30.9.2024 20:27 Hannes Pöllä teki viime keväänä paluun Korisliigaan Kataja Basketin paidassa. Nyt seura valmistautuu uuteen kauteen palaset kohdallaan.
Hannes Pöllä odottaa innolla alkavaa kautta. Kuvat: Lucas Holm
Hannes Pöllä lähti viime Korisliiga-kauteen erikoisista lähtökohdista. Hän kuntoutui pitkään vaikeasta alaraajavammasta ja kertoi jo ennen paluutaan Ilta-Sanomissa, kuinka oli joutunut useaan kertaan korjaamaan huhua, joka väitti hänen lopettaneen uransa kokonaan.
Niin sanottu comeback koitti vihdoin maaliskuun 2024 lopussa, ja Pöllä ehti pelata yhdeksän ottelua uuden työnantajansa Kataja Basketin paidassa.
– Minulla oli kentille palatessa hirveä motivaatiobuusti yllä, hän kertoo.
– Jopa silloin, kun kuntoutus oli vielä hieman kesken, nautin pelaamisesta, ja usko heräsi, että kyllä tästä vielä selvitetään.
Niin Katajan kuin Pöllänkin kausi päättyi keväällä, kun joukkueen tie tyssäsi Korisliigan välierissä. Kierroksen voitti mestariksi asti rynnistänyt BC Nokia.
Pöllä kuitenkin pelasi olosuhteisiin nähden lupaavaa koripalloa.
– Se tuntui välillä vähän epätodelliselta, kun oli ollut niin pitkään sivussa. Välillä nipistin itseäni, jotta vakuutuin, etten nähnyt unta.
Ympäri suomalaisia koripallopiirejä vastaanotto oli innostunutta. Koska Pöllä on lajissaan harvinainen klassinen sentteri – todellinen ysärityyliin soveltuva voimapelaaja – katsojat ja asiantuntijat olivat kaivanneet häntä kipeästi kentille.
Pöllä huomasi asian itsekin.
– Tietenkään ympärillä olevaan pöhinään ei kannata liikaa keskittyä, koska sillä on haittansakin, mutta toisaalta tekihän se tuollaisen tilanteen jälkeen hyvää, että näki ison määrän ihmisiä, jotka olivat jakamassa iloa kanssani. Oli omalla tavallaan rohkaisevaa, että muut olivat kaivanneet minua.
Tällä hetkellä, kun Korisliiga-kausi 2024–25 kolkuttelee oven takana, tunnelma Katajan pukuhuoneessa on odottava. Kummassakin kenttäpäädyssä on pientä hienosäätöä tehtävänä niin kuin on aina ennen pelejä – ja niiden aikanakin – mutta lähtöruutu näyttää Pöllän mielestä hyvältä.
– Pelaajille ovat muodostuneet tietyt roolit, ja palaset ovat putoilleet hyvin kohdalleen, hän kuvailee.
Riveissä jatkavat muiden muassa parilta viime kaudelta tutut Tuomas Hirvonen, Teemu Knihtinen ja Sebastian Lindberg, joiden lisäksi vahvuuteen liittyy Helsinki Seagullsista kolmen vuoden takaa tuttu amerikkalainen Zaccheus Darko-Kelly.
Liian tiukkoja ja tarkasti rajattuja vaatimuksia siihen, mitä Pöllältä nyt odotetaan, ei ole Petri Virtasen johtama valmennusryhmä vielä asettanut.
– Eivätköhän tavoitteemme tässä pikkuhiljaa kauden alettua kirkastu, Pöllä pohtii.
– Ensisijaista on tietenkin auttaa joukkuetta pelaamalla vihdoinkin ehjä kausi. Jo rekrytoidessaan minua viime keväänä valmentajat tekivät selväksi kaipaavansa korinalustyötä eli kovien skriinien asettamista ja levypallojen hakemista molemmissa päissä.
Kehityskohteistakin on toki keskustelu. Niiden lisäksi Pöllä on asettanut itse itselleen eräänlaisen lisätavoitteen:
– Koripallo on ollut murroksessa jo pitkän aikaan, joten pyrin itsekin lisäämään uudenlaisia ulottuvuuksia heittämiseeni. Mitään radikaalia muutosta pelityylissäni ei silti ole tapahtumassa, vaan jatkan sitä, mitä teen parhaiten.
Tampereen Pyrintö otti äärimmäisen tärkeän voiton pudotuspelihaaveidensa kannalta. Ylemmässä jatkosarjassa Salon Vilpas varmisti kotietunsa.
Kaudella 2024–2025 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Helsinki Seagullsin Kalib Boone.
Miesten Korisliigan neljässä ottelussa pisteitä jaettiin Kouvoille, Kataja Basketille, Helsinki Seagullsille ja Salon Vilppaalle.
BC Nokian playoff-paikka näyttää entistä todennäköisemmältä. Tänään joukkue kaatoi Kobrat roimalla piste-erolla.
Monitoimijatalo Wintterin avajaiset päättyivät kovasta yrityksestä huolimatta isäntien tappioon. Miesten Korisliigassa pelattiin kolme ylemmän ja yksi alemman jatkosarjan ottelu.
Korisliigan kaksi pirkanmaalaisjoukkuetta ovat kumpikin kiinni viimeisissä playoff-paikoissa, vaikka toinen joutui tänään tyytymään tappioon.
Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa loistivat tänään maajoukkueesta palanneet pelaajat. Alemmassa jatkosarjassa ratkottiin pudotuspelipaikkojen kohtaloa.
Miesten Korisliigan ylemmässä jatkosarjassa Helsinki Seagulls ja Kataja Basket voittivat omat ottelunsa, kun taas alemmassa KTP-Basket pesi Tapiolan Hongan revanssikohtaamisessa.
Hurjassa vireessä alemmassa jatkosarjassa ollut KTP-Basket dominoi levyjä ja vei yhden jaksoista peräti 20 pisteellä.
Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.