Karhu Basket piti kotiluolassaan KTP:n takanaan – Kataja ja Vilpas ottivat vierasvoitot

4.1.2019 20:49 Kotimaiset nousevat tähdet Järvi, Palmi ja Kivimäki kunnostautuivat joukkueidensa parhaina pistemiehinä.

Karhu Basketin Okko Järvi upotti KTP:tä vastaan 20 pistettä. Kuva: Ville Vuorinen

Kauhajoella Karhu Basket otti vakuuttavan kotivoiton Korisliigan joulukuun ilmiöstä, KTP-Basketista. Karhu Basketin voittolukemat olivat lopulta 98–87 (41–32).

Karhu Basket pääsi karkumatkalle heti ottelun alussa. Vierasjoukkueen hyökkääminen oli varsin kankeaa, kun taas oranssipaidat pääsivät aktiivisuudellaan useasti korintekopaikoille tai vapaaheittoviivalle.

Ensimmäisen puoliajan erikoisuutena olikin, ettei vankasta johtoasemastaan huolimatta Karhu Basket onnistunut kaaren takaa kertaakaan. Sen sijaan kotijoukkueen nimissä heitettiin jo ennen puoliaikataukoa 17 vapaaheittoa. KTP:n vapaaheittosaldo näytti tuolloin vielä nollaa.

– Pelasimme aika heikon avauspuoliajan, mutta muutamalla onnistumisella sinnittelimme mukana. Ei voi olla tyytyväinen, sillä päästimme hyvän joukkueen turhan hyvään vauhtiin, KTP:n taistelija Michael Pounds harmitteli. 

– Aivan kuin Pounds sanoi, niin pelasimme todella heikon avauspuoliajan. Meillä ei ollut yhtään vapaaheittoa ja muutenkin otimme hyvin kurittomia ratkaisuja. Ei voida vain luottaa, että lopussa kiritään vielä mukaan, KTP-luotsi Tomi Kaminen vaati.

Toisella puoliajalla tilastot normalisoituivat, sillä Karhu Basket heitti kuudesti kolmosen pussin pohjaan ja KTP taas pääsi kahdeksan kertaa vapaaheittopuuhiin.

KTP yritti kiriä, mutta päätösneljänneksellä vierailijat eivät seitsemää pistettä lähemmäksi enää päässeet. Karhu Basketin tasaisesta pelaajistosta perjantai-illassa säväyttivät etenkin Okko Järvi (20/3/4 syöttöä), Rene Rougeau (18/11/4s) ja kymmenen syöttöä jaellut Bojan Sarcevic (8/3).

– Meidän koko joukkueen pelaaminen on viime aikoina kulkenut loistavasti. Pallo liikkuu ja mielet ovat virkeinä. En tiedä mistä muutos on tullut, joskus se ottaa aikaa, että saa juonesta kunnolla kiinni. Onneksi se on nyt tapahtunut joukkueena ja henkilökohtaisestikin, Järvi mietti.

KTP:n ykkösnimi oli Donte Thomas (25/10/3s). Myös Michael Pounds (17/1/2s) ja tarkkakätinen Matt Williams Jr. (19/2) pelasivat kelpo ottelun.

– Karhu ei ole talviunilla enää. Ihan loistavaa peliä, täytyy kehua, Kaminen hehkutti vastustajaa.

Karhu Basketin päävalmentaja Jussi Laakso otti kehut ilomielin vastaan.

– Täytyy sanoa, ettei siinä ihan hirveästi jäänyt parannettavaa. Pallo liikkuu iloisesti, pelaajat nauttivat ja pelaaminen on oikein miellyttävää seurattavaa. Se on joskus ihmeellistä, miten pari muutosta voi tehdäkään hyvää pääkopalle, Laakso viittasi joukkueensa kokoonpanomuutoksiin.

Ottelutilasto

Sarjakärki Vilpas haki voiton Nokialta

Salon Vilpas jatkoi voitokasta marssiaan tällä kertaa BC Nokian vieraana koriluvuin 80–99 (38–51).

Edelleen pahanlaisesti vajaamiehinen BC Nokia tippui Vilppaan kyydistä toisen neljänneksen loppupuoliskolla, jonka vierasjoukkue vei nimiinsä tylysti peräti 24–4. Ensimmäisellä puoliajalla Vilppaan tehoista parhaiten vastasi 14 pistettä taituroinut Aatu Kivimäki.

Toinen puoliaika oli kaikkinensa hyvin tasainen. Laadukasta suoritustasoaan ylläpitänyt Vilpas piti kuuden miehen rotaatiolla pelanneen BC Nokian turvallisen välimatkan etäisyydellä.

Vilpas onnistui Nokialla 17 kolmen pisteen heitossa. Parhaiten korisukkaa heilutti pelintekijä Kivimäki, joka onnistui kuudessa kolmosessaan. Yhteensä Kivimäki kasasi komean pistesaldon, 22. Takuuvarmat sisäpelaajat Antonio Ballard ja Jamie Skeen ylsivät kumpainenkin 15 pisteeseen.

BC Nokian tilastorohmut olivat takamies Jonathan Hudson (23/7/6s) ja Aapeli Alanen (17/3).

