18.10.2023 09:27 Tulevalla FIBA Europe Cup -kaudella nähdään kaksi suomalaisjoukkuetta, kun Kataja ja Kauhajoki aloittavat oman eurotaipaleensa. Kauhajoki aloittaa oman urakkansa kotikentällä, Kataja puolestaan Puolassa.
Topias Palmi ja Kauhajoki aloittavat tämän kauden eurotaipaleensa kotikentällä. Kuva: Ville Vuorinen
Viime kaudella hienosti neljänneksi FIBA Europe Cupissa sijoittunut Kauhajoki kohtaa alkulohkossa kyproslaisen Petrolina AEK:n, liettualaisen Jonava CBetin ja saksalaisen Rostock Seawolvesin.
Katajan kanssa samassa alkulohkossa ovat puolalainen Legia Varsova, romanialainen CSM SCU Oradea ja slovenialainen Patrioti Levice.
Joukkueet pelaavat kaksinkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen 10 lohkovoittajaa sekä kuusi parasta kakkosta etenevät toiselle kierrokselle neljään neljän joukkueen lohkoon. Jokaisen jatkolohkon kaksi parasta selviävät puolivälieriin.
Viime kaudella upeasti neljän parhaan joukkoon selvinnyt Kauhajoki aloittaa urakkansa keskiviikkona liettualaista Jonava CBetia vastaan klo 18:30.
- Jonava on aloittanut Liettuan sarjan vahvasti. He hävisivät sunnuntaina Zalgirikselle, joten alla on ottelu euroliigajoukkuetta vastaan. Kun peli oli sunnuntaina, niin heillä oli keskiviikon otteluun hieman lyhyempi valmistautumisaika kuin meillä, Kauhajoen päävalmentaja Janne Koskimies kommentoi seuran ennakkossa.
- Meidän tavoitteena on pistää kova paine heidän takamiehiin ja pakottaa muita pelaajia tuomaan palloa ylös. Meidän pitää olla aggressiivinen kokokentänpuolustuksessa. Jos lähdemme pakittamaan ja annamme heidän tuoda palloa helposti ylös sekä pelata palloa helposti korisläheisyyteen, niin olemme vaikeuksissa. Meidän ison pään pitää pysyä poissa virhevaikeuksista.
Kataja puolestaan on matkannut Puolaan Legia Varsovan vieraaksi klo 21:00 Suomen aikaa käynnistyvään otteluun.
Liput Kauhajoen kotiotteluun >
18.10. klo 18:30 Kauhajoki - Jonava CBet (Ilkka-Pohjalainen) >
Suomalaisjoukkueiden tie FIBA Europe Cupissa päättyi keskiviikkona lohkovaiheeseen. Kataja Basket kaatoi slovakialaisen Levicen päätösottelussa. Kauhajoki puolestaan taipui kotikentällään kyproslaiselle AEK Petrolinalle.
Suomalaisjoukkueet pelasivat keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkojen viidennet ottelut. Ilta ei kasvattanut suomalaisjoukkueiden voittosarakkeita.
Suomalaisjoukkueet taipuivat niukasti keskiviikkona FIBA Europe Cupin alkulohkovaiheen otteluissa. Kataja Basket hävisi kotikentällään lohkon kärkijoukkue Legia Varsovalle 85–89, kun taas Kauhajoki taipui jatkoajan jälkeen Jonavalle CBetille 94–98.
Kahdella tappiolla FIBA Europe Cup -kautensa aloittanut Kauhajoki kohtasi kyproslaisen Petrolina AEK:n, joka oli edennyt kilpailussa voitosta voittoon. Kauhajoki nappasi kauden avausvoiton eurokentillä vahvan lopun myötä lukemin 66–75 (33–31).
Kataja Basket metsästi tiistaina avausvoittoaan FIBA Europe Cupin lohkovaiheessa Slovakiassa Patrioti Levicen vieraana. Kotijoukkueen vahva puolustuspelaaminen Severi Kaukiaisen johdolla oli myrkkyä Katajalle, kun isännät ottivat 68–55 (36–34) -voiton.
Suomalaisjoukkueet metsästivät avausvoittoaan keskiviikkona, kun FIBA Europe Cupissa pelattiin alkulohkon toiset ottelut. Kauhajoki taipui Saksassa Rostockin vieraana, Kataja puolestaan hävisi kotikentällään korin läheisyyttä hallinneelle CSM Oradealle.
