19.8.2022 08:52 Korisliiga paluuseen valmistautuva Tapiolan Honka on solminut sopimuksen ammattilaisuraansa aloittavan Khalyl Waters, 24, kanssa.
196-senttinen Waters valmistui Troy Universitysta. Hän tilastoi viimeisellä kaudellaan 7,2 pistettä ja 2,1 levypalloa ottelua kohden.
- Khalyl tuo joukkueeseen paljon kykyä puolustaa etenkin kaarelta. Hän on ulottuva ja atleettinen laituri, jonka puolustuspään aktiivisuus herätti kiinnostukseni. Uskon hänen sopivan meidän suunnitelmiimme ja pelaajamateriaalin laajaan käyttöön loistavasti. Ilmavien donkkien lisäksi uhkaa löytyy myös kaaren takaa, joten näyttäviä suoritteita on tulevalla kaudella odotettavissa, päävalmentaja Aapo Heinonen avaa seuran tiedotteessa.
Korisliiga-joukkueiden kokoonpanot kaudelle 2022-23 >
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Uudenkaupungin Korihait on tehnyt kahden vuoden mittaisen pelaajasopimuksen takamies Leo Eklundin kanssa. 19-vuotias Eklund siirtyy kasvattajaseurastaan Helsingin NMKY:stä ensimmäistä kertaa Korisliiga-ympyröihin.
Honkalaiskasvatti Lauri Kallio, 22, nähdään Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueen vahvuudessa myös kaudella 2025-26.
Emil Uotila, 25, jatkaa Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueessa kaudella 2025-26.
Kauhajoki arvottiin kolmanteen karsintaturnaukseen, jossa se kohtaa avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan.
Kauhajoki on solminut vuoden jatkosopimuksen Eemi Luukkosen kanssa. Luukkonen on pelannut Kauhajoella kaksi edellistä kautta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Marttisen sopimus on muotoa 1+1. Lapualle Marttinen siirtyy Kobrista KTP-Basketista, jossa hän pelasi kaksi edellistä kautta.
196-senttinen takamies on pelannut aiemmin Korisliigaa Lapuan Kobrien ja Helsinki Seagullsin paidassa sekä I divisioona A:ta Helsinki Basketball Academyn (HBA) ja Helsingin NMKY:n riveissä.
Kouvot on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 190-senttisen takamiehen Tai Bibbsin kanssa. Bibbs on Columbian ja Howardin yliopistojen kasvatti. Ammattilaisena Bibbs on pelannut aiemmin Suomessa, Kroatiassa ja Luxemburgissa.