Karhu Basket enää voiton päässä finaaleista – Vilpas nousi jälleen Kouvojen ohi loppuhetkillä

6.5.2019 21:09 Salohallissa todistettiin toistamiseen kotijoukkueen yhden pisteen voitto. Kouvot pääsi yrittämään voittokoria kahdesti tuloksetta.

Vilppaan Jack Gibbs ratkaisi jälleen voiton, tällä kertaa vapaaheittoviivalta. Kuva: Ville Vuorinen

Suomen mestaruuttaan puolustava Kauhajoen Karhu Basket otti jo kolmannen voittonsa välierissä Kotkan KTP-Basketia vastaan, tällä kertaa selvin koriluvuin 94–70 (44–29). Näin Karhu Basketilla on mahdollisuus varmistaa loppuottelupaikka jo keskiviikkona neljännessä välierässä Kotkassa.

Karhu Basket oli maanantaina kotiparketillaan suorastaan ylivoimainen. KTP ei johtanut ottelua kertaakaan, vaan Karhu Basket dominoi alusta alkaen.

– Pelaajat pitivät hyvin ihailtavasti maltin ja peli oli meidän kontrollissa. Se tiedetään, että sarjoja on aina vaikea katkaista, varsinkaan vieraskentällä. Täytyy kehaista meidän yleisön lisäksi Karhuvuorenkin tunnelmaa. Näitä pelejä on aika hieno pelata, Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso kiitteli pudotuspelien tunnelmaa.

Karhu Basket oli kentällä joukkueista aggressiivisempi. Se näkyi muun muassa vapaaheittomäärissä, kun kotijoukkue sai 30 vapaaheittoa vieraiden saaliin jäätyä 14 vapaaheittoon.

Karhu Basketin paras oli Greg Mangano (25/6/3t), joka kasasi 25 pistettä 26 minuutin peliajalla. Myös Rene Rougeau (19/11/7s) ja Cameron Jones (19/6/6s) pelasivat erinomaisesti.

– Se oli hyvä esitys koko joukkueelta. Olimme energisiä ja taistelevia. Olemme olleet hyvällä ilmeellä koko välieräsarjan ajan. Tänään olimme erityisen hyvä levypalloissa, Mangano kertasi.

– Keskiviikkona tulee kova taistelu. On varmaa, ettei KTP anna meille finaalipaikkaa helpolla. Jo viimeksi Kotkassa meillä oli täysi työ hakea voitto.

KTP:ltä ainoastaan kaksi pelaajaa ylitti kymmenen pisteen rajan: Tyrell Nelson (16/4) ja vaihtopenkiltä tehoja tuonut Michael Pounds (12/2).

– Kun olet 2–0 häviöllä ja vastustaja on tehnyt yli sataa pistettä, niin onhan sitä tehtävä muutoksia. Kokeilimme paikkapuolustustakin, mutta kun vastassa on noin loistava joukkue, niin ei siinä oikein kikatkaan auta, KTP-luotsi Tomi Kaminen totesi.

– Karhu Basketista näkee, että he nauttivat pelata yhdessä. He ovat meitä aggressiivisempia, pelaavat kovempaa ja säilyttävät hermokontrollin. Tämän hetkistä Karhua on todella vaikea kaataa. Keskiviikkona meidän pitää oikeasti aloittaa taistelu. Niin kauan, kun on mahdollisuuksia, niin kauan yritetään.

Ottelutilasto

Vilppaan Jack Gibbs keräsi onnitteluja välierävoiton ratkettua. Kuva: Ville Vuorinen

Jack Gibbs nosti Vilppaan jälleen pisteen voittoon

Salon Vilpas teki jälleen huiman nousun kotivoittoon, kun Kouvolan Kouvot kukistui 92–91 (42–48). Otteluvoitot ovat nyt Vilppaalle 2–1.

Kouvoille jäi tälläkin kertaa paljon jossiteltavaa, sillä vierasjoukkue johti ottelua lähes alusta loppuun asti. Parhaimmillaan Kouvojen johto käväisi 14 pisteessä.

Vilppaan voittopisteet syntyivät vapaaheittoviivalta reilu 20 sekuntia ennen päätössummeria. Jack Gibbs riisti pallon suoraan Kouvojen korin alla, kun David Gonzalvez ei saanut sisäänheitosta palloa kunnolla hyppysiinsä. Gibbs ei vapaaheitoissaan erehtynyt ja Vilpas siirtyi pisteen johtoon. Samalla loppuhetkien erikoismies Gonzalvez sai viidennen virheensä.

Kouvot sai kuitenkin vielä kaksi laadukasta voittokoriyritystä, mutta Ville Kauniston kolmonen meni ohi ja Brian Asburyn tippi suoraan levypallosta jäi sekin korirenkaaseen.

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

 

– Kouvot oli tänään aivan huikea. Mutta pitää ottaa myös meille kehuja, taistelimme loistavasti. Kyllä se on enemmän taitoa kuin onnea, jos voitamme pudotuspeleissä ja teemme 92 pistettä. Jokainen ansaitsee onnensa. Joskus pallo pomppii niin kuin se on nyt pomppinut, Vilppaan valmentaja Joonas Iisalo muotoili.

– Nyt pitää tehdä se vaikeampi temppu ja mennä voittamaan hienoon Kouvolan jäähalliin.