Kauhajoki ja Kataja Basket hakevat keskiviikkona avausvoittojaan FIBA Europe Cupissa, kun alkulohkovaiheen toiset ottelut pelataan. Kauhajoki kohtaa vieraskentällä Bundesliiga-joukkue Rostock Seawolvesin. Kataja saa kotikentälleen vieraaksi romanialaisen CSM Oradean.
FIBA Europe Cupin alkulohkot käynnistyivät keskiviikkona. Kauhajoki kaatui kotikentällään liettualaiselle Jonava CBetille. Kataja puolestaan jäi Puolassa isokokoisen isäntäjoukkue Legia Varsovan jyräämäksi.
Kataja Basket tarvitsi kotikentällään vähintään 11 pisteen voiton bulgarialaisesta Chernomorets Burgasista edetäkseen FIBA Europe Cupin lohkovaiheeseen. Huima trilleri ratkesi niukimmalla mahdollisella erolla, kun joensuulaiset kaatoivat vieraat lukemin 96–85 (53–44).
FIBA Europe Cupin karsintaturnaus huipentuu tänään Joensuun Motonet Areenalla, jossa Kataja Basket kohtaa Chernomorets Burgasin.
Joensuulainen Kataja Basket taipui päätösneljänneksellä ruotsalaiselle Boråsille 71–78 (42–40) karsintaturnauksen avausottelussa. Ottelu oli Kataja Basketille historian 100. eurokentillä ja se nousi samalla suomalaisjoukkueiden maratontaulukon piikkipaikalle pelatuissa otteluissa.
Kataja Basket pelaa Motonet Areenalla paikasta FIBA Europe Cup -alkulohkoon. Joensuulaisjoukkueen lisäksi paikasta lohkovaiheeseen pelaavat bulgarialainen BC Chernomorets ja ruotsalainen Borås Basket.
Kauhajoki taisteli keskiviikkona, mutta ei mahtanut paremmalleen. 19 pisteen johtoasemassa toiseen osaan lähtenyt Anwil Wloclawek oli toistamiseen parempi, kun se kaatoi Kauhajoen 63–67 (35–31) ja eteni FIBA Europe Cupin finaaliin yhteistuloksella 157–134.
FIBA Europe Cupin välierän toinen osaottelu Kauhajoen ja Anwil Wloclawekin välillä pelataan keskiviikkona Kauhajoella. Isännät lähtevät kuromaan puolalaisten 19 pinnan etumatkaa kiinni. VeikkausTV välittää ottelun kotikatsomoihin.
Kauhajoki joutui taipumaan 90–71 (43–37) Anwil Wloclawekin fanaattisen kotiyleisön edessä. Kaksiosaisen välieräsarjan toinen osa pelataan Kauhajoella 5.4. FIBA Europe Cupin finaalipaikka ratkeaa kahden ottelun yhteistuloksella.
Kauhajoki avaa kaksiosainen välieräsarjan Puolassa Anwil Wloclawekia vastaan vieraskentällä. Ottelu käynnistyy klo 19:30 Suomen aikaa ja se on katsottavissa suorana YouTubessa.
IKH Areenalle saapuneet Karhu Basketin fanit pääsivät tuulettamaan, kun joukkue eteni toisena suomalaisseurana FIBA:n alaisen eurokilpailun neljän parhaan voittoon. Välieräpaikka tuli huiman puolustusnäytöksen päätteeksi FC Portosta lukemin 75–65 (42–28). Välierät pelataan maalis-huhtikuun vaihteessa.
Kauhajoki pääsee toiseen osaotteluun FC Portoa vastaan pisteen johtoasemasta. Ratkaiseva puolivälierien toinen osa käynnistyy keskiviikkona klo 18.30 IKH Areenalla. Ottelu on katsottavissa VeikkausTV:n kautta.
FC Porto ei päästänyt Kauhajokea helpolla FIBA Europe Cupin puolivälierien ensimmäisessä osassa Portugalissa. Takaa-ajaksi joutuneet vieraat näyttivät lujuutensa loppuhetkillä punnertaen pisteen voittoon lukemin 80–81 (39–36). Ratkaiseva toinen osa pelataan keskiviikkona 15.3. Kauhajoella.
Hallitseva Suomen mestari ja upeita otteita eurokentillä tällä kaudella esittänyt Kauhajoki kohtaa kaksiosaisessa puolivälieräsarjassa FC Porton. Välieriin edetään kahden ottelun yhteistuloksella. Ottelu on katsottavissa suorana FIBA:n YouTube-kanavalta.