Ottelutilasto

Palmi ja Kataja vähät välittivät otteluruuhkasta

Helsinki Seagulls joutui nöyrtymään Kisahallin parketilla vierailleelle Joensuun Kataja Basketille murskaavin lukemin 63–85 (34–43). Vaikka Kataja pelasi jo torstaina Kouvolassa, ei se joukkueen esityksessä seuraavana iltana juuri näkynyt.

Ennen puoliaikataukoa yksi oli kentällä ylitse muiden. Katajan hurjavireinen Topias Palmi tulitti jo ensimmäisellä puoliskolla tulostaululle 19 pistettä. Palmin hurjistelun turvin Kataja karkasi tasaisen varmasti etumatkalle.

Toisella puoliajalla Palmin (22/9) liekinheitin kylmeni hieman, mutta samaan aikaan muut katajalaiset nousivat esille. Tommi Huolila (17/8), Daniel Mullings (14/10/5s/4r) ja Ilari Seppälä (13/0/4s) varmistivat suorituksillaan vierasvoiton Joensuuhun.

Seagullsin ilonaiheet jäivät perjantaina vähiin. Heittoprosentti jäi pelitilanteissa heikoksi, 34 prosenttia. Chris Ortiz (14/7) oli helsinkiläisten paras pistemies yhdessä pitkän loukkaantumisen jälkeen pelikuntoon palanneen Wayne Blackshearin (14/4) kanssa. Maajoukkuekonkari Tuukka Kotti puolestaan raapi käsiinsä 15 levypalloa.

Ottelutilasto

 
10.3.2024 19:28 Korisliiga

Kouvojen pistetili jo kolmanneksi paras Korisliigassa – Lahti jumissa putoajan paikalla

Pudotuspelipaikan ja alemman jatkosarjan voiton varmistanut Kouvot kaatoi tänään Lahti Basketballin kovilla lukemilla.

9.3.2024 20:31 Korisliiga

Seagulls ensimmäisenä 20 voiton saldoon, BC Nokialta kolmannen jakson täystyrmäys Vilppaalle

Helsinki Seagulls näyttää selättäneen vaikean talvikautensa. Gulls haki nyt toisen perättäisen voittonsa ylemmässä jatkosarjassa tykittämällä ilmiömäisellä kolmosnäytöksellä Karhu Basketin nurin kotonaan. BC Nokia vankisti asemiaan kakkospaikalla nuijimalla Salon Vilppaan kolmannella jaksolla peräti 25 pisteen marginaalilla.

8.3.2024 20:28 Korisliiga

KTP jatkaa voittojen tiellä – Korisliiga-veteraani Jeremiah Wood jälleen vedossa

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa KTP-Basket päihitti Bisons Loimaan 84–76.

6.3.2024 20:25 Korisliiga

KTP katkaisi kahdeksan ottelun tappioputkensa – "Näkee, että jätkillä on selkärankaa!"

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa nähtiin illan otteluissa merkittäviä voimasuhteiden muutoksia.

5.3.2024 20:29 Korisliiga

Vilpas Katajaa vahvempi ylemmässä jatkosarjassa

Tiukka kamppailu ratkesi Salon Vilppaalle, kun Katajan Henri Permannon viime sekuntien heitto kolahti rautaan.

4.3.2024 13:55 Korisliiga

Tulikuuman Korihaiden Javion Ogunyemi Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Voitosta voittoon läpi helmikuun marssineen Korihaiden Javion Ogunyemi on valittu Korisliigan helmikuun kuukauden pelaajaksi.

3.3.2024 18:55 Korisliiga

Kouvojen kalenterivuosi 2024 on käynnistynyt loistavasti – tänään kaatui Pyrintö yli 20 pisteellä

Miesten Korisliigan alemmassa jatkosarjassa Kouvot otti kotivoiton Tampereen Pyrinnöstä.

2.3.2024 20:20 Korisliiga

Korihait selätti Nokian tiukassa väännössä – Kauhajoelle vierasvoitto Katajasta

Miesten Korisliigassa pelattiin kaksi ylemmän jatkosarjan ottelua, joissa voittajiksi nousivat Korihait ja Kauhajoki.

1.3.2024 20:20 Korisliiga

Vilpas vaiensi Timi Heinosen tuhannen ottelun juhlat – Jacob Grandison loisti Korisliiga-debyytissään

Miesten Korisliiga palasi maaottelutauolta, ja heti alkuun juhlittiin monenlaisia eri merkkipäiviä.

1.3.2024 12:15 Erotuomarit

Harvinaisuus Korisliigassa: Erotuomarit Miltos ja Nikolaos Ioannidis isä-poika-tiiminä samassa ottelussa

Helsinki Seagullsin ja Salon Vilppaan perjantaisessa Korisliiga-ottelussa nähdään harvinaisuus, kun ottelun ovat tuomitsemassa isä ja poika. Yli lajirajoen kyseessä on harvinaisuus: ensimmäinen isä-poika-erotuomaripari oli Rauno ja Juha-Petri Nieminen kaudella 1984-85. Tapahtuma on harvinainen pääsarjatasolla myös kansainvälisesti.

Näytä lisää vastaavia