hallitsevaa mestaria vastaan. Tuore kuukauden pelaaja Riku Korhonen pelasi jälleen erinomaisen pelin Espoossa.

5.12.2025 11:19 Korisliiga

Riku Korhonen on valittu Korisliigan marraskuun kuukauden pelaajaksi

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden toinen valinta on Tapiolan Hongan Riku Korhonen.

3.12.2025 20:41 Susijengi

Andre Gustavson Belgian suurseura Oostendeen

Susijengin EM-mitalipelijoukkueeseen viime kesänä kuulunut ja marraskuussa Karhu Basketia Korisliigassa edustanut helsinkiläislähtöinen Wartti Basketin kasvatti Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, on solminut loppukauden kattavan sopimuksen Belgian suurseuran Filou Oostenden kanssa.

27.11.2025 12:57 Korisliiga

Pyrinnön Valtteri Mervola haaveili junnuna olevansa jonain päivänä Korisliiga-joukkueen avausviisikon pelinjohtaja – nyt kun se on totta, se on pelaajalle arkipäivää

Toista kautta Tampereen Pyrinnön pelinjohtajan paikalla pelaava Valtteri Mervola kertoo saaneensa Pyynikin palloiluhallin yleisöltä paljon lämmintä palautetta. Parin vuoden takainen lyhyt Saksan-kokemus kuitenkin laittaa edelleen miettimään toisen ulkomaanmatkan mahdollisuutta.

22.11.2025 19:33 Korisliiga

Tahvanainen ja Aalto johtivat Korihaiden pistetehtailua – Katajalle kauden kolmas voitto

Hiljattain pitkän tappioputken kärsinyt Korhait sai alle toisen peräkkäisen voiton, joka oli kaikkiaan kauden viides. Vaikeasta alkukaudesta kärsinyt Kataja Basket puolestaan sai tililleen kauden kolmannen onnistumisen.

21.11.2025 21:38 Korisliiga

Korkiatupa tulitti kaaren takaa Kouvojen täpärässä voitossa – Kauhajoki vei vieraspisteet Helsingistä rajulla piste-erolla

Kauhajoki kipuaa ahkerasti Korisliigan sijoja ylöspäin. Tämän illan vierasvoitolla se ohitti Seagullsin ja on toisella sijalla tasoissa Hongan kanssa, joka otti niin ikään vierasvoiton omasta ottelustaan Loimaalla. Illan kolmannen vierasvoiton vienyt Vilpas jatkaa edelleen sarjan kärjessä.

15.11.2025 20:08 Korisliiga

Korihait palasi voittojen tielle kuuden ottelun tappioputken jälkeen – Vilpas kaatoi Seagullsin ja nousi taas sarjan kärkeen

Mikael Aalto, Jalen Brooks ja Ty Berry olivat joukkueidensa pistekuninkaat illassa, jonka aikana Korisliigan paalupaikka vaihtoi hallitsijaa ja kauden upeasti aloittanut Korihait sai vihdoin tappioputkensa katki.

14.11.2025 21:17 Korisliiga

Kokko ja Keeler Bisonsin tehokaksikko – KTP kaatoi Kouvot 27:llä

Miesten Korisliigassa sarjapisteitä keräsivät Bisons Loimaa, KTP-Basket ja Tapiolan Honka.

12.11.2025 14:20 Pääjuttu

Jyri Lehtonen HBA:n poikien edustusjoukkueen päävalmentajaksi

Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.

12.11.2025 14:03 Korisliiga

Seagullsin Kahron Ross kertoo erityisestä suhteestaan Suomeen ja Korisliigaan – ”Olen pikkukaupungin kasvatti, joten eniten sopeutumista on vaatinut muutto Nokialta Helsinkiin”

Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.

Näytä lisää vastaavia