Vilpas voitti välierien avausosankin yhdellä pisteellä Gibbsin hurjalla levyn kautta uponneella kolmosella.

– Jotenkin tuntuu, että se ensimmäinen tappio oli jotenkin helpompi. Tämä tappio satutti selvästi pelaajia vähän enemmän, Kouvojen käskyttäjä Jyri Lehtonen sanaili.

– Emme me kuitenkaan lähde sinänsä mitään suuria muutoksia tekemään. Tasainen peli taas oli, pieniä juttuja saatetaan tuoda ensi peliin. Vilpas sai aivan liikaa hyökkäyslevyjä (16), mutta siihenkin on selkeät syynsä, joihin pitää nyt reagoida.

Vilppaan tehokkain pelaaja oli Gibbs (24/1/4s). Teemu Rannikko (18/3/7s) teki tukun tärkeitä koreja, kun salolaisjoukkueen hätä oli suurin. Antonio Ballard (16/9) raapi komeat kahdeksan hyökkäyslevypalloa. Mikko Koiviston (14/4/4s) heittokäsi oli tasaisen lämmin.

– Tänään Kouvot oli se, joka oli kontrollissa. Olimme vähän jäljessä koko ajan, Rannikko myönsi.

– Pisteen voitto kuitenkin, kyllähän tämä tuntuu hyvältä. Päät eivät missään vaiheessa painuneet, vaan taisteltiin, vaikka vähän hankalaa välillä olikin.

Kouvoilta Gonzalvez (24/2/5s) kantoi molemmissa päissä vastuuta. Tuore kansanedustaja Ville Kaunisto (19/1/3s) oli mainiossa heittovireessä. Thomas Gipson III (14/4) ja Asbury (14/8) tekivät 14 pistettä mieheen.

– Vähän samanlainen fiilis kuin edellisen Salo-vierailun jälkeen. Tuntui, että peli oli meillä kontrollissa. Lopussa se oli sitten ihan kolikonheittoa, kumpi vie. Saimme vielä kaksi laadukasta paikkaa lopussa, mutta ei mennyt, Kouvojen Teemu Knihtinen harmitteli.

Kouvoilla on mahdollisuus tasoittaa otteluvoitot keskiviikkona Kouvolan jäähallissa, Lumon Areenalla.

Ottelutilasto

Brian Asbury pääsi laadukkaasta paikasta vielä kokeilemaan tippaamista viime sekunneilla. Kuva: Ville Vuorinen
 
27.3.2024 20:49 Korisliiga

Bisonsin viime sekunnin kori pelasti joukkueen sarjapaikan – Kobrat lunasti lipun playoffeihin

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa ratkaistiin tänään molemmat auki jääneet sijoitukset: sekä viimeinen pudotuspeleihin menijä että sarjasta putoaja.

26.3.2024 20:49 Korisliiga

Seagulls varmisti ykkössijansa Okko Järven pistetykityksellä – Korihait kaatoi Nokian

Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa voittivat tänään Helsinki Seagulls ja Korihait.

23.3.2024 19:06 Korisliiga

Kobrat taivutti KTP:n kriittisessä väännössä – Lapuan playoff-paikan todennäköisyys kasvoi

Kobrat ja KTP-Basket kamppailevat miesten Korisliigan viimeisestä pudotuspelipaikasta.

22.3.2024 20:38 Korisliiga

Ylemmän jatkosarjan nelikko taas tasoissa Vilppaan voiton ansiosta – Pyrintö yhä mukana playoff-kisassa

Miesten Korisliigan jatkosarjoissa yritetään ratkoa niin kotietua kuin viimeistä playoff-paikkaa ja sarjasta putoajaakin. Ratkominen jatkuu kahdella viimeisellä kierroksella.

20.3.2024 20:53 Korisliiga

Kobrat tarrasi tiukasti kiinni viimeiseen playoff-paikkaan – Lahti pahassa pinteessä

Joona Tuomala paukutti pisteitä, kun Kobrat kaatoi Lahti Basketballin. Kumpikin joukkueista kamppailee jatkosarjan loppusuoralla tärkeistä pisteistä.

19.3.2024 20:30 Korisliiga

Kataja tasasi voittotilin Kauhajokea vastaan, mutta Kauhajoki säilytti edun korierossa

Kauhajoki ja Kataja ratkoivat paremmuusjärjestystään miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa.

16.3.2024 21:52 Korisliiga

Kauhajoki ja Korihait kavensivat eroa BC Nokiaan – Seagulls porskuttaa kärjessä

Korisliiga jatkui kolmella ylemmän jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat Kauhajoki, Korihait ja sarjaa johtava Seagulls.

15.3.2024 20:54 Korisliiga

Kamppailu viimeisestä playoff-paikasta tiukentuu – KTP otti tärkeän voiton

KTP-Basket nousi playoff-viivan yläpuolelle, ja Bisons Loimaa sai pientä hajurakoa putoamispaikkaan.

13.3.2024 20:25 Korisliiga

Tuomas Hirvonen johti Katajan voittoon – ylemmässä jatkosarjassa nyt peräti neljä joukkuetta tasapisteissä

Kataja Basket onnistui tasaamaan pistetilin Korihaiden ja kahden muunkin joukkueen kanssa.

10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

Näytä lisää vastaavia