3.5.2023 08:57 Tiistaina pelatussa avausfinaalissa nähtiin vapaaheittokummajainen, kun ottelun voittanut Helsinki Seagulls pääsi vapaaheittoviivalle vain kahdesti.

Alhainen vapaaheittomäärä ei paljoa haitannut, kun Seagulls ryöväsi kotiedun itselleen. Kuva: Ville Vuorinen
Kyseessä on kautta aikojen SM-finaalien pienin joukkuekohtainen vaparimäärä.
Seagullsin pienin vapaaheittojen määrä itse runkosarjassa on puolestaan vain yksi, joka kirjattiin viime keväänä Kouvoja vastaan.
Finaalisarja jatkuu tulevana perjantaina 5.5. Helsingissä, kun Seagulls pääsee esiintymään finaalisarjassa ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä eteen.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.
Tapiolan Honka jätti vastalausevarauksen 29. maaliskuuta pelatun Korisliigan puolivälieräottelun Korihait-Tapiolan Honka-ottelun loppuhetkien tapahtumista.
Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.
Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.
Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.
Vain yksi Korisliigan neljästä puolivälieräsarjasta on parhaillaan tasoissa. Lopuissa tilanne on 2–0, joskaan ei poikkeuksetta ennakkosuosikin hyväksi.